Lukijat

tiistai 21. heinäkuuta 2015

kimalleliivi koleisiin päiviin

Tässä vaiheessa voinen ilmoittaa, että kyh ei tänä vuonna onnistu minulta. Kolme työtä yhä kesken eivätkä ne etene. Aikamoinen loppukiri saisi tulla että kaikki valmistuisi. Mutta ehkä edes yksi vielä?

No, tällainen ihanuus lämmike valmistui kuitenkin. Lanka loppui hitusen kesken, joten taskuista tuli matalammat kuin olisi hyvä. Mutta muuten juuri passelin kokoinen  minulle ja varmasti tulee käyttöön syksymmällä.

Kyseessä Novitan ohje ja Novitan Hile lanka viime vuoden alekorista. Lisää paitajuttuja on suunnitteilla.

Mutta joululahjojakin on pohdinnassa. Pitäähän nekin ajoissa hoitaa!

2 kommenttia:

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.