Lukijat

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Minä inhoan tupakointia!

Teen julistuksestani nyt ihan julkisen. Minä inhoan tupakointia, koska:

  1. Tupakat ovat epäterveellisiä sekä polttajalle että hänen läheisyydessä oleville
  2. Haju on karmea ja leviää ympäristöön - hajuhaittoja ilmanvaihdon kautta myös naapuritaloihin varsinkin kerrostaloissa
  3. Saastuttavat luontoa
  4. Tupakkatauko kesken menossa olevan homman on lähinnä ärsyttävää - erityisen inhottavalta näytti lukiossa ruokalan kokit tupakkatauolla kokkausessut ja -myssyt päässään. Hyvää ruokahalua!
  5. Turhaa rahankulua
  6. Aiheuttavat riippuvuutta
  7. Mitä vastata kyselyiässä olevan taaperon kysymykseen, mikä tikku ihmisellä on suussa tai miksi?
  8. Aiheuttaa älytöntä taistelua, toisia häiritsee tupakointi, toiset valittavat kun rajoituksia on isketty tupakan myyntiin, tupakkapaikkoihin jne.
  9. Aiheuttavat tulipaloja - erityisesti yhdistettynä alkoholiin
  10. Roskaus, monet - en sano että kaikki - tupakoitsijat tiputtavat tumpin jalkojensa juureen siihen missä sattuvat seisomaan. Malliesimerkkiä näin Kuopion reissulla kun miehet menivät erikseen tupakalle piha-alueelle, jossa tupakointikielto kyltit ja tumppasivat lopuksi sadevesikaivoon, josta ne kulkeutuvat suoraan järveen, hulevesiä kun ei yleensä puhdistamon kautta käytetä.
Ja mistä tämä purkaus johtuu? Meidän tontilla on muutaman rakennuspäivän jälkeen maa jo solkenaan täynnä tupakantumppeja ja tyhjiä askeja. Ja minunko niitä pitäisi maasta heidän perässään noukkia? Ei kiitos.


Vein siis varastossa lojuvan pöydä (taittopöytä lensi sinne kun pikkumies kaatoi sen melkein päälleen noin vuosi sitten) tontille ja purkin tumpeille kaksikielisine ohjeineen - miehet kun eivät suomea montaa sanaa puhu. Malliksi keräsin maasta tumppeja pohjalle, että käyttötarkoitus varmasti kaikille selviää. Ensimmäinen työmies ainakin käytti purkkia kun vieressä vahdin ja illalla kun teimme toisen lenkin tontille, pohjalle oli jonkin verran niitä kertynyt. Olen myös maasta kerännyt niitä, jos kynnys maahan tiputtamiselle pienenisi, kun niitä ei entuudestaan siellä näy. Pitäisi varmaan kerätä niitä työmiesten nähden ja mulkoilla samalla, ehkä se toimisi?

Jos tumppien maahan kertyminen tästä huolimatta jatkuu, niin pitää laittaa isompi vaihde päälle taistelussa tupakan tumppeja vastaan!

2 kommenttia:

  1. Laita vaan kunnon kyltit, että tupakointi kielletty tms. Itse ainakin laittaisin. Inhoan tupakointia minäkin nimittäin. Purkkeja tupakantumpeille kannattanee laitella vähän sinne tänne, niin ei ole niin ylivoimaista kävellä sinne purkille sitä tupakkaa viemään.

    VastaaPoista
  2. Meidän raksalla oli kaiken huippu, kun natsoja löytyi leivinuunin arinalta. YÄK!

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.