Lukijat

tiistai 29. marraskuuta 2011

Joulukalenterit

Joko kaikilla on joulukalenterit valmiina?
Vielä ehtii. Millaisia joulukalentereita muilla on? Nyt on aika esitellä omassa blogissa joulun odotusta siivittävät ihanuudet.

Tänä vuonna ostin miehelleni Veikkauksen arpa-kalenterin. Pikkumiehellä on peräti kaksi kalenteria: Kuvakalenteri ja ensi-lego pakkaus, johon saa lisäpaloja joka päivä. Saa nähdä hokaseeko pikkumies vielä tänä vuonna joulukalenterin iloa.

Minun täytyy tehdä tunnustus, vaikka ahneelta kuulostaa. Minulla on kolme joulukalenteria!

Siskoni kanssa teimme joulukalenterivaihdon, joten salaisia yllätyspussukoita on tiedossa. Lisää pusseja on varastossa, sieltä lisäillään koriin aina tarpeen vaatiessa.
Sitten sain lahjaksi varsin herkulliselta näyttävän kalenterin. Kiitos!

 Opiskeluaikoina päätin tehdä itselleni joulukalenterin, aikaa upposi runsaasti, kun en ennen tätä ollut tehnyt kuin pieniä ristipistotöitä (peruskoulussa), mutta lopulta tuli valmista. Sukkien sisällä suklaata.



Meidän Örkki parkakin on flunssassa, kävimme tänään eläinlääkärillä ja mukaan lähti 10 päivän antibiootti kuuri. Paljastetaan nyt millainen herkku potilasparkaa odottaa joululahjaksi.

1 kommentti:

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.