Lukijat

torstai 18. kesäkuuta 2015

Kesäkampauksia

Valitettavasti en voi esitellä teille läheskään kaikkia kyh töitä vielä tänä kesänä - haluan pitää tällä kertaa joululahjaneuleet kokonaan piilossa. Enintään jonkun esittelen, josta tiedän kohtuu varmasti ettei saaja sitä täältä osaa bongailla.

Mutta nyt on juhannus käsillä ja kaikki 19 aloitusta on tehty!

Kaksi ensimmäistä jo valmistuivatkin. Piti nimittäin väkertää hiuksia varten pari juttua pikkusisarten rippijuhlia varten tälle kesälle.


 Idean tähän sain ravelrysta, mutta en jaksanut ohjetta kääntää vaan tein oman pään mukaan. Pylväillä lähinnä virkattu kaitale, joka on sitten yhdistetty renkaaksi. Mutta mitä tällä sitten tekee?


Tietenkin muhkean nutturan! Näin komean nutturan sain aikaiseksi parissa minuutissa muutaman pinnin avulla. Tätä käytän ehdottomasti kampauksenteko apuna kesän juhliin! Vähän vaan suihkeita ja vaahtoja sun muita apuun ja vähän huolellisuutta ettei apulainen pilkistä hiusten seasta, niin varsin hieno tulee ainakin minusta!

Kampaus tehdään laittamalla pohjalle tiukka poninhäntä, minkä jälkeen hiukset pyöritetään nutturadonitsin ympärille tasaiseti, latvat piiloon systeemin alle ja pinneillä kiinni.

Pitääpäs tutkia löytyykö sopivaa lankaa lisää, kaveriksi voisi tehdä suoran pötkön erimallisiin nutturakampauksiin..

 Kampaus pitää tietenkin koristella, joten virkkailin kesäisiä kukkasia ja perhosia pinneihin.

Niitä voipi käyttää tähän tapaan. Nutturan reunoille sopivat varmasti mainiosti. Näitä voisi väkertää kyllä lisääkin... Perhosen ohje vanhasta Novita lehdestä ja kukkasen ohje kirjaston kirjasta, joka oli täynnä erilaisia virkattuja ja neulottuja kukkaohjeita.

Sitten vaan tilataan juhlapäiville aurinkoa ja lämpöä!


ps. Tällainen ihanuus kotiutui meille. Jos tässä joskus ehtisi hetken nauttia auringonpaisteesta...

3 kommenttia:

  1. Kiva nuttura ja hauska idea.
    Mukavaa Juhannusta Sinulle

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva nutturasysteemi. Juhlia odotellaan täälläkin ja kampauksia suunnittellaan.

    VastaaPoista
  3. Laitahan nutturasysteemin ohje tännekkin. Pääsee muutkin koettaa.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.