Kyh 11: Sukat joskus snyltä saamastani langasta, pikkumies on kadottanut vyötteen, mutta Austermann step langasta muistaakseni kyse. Koko 36. Piristin perussukkia tekemällä varren takaosaan pientä, tiheää palmikkoa. Tykkään lopputuloksesta kovasti ja vähän tekisi mieli pitää nämä itsellä, mutta joululahjaksi kuitenkin menee.
Kyh 4: Puro-lapaset Novitan ohjeella. Sopivat koon puolesta nuorelle tai naiselle ja nämäkin pääsevät joululahjakassia täydentämään.
Kyh 20: Novitan bambu-langasta Suuren Käsityölehden ohjeella pipo, pääsee täydentämään aiemmin neulomaani mekkoa. Nämäkin odottavat joulua.
Joulupallo ihanalla porolla. Tämän pidän itse ja pallo onkin jo pakattu joululaatikkoon odottamaan ensi joulua uudessa kodissa.
Kyh 10: Viime syksynä ostin markkinoilta paikalliselta hänen omien lampaiden villoista tehtyä sukkalankaa, jonka värjäsin kool aid väreillä. Näistä tein Martanseppele-sukat Novitan ohjeella. Vähän kaventelin kun lanka oli paksumpaa kuin 7-veljestä. Nämä pidän itse vaikken tiedäkään missä näillä on käyttöä, liian kuumat sisälle lattialämmitettyyn taloon ja liian paksut useimpien kenkien sisään.
Oletpa ollut tosi ahkera. Upeita neuleita olet saanut aikaan
VastaaPoistaKiitos =)
PoistaKaikkea ihanaa olet kyllä taas tehnyt. Mie keksin heti käyttöä noille viimeisille sukille. Meillä käydessä. Vanha talo ja viileät lattiat. Varmasti tulee tarpeeseen.
VastaaPoista