Lukijat

torstai 1. maaliskuuta 2012

Kestovaippoja ja villahousuja

Jo raskausaikana meille oli selvää, että meillä käytetään kestovaippoja. Niitä on vaan aina ollut pikkuisen niukasti. Vähän olen ommellut niitä itsekin, mutta pääasiassa olen ostanut. Myllymuksujen vaipoista olen tykännyt, joten tilasin niitä nyt lisää. Jospa vaipat jatkossa riittääisivät vähän paremmin, voisi jopa harkita taas yökestoiluun siirtymistä. Jossain vaiheessa yövaippojen piti olla mahdottoman paksuja, eikä imu meinannut silti riittää, joten siirryttiin kertistelemään öisin. Myös reissuissa, ihan lyhkäsilläkin, käytetään usein kertiksiä. Ja välillä kotona, kun puhtaat kestot ovat loppuneet... Nyt, kun yöimetyksen ovat loppuneet (päivisin jatkuu), voisi selvitä taas öistä järkevän paksuisella vaipalla. Jospa kertisten käyttöä saataisiin vähennettyä, niitä on mennyt viime aikoina ihan liikaa. Jossain vaiheessa oltiin jo niin lähellä täyskestoilua.

Yllä on ruskeat housuvaipat, valkea taskuvaippa ja ruskearaitainen sisävaippa. Alla on kahdet AIO-vaipat. Vähän kaikkea sekaisin siis ja kuten näkyy, nyt innostuttaa ruskea väri, johtuneeko siitä, että olin tilauksen aikoihin tikutellut ruskeaa pitsineulehamettani monta iltaa.

 Arvatkaas kelle pikkuiset, söpöt apinavaipat on!
Nukelle! Ne sai kaupan päällisiksi. Minulla onkin jo jonkin aikaa ollut mielessä ostaa pikkumiehelle oma nukke.
Pitäisi ensin vaan osata luopua jostain vanhasta tavarasta. Meillä on ihan liikaa tavaraa ja lisää tuntuu tulvivan koko ajan. Ja olen tosi huono luopumaan mistään. Syksyllä pidettiin kunnon raivajaiset ja tavaraa meni sekä roskiin että kirppikselle, mutta ei se tuntunut riittävän. Aina sotkuista, kun on liikaa tavaraa.

Myös villavaippahousuja tarvitaan aina ja pikkumies kasvaa kovaa kyytiä, joten tein pirtin kehräämön hahtuvan jämistä parit villapöpät. Voi kun tekisi mieli ostaa pari kiekkoa hahtuvaa... Mutta pysytään nyt tiukkana, ostan vasta sitten kun olen heti myös aikomassa käyttää sitä. Nyt pitää tehdä UWA töitä.



Malli: Villapöpät 12kk->
Tarvikkeet: Pirtin kehräämön hahtuva, pyöröt 4 mm, silmukkamerkkejä
Paino: Vihreä-Violetit 59 g ja raidalliset 70 g

Esitellään nyt vielä nämäkin. Olen monesti ihastellut Myllymuksujen lastenvaatteita, mutten ole raaskinut tilata. Nyt nappasin ale-korista nämä ihanuudet. Pikkumies käyttää nyt 80 cm vaatteita, joita on jo tarpeeksi, joten otin seuraavaa kokoa eli tässä tapauksessa 90 cm. Merinovillainen liivi on aivan ihana ja sen voi jo varmaan ottaa käyttöön, pitkä helma ei haittaa. Housut ovat bambua.



1 kommentti:

  1. Hyvän värisiä vaippoja ja vaatteita =) ja nuo nuken vaipat, oih!!! Hienoa, että olette jaksaneet kestovaippailla, vaikka se hieman työläämpää varmaan onkin kuin kertistely... mutta säästää rahaa ja luontoa :)
    aurinkoista viikkoa sinulle ja pikkumiehelle! Toivottelee SNY

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.