Lukijat

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Talon ulkonäkö selviää

Taloon on tehty nyt lattiavalu ja sisäseinät ovat alkaneet nousta. Myös ulkoverhoilu etenee hiljalleen.


Ulkoverhoilun olisin halunnut jonkin verran leveämmästä laudasta, mutta Deko-taloilla ei sellaista ollut tarjolla. Olisimme voineet tietysti jättää ulkoverhoilun kaupasta pois ja hankkia laudat itse ja hoitaa asennuksen. Päätimme kuitenkin tyytyä tähän ja ihan ok tämäkin vaihtoehto. Ikkunoista tykkään kovasti. Budjetin takia kaikki kivat erkkerit sun muut karsiutui, mutta etupuolen pitkä kuisti rikkoo kivasti neliskulmion linjoja.

Lattiavalun jäljiltä talon viereen, tulevan parkkipaikan kohdille oli jätetty tällainen kiva yllätys, eli loput sementit oli tyhjennetty tähän, liekkö olisi ollut niin vaikeaa vähän reunemmalle näitä putruutella? Onneksi konemies on loppukesästä tulossa vielä pihalle puuhastelemaan.

 
Tuleva olohuone, jonka molemmin puolin makuuhuoneet. Tämän perusteella oli hyvä käydä yhä kiihtyviä keskusteluja sohvan koosta ja mallista. Takka tulee vasemmalle.

Ja tuvan toinen puoli eli keittiö. Vasemmalla kulku kodinhoitohuoneeseen ja oikealla näkyy wc, tekninen tila ja niiden takana etuovi.

Tähän pieneen nurkkaukseen on tulossa, sauna, suihku ja kodinhoitohuone. Ei ihan nykyajan kotikylpylä-kokoa mutta jospa sinne mahdutaan =)

Kohta talossa onkin pieni sokkelo kun saavat levytettyä väliseinät umpeen. Mielenkiinnolla siis seuraillaan ja tontilla rampataan. Siivoamista löyttyy myös joka kerta, vaikka puiden osalta onkin hankala ottaa selvää mitä vielä tarvitsevat ja mitkä on jo heitetty syrjään siivoamista odottamaan. Tumppeja on taas ilmestynyt enemmän tontille, joten eilisilta meni niitä kerätessä. Jätin tumppiastian näkyvämmälle paikalle ja jos se ei auta niin pitää työmaan johtajalle laittaa palautetta.

1 kommentti:

  1. Hyvältä näyttää. Innolla jo odotellaan esittelykierrosta.
    Jaksamista siivoamiseen.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.