Lukijat

torstai 30. elokuuta 2012

Arvonta 30.8.-16.9. Weban blogi 1-v

Pian tulee vuosi täyteen siitä, kun perustin blogini ja intoa piisaa edelleen. Vuosipäivän kunniaksi pitää tietenkin laittaa arvonta pystyyn. Palkintoja on kaksi ja ne on koostettu kahden eri teeman mukaan, molemmat minulle mieluisia aiheita, jotka usein ovat täällä blogissakin esiintyneet.

Arvonta 30.8.-16.9.2012

Joulun starttipaketti:
Joulu saapuu tänäkin vuonna, joten varaslähdön jouluun voi ottaa tämän punaisen sisustuskorin sisällön avulla: polttamalla punaista kynttilää, neulomalla villasukkia langasta, jonka nimi on joulupuu ja jos tunnelmaa tarvitsee lisää, voi kulkusia vähän kilistellä.

Pienet prinssit
Pikkuiset pojat ovat ihania, tässä vaaleansinistä unelmaa täynnä olevassa korissa on Novitan Wool lankaa, ehkäpä pienen prinssin asustesettiin. Lisänä kyltti pienen prinssin omaa paikkaa merkkaamaan.

Säännöt:
1.Yhden arvan saat kommentoimalla tähän tekstiin.
2. Toisen arvan saat olemalla lukijani tai liittymällä lukijakseni. Uusia lukijoita on aina ihana saada!
3. Kolmannen arvan saat, jos mainostat arvontaa blogissasi tai facebookissa. Voit käyttää toista tai molempia palkintokuvista viestissä.

Muista laittaa arvontaan mukaan monellako arvalla olet mukana ja kummalle palkinnolle arpasi laitat. Jos olet useammalla arvalla mukana, voit jakaa ne näiden kahden kesken.

Hauskaa arvontaa! Olkoon onni teille myötäinen!

71 kommenttia:

  1. Eka! Kolmannen arvan saan ko panen tän arvonnan illalla omaan blogiini :D

    VastaaPoista
  2. Toka, yhdellä mukana, en osaa noita liittymisiä ym. Luen blogiasi Neulomon kautta silloin tällöin. Laitanpa arvan jouluiselle paketille.
    Tinttu59 Neulomosta

    VastaaPoista
  3. Yhdellä arvalla jouluisen paketin arvonnassa.

    VastaaPoista
  4. Hei!

    Jos riittää, että oman blogini linkkilistalta luen, niin sitten kahdella arvalla mukana:) Laitetaan molempiin arvontoihin yhdet.

    VastaaPoista
  5. Kahdella arvalla jouluisen paketin arvonnassa :)

    VastaaPoista
  6. Yhdellä arvalla molemmissa mukana.

    T. Vihervaaranneli

    VastaaPoista
  7. Moi, kahdella arvalla mukana jouluisen paketin arvonnassa !

    VastaaPoista
  8. Tulen mukaan kahdella arvalla. Toinen arpa jouluiselle paketille ja toinen wool paketille:)

    VastaaPoista
  9. Onnea yksivuotiaalle!

    Kolmella arvalla mukaan ja kaksi arpaa joulupaketille ja yksi woolille:D

    VastaaPoista
  10. Onnea yksivuotiaalle!
    Yhdellä arvalla mukana, kumpikin paketti on aivan ihana mutta kyllä tuo punainen on vaan se houkuttelevin :)

    VastaaPoista
  11. Ihanaa haarukkapitsiä tuossa sun alotuskuvassa. Kahdella arvalla tuun mukaan ja ykkös vaihtoehto ois mieluisin.

    Terkuin Mammukka ja tytöt Neulomosta

    VastaaPoista
  12. Heippa, kahdella arvalla oisin mukana arvonnassa ja Joulun starttipaketista haaveilen...
    Hauskaa syksyä!
    toivottelee Minttuliini neulomosta

    VastaaPoista
  13. ONNEA blogisi juhlapäivästä!
    Yhdellä arvalla osallistun mukavien palkintojen arvontaan. Sujuvaa syksyä!

    VastaaPoista
  14. Onnea yksivuotiaalle!
    Ja kolmella arvalla mukaan lähden sinistä woolia tavoittelemaan :)

    VastaaPoista
  15. Kolmella arvalla mukana tavoittelemassa jouluaiheista palkintoa.
    * Kommentointi
    * Lukijasi
    * Jaan facebookissa.

    Oikein mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  16. Kolmella arvalla mukana, tuo jouluaiheinen palkinto näyttää niin houkuttelevalta :)

    Aurinkoista syksyä!

    VastaaPoista
  17. kahella mukana ja molempiin paketteihin :)

    VastaaPoista
  18. Kolmella arvalla mukana. Ja tietty tavoittelen tuota joulupakettia. :D

    VastaaPoista
  19. Yhdellä arvalla mukaan,jouluista pakettia yrittämään.tyttik.

    VastaaPoista
  20. Yhdellä arvalla osallistun sinisen unelman arvontaan. :)

    -Daisy D. Neulomosta

    VastaaPoista
  21. Jippii löysin tänne ja juuri oikeaan aikaankin:) Kahdella arpaisella mukana jouluisen palkinnon arvonnassa♥

    VastaaPoista
  22. Joulun punaista palkintoa tavoittelen.
    Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  23. Kahdella arvalla lähdetään mukaan.
    Jouluihmisenä tavoittelen punaista palkintoa - ja kun meidän prinssitkin alkaa jo olla aika isoja. :) Pikkuinen (8kk) prinsessa meiltä löytyisi.

    VastaaPoista
  24. Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa joulupalkintoa.

    VastaaPoista
  25. Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa varaslähtöä jouluun. Ihanaa - joulu on taas tulossa! Onnea 1-vuotiaalle blogillesi! Mukavia ja aurinkoisia syyspäiviä!

    VastaaPoista
  26. Lukijaksi liityin ja mukana siis kahdella arvalla. Joulupakettia tavoittelen molemmilla arvoilla

    VastaaPoista
  27. Onnea yksi vuotiaalle kahdella arvalla mukana ja molempiin yhdet

    VastaaPoista
  28. Mukana, jos löydän blogisi blogilistalta, niin kolmella arvalla. Ja kaikki tohon Prinssi-aiheiseen ;)

    VastaaPoista
  29. Moikka! kahdella arvalla prinssipalkinnossa mukana. =)

    VastaaPoista
  30. Yhdellä arvalla mukana joulun starttipaketin arvonnassa.
    Hyvää alkusyksyä!
    Satunnainen blogiton vierailija -SallaR-

    VastaaPoista
  31. Arvalla mukaan joulupakettia yrittämään.
    Aurinkoisia syyspäiviä!

    VastaaPoista
  32. Onnittelut 1-vuotiaalle! Yhdellä arvalla mukana =)

    VastaaPoista
  33. kahdella arvalla (lukija ja kommentti) tavoittelen ylempää palkintoa :)

    VastaaPoista
  34. Kahdella arvalla mukana sinisen palkinnon arvonnassa :)

    VastaaPoista
  35. Pienet prinssit palkintoa tavoitellaan kahdella arvalla, laitoin omalle yksityiselle seinälle linkin arvontaan saat päättää riittääkö se lisäarpaan.

    VastaaPoista
  36. Jouluinen paketti näyttää juuri meille sopivalle, olisipa kiva nähdä millaisia villasukkia tuosta langasta syntyy.
    Siis yhdellä arvalla kohti ykköspakettia...
    ahlfors(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  37. Mistä näitä ihania Blogeja oikein tulee?
    Oitis liityin lukijaksi ja kahdella arvalla mukana. Kumpikin käy, muta jos saa valita, niin tuo kakkonen :O)

    VastaaPoista
  38. Onnittelut 1-vuotiaalle! Yhdellä arvalla jouluisen paketin arvontaan. t.lv

    VastaaPoista
  39. Hienot palkinnot! Kokeilen yhdellä arvalla jouluista pakettia!

    VastaaPoista
  40. Uutta lukijaa pukkaa täältäkin, lähetään kolmella mukaan kaksi ykköselle ja yksi kakkoselle. =) Ja onnea yhdestä vuodesta... jäin tutustumaan blogiisi muutamaksi tunniksi heti kerralla ja tykästyin. =)

    VastaaPoista
  41. Olen yhdellä mukana joulun starttipaketin arvonnassa. Ihanaa, kun nyt voi jo alkaa panostaa jouluun oikein tosissaan!
    Onnittelut ensimmäisestä vuodesta.

    VastaaPoista
  42. Kolmella mukana ja kaikki tälle ihanalle jouluiselle paketille :)

    VastaaPoista
  43. Onnea ensimmäisen vuoden johdosta. Yhdellä arvalla mukaan Joukuista pakettia tavoittelemaan.

    VastaaPoista
  44. Pikkuprinssikin talosta kyllä löytyisi, mutta koska olen todellinen jouluihminen tavoittelen jouluista pakettia yhdellä arvalla.
    Rouva.V.

    VastaaPoista
  45. Minulla kun ei ole pikkuprinssistä tietoakaan niin jouluista pakettia tavoittelen kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  46. onnea kovasti.

    Yksi arpa molemmille.

    t: marenda

    VastaaPoista
  47. Onnea blogillesi! Yhdellä arvalla tavoittelen jouluista pakettia :)

    Minna P.

    VastaaPoista
  48. Onnea 1-vuotiaalle :)
    2 arvalla mukana, jouluista pakettia tavoittelen :)

    VastaaPoista
  49. Onne myös minulta 1-vuotiaalle blogillesi. Yhdellä arvalla joulupakettia tavoittelen.

    VastaaPoista
  50. Hei! Kolmella arvalla mukana joulukorin arvonnassa =) sukuun on kylläkin vuoden vaihteessa syntymässä pikkumies, mutta äitinsä on kovin mustavalkoinen, joten tuskin pojuakaan pastelliin puetaan vaan hänestä tulee goottivauva <3

    VastaaPoista
  51. Ekaa palkintoa tavoittelen yhdellä arvalla!
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
  52. Kahdella arvalla mukana, onnea hienolle blogillesi!
    tv anoppi

    VastaaPoista
  53. Yhdellä arvallani tavoittelen tuota pikkuprinssin pakettia, Novita Wool on mukavaa kudottavaa.

    VastaaPoista
  54. yhdellä arvalla mukana jouluisen arvonnassa:)

    VastaaPoista
  55. Joulupakettia tavoittelemassa kolmella arvalla :)

    VastaaPoista
  56. Kiitos blogikommentistasi :) En olekaan vähään aikaan ehtinyt blogiasi kurkkimaan kuten en niin moneen muuhunkaan joissa aiemmin tuli vierailtua viikottain. Hirmu koukuttavaa puuhaa tuo lankojen värjäys ;) Kivoja karkkivärejä tulikin. Itse oon saanut aika samansävyisiä aiemmin.
    Yhdellä arvalla arvonnassa mukana :)

    VastaaPoista
  57. Kokeilen arpaonnea joulupaketista. Ihanat sukat tuosta kerästä syntyvät, tulee jo aivan joulumieli :). Kahdella mukana (linkitys blogiini).

    VastaaPoista
  58. Kolmella arvalla mukaan, jouluinen paketti olisi mieluisa :)

    VastaaPoista
  59. Ihana blogi satuin ihan sattumalta tänne ja lukijaksi heti halusin. Kahdella arvalla mukaan. Nukkekoti Jie

    VastaaPoista
  60. Kiva blogi! Kahdella arvalla mukana. Jouluinen paketti olisi minulle mieluinen.

    VastaaPoista
  61. Hei :-)
    Käsityö-aiheisia blogeja selatessani löysin tänne.
    Laitan kyllä tämän blogin omiin kirjanmerkkeihini talteen :-). Se ei varmaan riitä lukijaksi liittymiseksi, mutta kun en sen kummemmin osaa.
    Osallistun siis yhdellä arvalla tuon ihanan, jouluisen paketin arvontaan.

    VastaaPoista
  62. Thank you for the chance at your fabulous candy.
    both are beautiful
    3 arvalla
    hugs
    Gerda

    VastaaPoista
  63. Kolme arpaa joulun starttipaketille! Tulehan vastavierailulle, minunkin blogissani on arvonta käynnissä :)

    VastaaPoista
  64. Kahdella arvalla mukana. Koska molemmat paketit on aivan ihania, pistän arvan per paketti. :)

    VastaaPoista
  65. Wow! Amazing! Super!
    Please enter my name...
    I am follower
    I post in my sidebar....
    3 ticket
    I like :No.2.
    Lapappilon.blogspot.com
    lapappilon@gmail.com

    Hugs
    Eva from Serbia

    VastaaPoista
  66. Kahdella arvalla mukana. Punaista pakettia tavoittelen.Eli ensimmäinen.
    -kissatyttö-
    harmaakissa(at)luukku.com

    VastaaPoista
  67. Yhdellä arvalla joulua ja jouluista palkintoa odottamaan!

    VastaaPoista
  68. Kaikki kolme arpaa viime hetkellä jouluiseen palkinoon!

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.