Lukijat

torstai 15. lokakuuta 2015

Kukkia hiuksissa





Törmäsin pinterestissä upeisiin hiuspantoihin ja muihin kukkasomistuksiin ja asiaa tutkittuani huomasin, ettei niiden tekeminen itse ihan mahdotonta olekaan, vaikka näpertelyä ja harjoittelua vaativatkin.

 Tässä näkyy ohkasesta rautalangasta väänneltyjä kukkasia. Kynän ympärille vaan lenkkiä terälehdiksi ja pientä kieputusta ja muotoilua. isketty vanhaan styroksiin pystyyn, siita karu ulkonäkö alustalla.

Sen jälkeen seuraa kokeilua vaativa osuus. Terälehtiin tehdään liiman avulla kalvo. liima pitää vaan varovasti levittää reunasta reunaan niin että tarttuu ja venyy kalvoksi. Liikaa ei saa laittaa tai tulee rumaa jälkeä.


Liiman kokonaan kuivuttua maalaillaan kukkaset ja terälehdet kynsilakoilla. Jälleen jätetään kuivumaan ja tarvittaessa toista kerrosta maalia, jos haluaa esim kukan keskustaa värjätä eri värillä tai lisätä kimallelakkaa päälle.

 Kukkasilla voi tehdä mitä haluaa, minä tein tällä ekalla kokeilulla niistä hiuspinnit. Askartelukaupasta ostin tyhjät pinnipohjat, joihin kiinnitin kukat kiepauttamalla rautalangan kerran ympäri ja liimaamalla sen jälkeen ne tukevasti kiinni.
 Sinisävyinen pinni oli jo päivän päässä ja lapsetkin sitä tutkineet ja hyvin kesti ainakin nämä rasituset.

Toiseen pinniin jäi vielä yhden kukan mentävä kolo, joten jäänee hyllylle odottamaan kun seuraavan kerran näitä väsään.

Aika hidasta touhua tämä on ja kannattanee tarkemmin jatkossa minun suunnitella värejä ja kukkien kokoa ja muotoja. Korvikset voisin ainakin tehdä tällä tyylillä. Hiuspantakin olisi hieno, jos vauhtiin pääsee, mutta siihen uppoaa kukkia jo melkoisesti. Enköhän näitä kokeile uudelleenkin, mutta menee varmaan ensi vuoteen, nyt on kiirus kiirus, enää 10 viikkoa jouluun!


3 kommenttia:

  1. Hyvänen aika. Liimakukkasia! En ole ennen edes kuvitellut, että tämmöisiä voi itse tehdä. Kiitos vinkistä. Kauniita koruja ja hiuspinnejä näillä saa aikaan.

    VastaaPoista
  2. Nuo on aivan ihania. Pitää napata ohje muistiin.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.