Lukijat

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Sitten kun...

Siiten kun olen laihtunut, ostan uuden mekon. Sitten kun rikastun, lähden ulkomaille. Sitten kun saadaan oma talo, ostetaan uudet verhot...

Harrastatteko muut sitten kun -toimintaa?
Meillä on viime aikoina sorruttu siihen, lähinnä tuon viimeisen lauseen muodossa. Sitten kun on se oma talo...



Huonekalut sun muut meillä ovat pääasiassa niitä, jotka opiskelemaan lähtiessä saatiin (sukulaisten vanhoja) tai jotain uusia, mihin rahat vaan riitti, eli lastulevy on muotia meillä edelleen. Sisustukseen ei juurikaan olla käytetty rahaa taikka aikaa, kun IHAN kohta meillä on se talo ja sitten panostetaan siihen. Jos nyt ostaa verhot, eihän ne välttämättä uuteen asuntoon sovi. No, nyt ollaan asuttu tässä "väliaikais"rivitalossa vuokralla kaksi vuotta ja näillä näkymiin asutaan vähintään vuosi tai puolitoista. Kolmessa vuodessa olisi niitä uusia verhojakin ehtinyt katsella kyllästymiseen asti ja sitten voisi olla aikakin vähän uudistaa.

Sen takia meillä ei näytä läheskään siltä, miltä toivoisin kotonani näyttävän. Mutta nyt olen kyllästynyt. Kodinhoitotuella ei kuitenkaan uusita huonekaluja kokopuisiksi ja hommata nättejä nojatuoleja entisten rähjien tilalle. Mutta osaanhan minä jotain tehdä itsekin, vaikka varsinkaan puutöistä ei ole juurikaan sen enempää kokemusta kuin tietoakaan. Mutta kirjastosta löytyy tietoa ja aina voin soittaa siskolleni jos ongelma iskee. Sahata en osaa kovin suoraan, mutta eikös sitä varten voi ottaa pari lautaa mukaan ja käydä kylässä iskän luona =) (En kyllä edes omista sahaa...)

Jotain tällaista haaveilisin meille:
http://kauppa.sisustussatiini.fi/Maalaisromanttinen-sisustus
http://countrysally.blogspot.fi/2010/07/uutta.html (varsinkin postauksen eka kuva)




Olohuoneesta ja makuuhuoneista haluan mahdollisimman valkeita, mutta runsaita, erilaisia tekstuureja, pitsiä, pörröisiä pintoja, sileitä pintoja. Ei kokonaan valkoista: kermanvalkoista, pehmeämpää väriä tavoittelisin. Jouluna huoneet voi muuttaa punaisiksi tekstiilien avulla. Kesällä tehosteena voisi halutessa olla vaikkapa vaaleansinistä. Valkoiselle pohjalle on helppo vaihdella tekstiilien avulla väripilkkuja ja välillä nauttia kokonaan harmonisesta valkeasta. Jotain maalaisromanttisen suuntaan, mutta ei niinkään vaaleanpunaista ja ruusuja, enemmmänkin rappioromanttista tyyliä.



Sen sijaan lastenhuoneessa saa olla väriä, sinne haluaisin saada oikean satumaailman luotua. Vaikkapa tietyn teeman mukaan, merirosvon luola, viidakko, linna prinsessoineen, ritareineen ja lohikäärmeineen. Tai vaikka sitten huone täynnä autokamaa. Sitä voipi kehitellä paremmin sitten kun pikkumiehellä on se oma huone ja vähän selviää, mikä voisi olla se hitti. Mutta teema voisi olla enemmänkin ylilyöty kuin hillitty, vähän television Hurja remontti-tyyliin.



Mutta aion ensimmäisenä aloittaa valitsemalla joka huoneesta sen eniten ärsyttävimmän jutun ja tuunailla sitä paremmaksi. Ja jos projekti epäonnistuu, voinpahan heittää inhotuksen hyvällä omalla tunnolla pois. Maalattiin me tänne muuttaessa sentään miehen vanha työpöytä valkoiseksi (Mies maalasi. Sen piti olla minun projekti, mutta maalikauppias ei osannut asiaansa vaan myi meille maalia, jota en raskaana ollessa voinut käyttää, vaikka varta vasten asiasta kysyin. Onneksi tarkistin googlella) Viime kesänä aloitin miehen suvulla kulkeneen keinutuolin pinnan uusimisen. Entiseltään se oli vihreä. Mutta hiomoinen ilman hiomakonetta on varsin hidasta ja viime kesänä pikkumies oli vasta puolivuotias ja kovasti minussa kiinni, joten projekti jäi kesken. Nyt tuoli on hiottu, vielä kun pääsisin ostamaan valkeaa vahaa, jolla ajattelin tuolin käsitellä. Siitä lisää kun projekti (lopulta) valmistuu.

Vähän olen neulonutkin, lopputulos on ollut vaan vähän sinne päin mitä ajattelin...

Ei tullut ihan sellainen kuin piti, aikamoinen laatikko, mutta jospa tälle vähän tulee käyttöä:



Paidan neuloin siis ennen Kyjyn alkua, mitä nyt hihat ja viimeistelyt piti vielä tehdä. Seuraavalla kerralla pitänee etsiä mallia, jossa on jonkinlaisia muotoiluja vyötärön kohdalla. Lankana Miami ja ohje Novitalta, tosin tein paidan pyörönä, sillä en välitä saumojen ompelusta.

Ja 3. valmistunut Kyjy, lippapipo 7-veikan jämistä, joka virkattiin hauskasti spiraaliksi. Vielä on harkinnassa pidänkö pipon itse vai meneekö lahjaksi. Painoa pipolla on 142 g ja ohje on muistaakseni löytynyt joskus Moda-lehdestä.


1 kommentti:

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.