Lukijat

maanantai 12. elokuuta 2013

Villavaippahousuja

Kesän aikana tuhlasin rahaa myös Pirtin kehräämön hahtuvakiekkoihin. Pikkumiestä odottaessani tein ihan kiitettävän varaston villavaippahousuja ja joitain sain lahjaksi, mutta muutaman kerran on sattunut pesuvahinkoja, pari kertaa tämän kesän aikana vaippoja valmiiksi laittaessa... Varastot siis kaipasivat mielestäni vähän täydennystä.

1. Suuri Käsityölehti 2/2007 ohje 0-6 kk ikäiselle, mutta vastasyntynyt kyllä hukkuu näihin. Lankaa kului muistaakseni noin 50 g Vastaavanlainen ohje täältä, malli 1
2. Pirtin kehräämön ohjeella, tosin vähensin aloituksesta peräti 22 silmukkaa, jotta ovat vähän pienemmälle sopivat. Lankaa kului vajaa 40 g. Vastaavanlainen ohje täältä, malli 2
3. Ullan nettineulelehden villapöpät koossa 4-6 kg, lankaa kului noin 40 g

Yksi hahtuvakiekko riitti näihin kolmeen pöksyihin ja vielä jäi jämät vaikkapa toisten jämien kanssa vaippahousuiksi neulottavaksi. Nyörejä en toistaiseksi laittanut, vaikka osaan sellainen ohjeen mukaan kuului. Jospa pysyvät ilmankin paikoillaan.

Arvonnan voittaja:

Suoritimme juuri pikkumiehen kanssa arvonnan perinteisesti  suljetuilla paperilipukkeilla joista pikkumies valitsi huolella voittajan. Arvontalipukkeita oli tällä kertaa 8 kpl. Nyt pikkumies harmittelee kun äiti antoi valita vaan yhden voittajan. Ja arvonnan voittajaksi valikoitui Simpura ja palkinnokseen hän halusi numeron 9 eli punaisen silmukkamerkkisetin. Laitan sinulle sähköpostia aiheesta =)

2 kommenttia:

  1. Oi kuinka hienoja nykyään käytetään vauvoilla. Ei villavaippahousut ollut tietoakaan minun hoidellessa vauvojani (tai ainakaan minä en niistä ollut tietoinen)

    Kiitos ihanasta voitosta jo etukäteen, laitoin sähköpostia:)

    VastaaPoista
  2. Kivan näköiset pökät ;)
    Mulla on teevaihto alkamassa jos kiinnostaa...

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.