Lukijat

tiistai 26. tammikuuta 2016

Ei huvita päätellä

Plääh. Alkuvuosi lähti reippaalla neulomisella, mutta nyt on sellaiset kymmenkunta työtä kertynyt odottamaan päättelyä. Ei huvita. On sukkaa, huivia, lapasta, yksi hitusta vaille neulottu paitakin. Yritän joku ilta ottaa päättelyneulan esiin telkkarin ääreen ja hoitaa homman, sitten riittää esiteltävääkin.

Nyt on tosin neulominenkin jäänyt vähälle. En ole jaksanut. Kaippa se on positiivinenkin asia, olen nimittäin treenannut niin kovaa etten ole jaksanut neuloa monena iltana.

Mutta jotain sentään ollaan puuhattu.

 Pojat leipoivat pullaa. Tuli herkullisia ja sokeria varsinkin oli runsaasti täytteessä. Kooltaankin olivat varsin muhkeita.
Pikkumiehen kanssa ollaan pidetty hauskaa (ja kuten kynän käytöstä näkee, myös pikkukaveri on auttanut). Olen viisaasti säästänyt lapsuudestani Velhovuoren aarre - pelikirjan. Pari kertaa ollaan yritetty, mutta yhdellä kertaa luuranko, toisella kertaa zombi koitui kohtaloksemme. Snif. Vielä riittää pojalla innostusta, joten pian taas uutta yritystä kehiin.

2 kommenttia:

  1. Hyvä ku lapset tekee pullaa. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin heti lukijaksikin.Ois kiva jos tulisit käymään Aurinkokujallakin,

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.