Lukijat

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Mansikoita, Kyhejä ja juhlintaa

Nyt on taas se aika vuodesta kun pääsee nostamaan esittelyn ikälukua vuodella samalla kun ahmii mansikkakakkua ja perkaamaan mansikan toisensa jälkeen.


Kyh töitä yritin urakoida muutaman valmiiksi, että sekin projekti etenisi tämän siivousurakan rinnalla. Vaatehuoneesta löytyneiden sokeritoukkien ansiosta tein viimein sen, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten: siirsin langat ja kankaat tiiviisiin, kannellisiin muovilaatikoihin. Samalla myös moni muu vaatehuoneen tavara pääsi pahvilaatikoiden sijaan muovilaatikoihin kansineen. Pitänee vaan päästä ostamaan laatikoita lisää, tavaraa kun tuntuu riittävän...

Kyh 13 ja 9: Joulutonttu ja maatuska omiksi joulukoristeiksi jämälangoista. Kasvot oli aika hankala tehdä. Eikös noista lopulta kuitenkin tullut ystävällisen näköisiä eikä pikku hirviöitä?

Kyh 6: Matonkudekori joululahjapinoa kasvattamaan.
Kyh 14: Novitan Veera langasta vauvan tossut (tosin koko varmaan sopiva 1,5-2 vuotiaalle kun lanka oli paksumpaa kuin ohjeessa...) odottamaan lahjaksi antamista.

5 kommenttia:

  1. Tuo tonttu on hauska. :) Onko siihen ohjetta jossakin?

    VastaaPoista
  2. Novitan ohje talvilehdestä, netissä ei näyttänyt olevan, pitää kaivella lehden vuosiluku, olisikohan parin vuoden takaa...

    VastaaPoista
  3. Upeita käsitöitä olet tehnyt. Minulla on mansikat vielä ostamatta. Pitääkin pitää kiirettä. Mukavaa päivää sinulle.

    VastaaPoista
  4. Houkuttelevan näköisiä mansikoita. Itse en saanut tänä vuonna syöntikiintiötä täyteen tuoreista mansikoista :(
    Nyt tuntuvat jo olevan kiven alla eli ehkä sitten ensi kesänä.

    Kivat tontut olet tehnyt.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.