Lukijat

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

23. Linnuille ruokaa

Meillä ruokitaan tänäkin vuonna lintuja pihassa. Joulukuun aikana aloitimme ruokinnan.

Lintujen ruokintalauta on täytetty nyt auringonkukan siemenillä. Pari päivää kesti, että lintuja alkoi ilmestyä pihaan. Ihanasti tulikin eloa etupihalle. Nyt jo ison parven verran.

Lisäksi kokkailin pikkukaverin kanssa linnuille herkkuja.

 Sulatin paketillisen kookosrasvaa ja sekoitin lintujen siemensekoituksia siihen. Pikkukaveri lappoi seoksen muotteihin. Ja vähän lattialle ja pöydällekin.



Ensimmäiset herkkupalat vietiin jo tarjolle.

Mutta jouluaatoksi suunnittelin muhkeimman herkun, nimittäin suunnittelin vieväni linnuille kokonaisen kakun. Aina vaan hommat ei mene suunnitelmien mukaan. Kelmu jäi laittamatta muottiin, enkä saanut massaa ulos kuin sulattamalla sen. Saivat linnut sitten epämääräisen herkkukasan laudalla...

Mutta kuvaillessani lintuja näin lumipenkassa jotain!

Pikkumies epäili, että tontun pitäisi mennä tonttukouluun takaisin. Oli nyt noin huolimaton, että piiloutui niin, että tonttulakki näkyy. Voi tonttua, ehkä silläkin on joulujännitystä?

Suklaamoussea on meillä ollut monena vuotena jo aattoaterian jälkiruokana. Tälle vuotta ajattelin kokeilla nostaa panoksia ja tehdä kupitkin suklaasta!

Ensin kokeilin valaa suklaan vesi-ilmapallojen päälle, mutta ne poksahtelivat (ja suklaata räiskyi pitkin keittiötä). Seuraava yritys oli laittaa kuppeja nurin päin, kelmua päälle ja sulaa suklaata siihen. Sitten vain jähmettymään ja jännittämään saanko kuppeja aikaiseksi.

No, eipä saatu... Eivät irronneet ehjänä. Suklaat on nyt kerätty talteen muuta käyttöä varten ja suklaamoussen syömme tavalliseen tapaan normikipoista...

Tontut olivat järjestäneet vähän toimintaa poikien joulunodotukseen.

Kirjeessä kerrotaan, että ovat piilottaneet kuusi suklaapatukkaa ympäri taloa ja poikien tehtävä on etsiä ne ja jakaa tasan.

Kova homma siinä oli, mutta iltapäivästä löytyivät lopulta viimeisetkin patukat.

Pihalla kun alkoi valaistua huomasimme jotain erikoista ulkona...



Joulupukki on lentänyt talomme yllä ja tiputtanut erikoslähetyksenä pojille paketit laskuvarjojen avulla!



Päivä on mennyt ruokaa laittaessa huomiselle, esimerkiksi omaan joulupöytään ja viemisiksi valmistui saaristolaisleipää.


Tosin ei mennyt nämäkään ihan putkeen, tarttuivat kiinni vuokiin ja lopputulos melkoisen ruma....

Huomenna se on! Jouluaatto. Viimein. Miten tässä malttaakaan edes nukkua?

Kalenterin toiseksi viimeinen yllätys oli monipintainen kynsiviila, jossa mm kynsien kiillotusta





1 kommentti:

  1. Iloista joulua teille. On kiva seurata tonttujen tempauksia ja sitä, miten jaksat askarrella kaikkea.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.