Lukijat

perjantai 21. elokuuta 2015

Loppukesän piha

Alkukesästä esittelinkin, mistä lähdettiin tälle kesää pihan laitossa liikkeelle. Kannattaa kevään tarina kurkata täältä ja verrata, kyllä tuossa kivan verran edistystä on tullut, vaikka tekemistä seuraaviksikin kesiksi riittää. (haaveilee lottovoitosta tai muusta kivasta, että voisi kaikki pihaan haluamansa hankkia kerralla...)

Mutta tässä kuvapläjäystä!

 Etupihan kauneimmat kukat
 Köynnösruusu, haaveena että kipuaa joskus puutarhaportin reunoille
 Valkosipulia (ja rikkaruohoa). Jännityksellä odotan, miten onnistuu tänä vuonna. (viime vuonna jäivät liian pieniksi, mutta oli niistä sentään tämän vuoden istutuksiin vaikkei juuri ruuaksi)
 Näkymä tielle avartui ihanasti, kun päästiin liittymän maakasasta eroon. Kasan multien levityksen jälkeen alkoi tämä tievieruskaistalekin nopeasti vihertämään - viimeinkin.

 Örkki
 Kasvimaa ja mansikkamaa, jota reunustaa aita....
 .. ja aidan takana nuotiopaikka ja miehen tekemä penkki.
  Mies keräsi pisteet kotiin ja rakensi pojille majan. Isoja puita kun emme omista, niin pääsi ihan puujalkojen varaan. Pintaan sai talon kanssa yhteensopivaa maalia.
 Pikkumieskin maalaili, tonttuja tietysti
 Alkukevään muta-alue on edistynyt mukavasti. Kuunliljoja saatiin pitkä rivi reunustamaan aluetta, muuten kasvitus on pahasti kesken, mutta mudasta on päästy jo eroon.

Kulkusilta terassille ja saunalle. Vasemmanpuoleinen reuna on haaveissa kasvittaa kokonaan tulevaisuudessa. Jotain pientä sinne on jo istutettu.

 Saunan luo mies rakensi terassin ja siihen pyödän.
 Aita tehtiin heinäseipäistä.
 Sauna on edistynyt penkin ...
 ... ja ovenkahvan verran.
 Takapihan perälle laitoin rinneangervoa.
 Nurmikko on vielä epätasainen, mutta ihanan vihreä silti, tätä kun ehdin odottaa! Takana näkyvät ruusupenkin alku ja raparperit, jotka lähtivät hyvin kasvamaan.
 Takapihan reunalle ruusupenkin viereen pystytettiin pyykkiteline. Vähälle on tosin meinannut käyttö jäädä jatkuvien sateiden takia, mutta viime viikon ovat pyykit narulla roikkuneet.



3 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. Kaikkea oletkin saaneet aikaiseksi. Ihastuttavia tuo leikkimökki. Sinne voisin itsekin kiivetä.

    VastaaPoista
  2. Ompas harvinaisen hieno kahva saunan ovessa ;) Paljon on edistynyt ja kaikkea hienoa tapahtunut sitten viimenäkemän. Hyvältä näyttää ja pikkuhiljaa se kasvituskin siitä etenee.

    VastaaPoista
  3. Hienosti on edistytty pihatöissä.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.