Lukijat

torstai 29. maaliskuuta 2012

Sählyhousut

Viimeksi viime syksynä minulla oli innostusta puuhastella ompelukoneen parissa. Viime aikoina kone on alkanut vaatehuoneen perältä taas houkuttelemaan. Kun pikkumies ulkoili kaksi iltaa peräkkäin isin kanssa, tuli tällaista sillä välin valmiiksi.

Tarpeeksi helppo kun on malli, niin tulee minullakin valmista ompelutöistä. Yksi 'vika' tässä vain on. Leikkasin kankaat jo viime syksynä, joten housut on kokoa 74 cm. Kyllä ne vielä menettelee, mutta vähän niukat ovat jo valmiiksi. Mutta toisaalta, sopivat hyvin sählyn peluuseen, kun ei tarvitse pelätä lahkeeseen kompastumista. Pelailu on ollut viime viikkoina pikkumiehen lempipuuhaa, siitä asti kun löysi isin mailat urheiluvälinekaapista. Ukki toi pikkumiehelle vähän pienemmän mailan, mutta tyyppi ottaa vaan ison mailan itselleen ja kannsapelaajan täytyy ottaa sekä iso että pieni maila...



Housujen silittäminen ei olisi innostattunut, mutta kiltisti kaivoin laudan vaatehuoneen perältä. Kylläpä kannatti! Otin jaloista kiinni ja lauta-osa mätkähti suoraan poskiluuhun, vieläkin parin päivän jälkeen on melkoisen kipeä. Näkyvämpää jälkeä ei sentään tullut.

Pikkumies on oppinut hyvät leikit ihan pienestä pitäen. Tässä kuvaa eilisaamun leikeistä. Lankakeriä on muutenkin kiva tutkia ja kun varastot säännöllisesti levittää lattialle, niin äitikin muistaa kaupassa, että muutama kerä on kotonakin...


Kesälankoja himottaisi nyt ostaa, sillä varastoissa on lähinnä villalankoja. Aika vähän olen kesäisiä neuleita tehnyt, niin ei ole varastossakaan sopivia lankoja. Keltaista Novitan luxus cottonia minulla on ja niistä ajattelin virkattua kesähattua pikkumiehelle, sny:ltä saamallani kirjan ohjeella. Mutta ensin pitää tehdä UWA työt. Tajusin nimittäin tänään, että olen noin pari viikkoa reissussa juuri ennen vappua. Eli viimeiset ajat ennen UWAn loppumista. Nyt pitää tehdä apinan raivolla töitä valmiiksi. Tavoitteena kaksi melkein valmista työtä tehdä valmiiksi ja parhaani yritän, että saisin neuletakin tehtyä ennen reissua. Sitten jäisi pari pienempää työtä reissuun mukaan otettavaksi, jos iltaisin ehtisin edes vähän neuloa (jos enää jaksan kun olen päivät hoitanut neljää lasta).

Sny, samalla voisin siis vihjaista, että jos saisin ensi kuun paketin kahden ensimäisen viikon aikana (tai ihan loppukuusta vaihtoehtoisesti), olisin erittäin kiitollinen, ettei tarvitse reissussa kärvistellä kun paketti odottaa täällä postissa.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Varaslähtö kesään

Mikä kuuluu olennaisena kesään?


 No tietysti ihanat kesähameet. Mutta näillä keleillä ei vielä hentosilla hameilla pärjää, mutta tällä pärjää! Eli viimein valmistui pitsineulehame, jonka tekoa olen jo pitkään suunnitellut. Syksyllä aloitin hameen, mutta liian lyhyen kaapelin myötävaikutuksesta pyöröneule teki kiepin. Alku meni purkuun ja loppuvuosi meni kokemuksesta toipuessa. UWA-projektin myötä aloitin neulomaan hametta uudestaan ja eilen se valmistui.

Malli: Pitsineulehame
Ohje: Novita
Tarvikkeet: Nalle-lankaa, pyöröt muistaakseni 3,5 mm
Paino: punnitsematta vielä... reilu 300 g arviolta

Saatuani hameen valmiiksi sovitin sitä ja totesin, että mahdun vaikka kaksinkerroin siihen, vaikka tein kokoa pienempänä tarkoituksella hameen ja mittailujeni mukaan neuletiheydenkin piti olla ok. Purin joustoneulevyötärön, tein sen alkuun runsaasti kavennuksia ja neuloin uusiksi. Tein vyötäröresoria varten vielä kujan, joten nyt pysyy hame päällä vaikka pikkumies vähän hameenhelmasta nykäisisikin.

Tänään hame on ensimmäistä kertaa päällä ja tyytyväinen olen. Nyt on ostoslistalla vaan alushame, sen verta reikäinen hame kyseessä. Kyllä tämä lengginsienkin kanssa menee, mutta alushameen kanssa olisi astetta tyylikkäämpi.

Olen kyllä mahdottoman tyytyväinen, että sain tämän valmiiksi. Vielä on 4 UWA työtä kesken ja niissä riittää hommaa. Nähtäväksi jää, valmistuvatko vappuun mennessä.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Kevään ensimmäiset perhoset




Hain eilen painavan paketin postista ja avasimme sen olohuoneen lattialla. Sieltä lehahti perhosparvi ympäri olohuonetta. Verhoihin, seinille, tauluihin ja yksi taisi asettua kellonkin päälle. Pikkumies on ihmetellyt niitä siitä asti, jokaista perhosta vuorollaan osoitellen. Samalla perhoset väittivät, että kevät on tulossa ja pienen kipinän saivat minuunkin tartutettua. Vaihdoin saman tien lumiset talvimaisemataulut Afrikka aiheisiin tauluihin, jotka mies aikoinaan toi matkaltaan Keniaan ja Tansaniaan. Vähän isompaakin kevät-päivitystä tekisi mieli tehdä...

Kyseessä on siis maaliskuun sny-paketti. Paketista kotiutui meille perhosten lisäksi kirjat Neulo ja huovuta lapselle sekä Virkkaa kaunista lapselle. Kirjat vaikuttavat kivoilta, tarkemmin en vielä ole niihin ehtinyt perehtyä. Ainakin neulontakirjasta silmään pisti merirosvolakki ja virkkauskirjasta tuli mieleen, etten hetkeen ole mitään virkannutkaan. Välistä voisi sitäkin tehdä.

Lisäksi paketista löytyi kiinnisilitettäviä merkkejä pikkumiehen vaatteiden koristeluun ja kuivattuja karpaloita, jotka voi napostella sellaisenaan tai laittaa raakasuklaan sekaan. Taidanpa tehdä molemmin tavoin. Kunhan saan ainekset hommattua seuraavaan suklaa-satsiin sekoitan osaan muotteihin näitä ja loput herkuttelen sellaisenaan tai jogurtin kanssa.

Kuten kortissa luki, paketti oli painottunut pikkumieheen =) Eniten neulonkin pikkumiehelle ja uusia suunnitelmia on pitkä lista jonossa. Kiitos ihanasta paketista ja ajoitus oli taas täydellinen. Mies on tämän viikon työreissulla, joten piristystä arkeen tarvittiin.



Viime aikoina ei ole valmistunut neuleita, mutta uwa-työt ovat hiljalleen edenneet. Jospa tälle kuulle ainakin yhden työn pääsen vielä esittelemään.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Tutkimusmatka raakasuklaan maailmaan

Sain äidiltäni tuliaisiksi pussillisen Cocovin raakakaakaojauhetta. Jauhetta on tullut ripoteltua sinne sun tänne sekaan. Olen monesti miettinyt, että haluaisin kokeilla raakasuklaata ja pussin myötä innostus lähti lentoon. Selattuani raakasuklaareseptejä innostus tosin vaimeni. Mistä ihmeestä kaikkia omituisia aineksia muka hommaa? Jotain maca- ja lucuma-jauheita, agave-siirappia tai luomuhunajaa ja päälle vielä raakakaakaon lisäksi kylmäpuristettua kaakaovoita ja päälle muita omituisuuksia, joita ei kyllä meidän pikkukaupassa myydä.

Mutta sitten löysin Terveysapilan nettikaupasta raakasuklaan valmistuspaketin. innostuin heti tilaamaan ja ostoskoriin tarttui paketin lisäksi kaakaonibsejä eli murskattuja kaakaopapuja ja raakakaakaomassaa. Lisäksi vielä valmis suklaalevy, jotta voin verrata sen ja oman tekeleen makua.



Ensin maistelin nibsejä ja massaa, mutta ei ne paljaaltaan hirmu hyviä ole, kaipaan enemmän makeutta. Ehkä tummasta suklaasta pitävät nauttivat tästä ihan sellaisenaan enemmän? Sitten kokeilin dipata massaa hunajaan (netistä luin vinkin) ja ehkä vähän parempi maku niin. Suklaalevy oli jo parempaa, mutta ei sekään ollut riittävän makeaa kaupan tavan suklaisiin tottuneelle.





Lopulta aloitimme pikkumiehen kanssa valmistamaan raakasuklaata.



Neitsytkookosöljy sulatettiin vesihauteessa.

Sitten öljy ja agave-siirappi sekoitettiin keskenään ja lopuksi lisättiin jauhot: lucuma-, kaakao- ja macajauhe, himalajan suola ja kaakaovoi. Jauhot olivat kätevästi sekaisin yhdessä pussissa, ei tarvinnut mittailla mitään. Halutessaan sekaan voi heittää vielä goji-marjoja. Mutta missä marjat? Pienen etsintätuokionkaan jälkeen sellaisia ei löytynyt: täytyy laittaa palautetta. Ei se nettikaupan vika kuitenkaan ollut, kun valmis Cocovin paketti kyseessä, mutta kuiteskiin.



Maistoin vielä massaa ja päätin omin lupineni lisätä sekaan juoksevaa hunajaa (eikä edes ollut luomua, mutta suomalaista markkinoilta ostettua, ihan riittävän hienoa minulle), jota tutkimusteni mukaan suklaan tekoon myös käytetään. Jospa nyt tulee tarpeeksi makeaa.

Lopuksi suklaa muotteihin, jotka tulivat paketin mukana. Tein vielä pientä kokeilua ja pudotin parin kupin pohjalle nibsejä ja loppuun suklaaseen sekoitin vaniljasokeria (tiedetään, pitäisi olla aitoa vaniljatankoa tai -uutetta tai jotain sellaista, mutta mie vasta kokeilen).




Sitten jääkaappiin ja kärsimätöntä odotusta... Osan siirsin pakastimeen, että nopeutuu. Kirjoittelen tätä odotellessa.



Hätäiseen napsasin tumman kuvan ennen kuin aloin maistelemaan. Alkutestien jälkeen odotukset eivät olleet hirmu korkealla, mutta suklaa yllättikin sitten iloisesti. Sehän olikin ihan hyvää. Ei se samalta maistu kuin kaupan suklaat. Ihan täydellistä se ei vielä ollut, mutta vähän kun harjoittelee ja etsii omaan makuun sopivaa reseptiä, niin hyvä tulee. Seuraavan kerran voisin kokeilla pelkällä kaakaovoilla ilman kookosöljyä, sillä en hirveämmin ole ikinä kookoksen makuisista jutuista tykännyt.

 Onkohan pyhäinhäväistys, jos käytän tavan voita sen sijaan?


Mitenkäs työ muut? Oletteko kokeilleet raakasuklaata tai muita superfoodeja? Onko hyvää? Onko kukaan käyttänyt pidemmän päälle, että huomaisi vaikuttaako ne olotilaan mitenkään. Suositteletko jotain tiettyä superfoodia, mitä kannattaisi kokeilla?

Vai etkö ole kokeillut, kiinnostaako yhtään vai onko ihan rahan tuhlausta?

Minä olen maistanut goji-marjoja, mutta ei ne kovin hyviö olleet. Superfood tietoni muuten ovat valtavirtamedia-tasoa, mitä nyt viime päivinä olen enemmän tutustunut.

Pikkumiehen mielestä isin kaappi tarvitsi koristelua. Varmuuden vuoksi teki kuitenkin taideteoksen taululiidulla.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Ihana muistikirja

Sain eilen muhkean kirjekuoren, jonka sisältä paljastui ihana yllätys snyltäni. Kuoresta löytyi Jujut-muistikirja, teetä ja karkkia. Muistikirja sopii täydellisesti käsityö-muistiinpanoille. Tykkään listojen tekemisestä, mitä olen suunnitellut tekeväni ym. Yleensä teen listan siihen vihkoon mikä käteen sattuu. Pitää keskittää listat tähän vihkoon jatkossa ja säilyttää sitä käsityökorissa.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Kestovaippoja ja villahousuja

Jo raskausaikana meille oli selvää, että meillä käytetään kestovaippoja. Niitä on vaan aina ollut pikkuisen niukasti. Vähän olen ommellut niitä itsekin, mutta pääasiassa olen ostanut. Myllymuksujen vaipoista olen tykännyt, joten tilasin niitä nyt lisää. Jospa vaipat jatkossa riittääisivät vähän paremmin, voisi jopa harkita taas yökestoiluun siirtymistä. Jossain vaiheessa yövaippojen piti olla mahdottoman paksuja, eikä imu meinannut silti riittää, joten siirryttiin kertistelemään öisin. Myös reissuissa, ihan lyhkäsilläkin, käytetään usein kertiksiä. Ja välillä kotona, kun puhtaat kestot ovat loppuneet... Nyt, kun yöimetyksen ovat loppuneet (päivisin jatkuu), voisi selvitä taas öistä järkevän paksuisella vaipalla. Jospa kertisten käyttöä saataisiin vähennettyä, niitä on mennyt viime aikoina ihan liikaa. Jossain vaiheessa oltiin jo niin lähellä täyskestoilua.

Yllä on ruskeat housuvaipat, valkea taskuvaippa ja ruskearaitainen sisävaippa. Alla on kahdet AIO-vaipat. Vähän kaikkea sekaisin siis ja kuten näkyy, nyt innostuttaa ruskea väri, johtuneeko siitä, että olin tilauksen aikoihin tikutellut ruskeaa pitsineulehamettani monta iltaa.

 Arvatkaas kelle pikkuiset, söpöt apinavaipat on!
Nukelle! Ne sai kaupan päällisiksi. Minulla onkin jo jonkin aikaa ollut mielessä ostaa pikkumiehelle oma nukke.
Pitäisi ensin vaan osata luopua jostain vanhasta tavarasta. Meillä on ihan liikaa tavaraa ja lisää tuntuu tulvivan koko ajan. Ja olen tosi huono luopumaan mistään. Syksyllä pidettiin kunnon raivajaiset ja tavaraa meni sekä roskiin että kirppikselle, mutta ei se tuntunut riittävän. Aina sotkuista, kun on liikaa tavaraa.

Myös villavaippahousuja tarvitaan aina ja pikkumies kasvaa kovaa kyytiä, joten tein pirtin kehräämön hahtuvan jämistä parit villapöpät. Voi kun tekisi mieli ostaa pari kiekkoa hahtuvaa... Mutta pysytään nyt tiukkana, ostan vasta sitten kun olen heti myös aikomassa käyttää sitä. Nyt pitää tehdä UWA töitä.



Malli: Villapöpät 12kk->
Tarvikkeet: Pirtin kehräämön hahtuva, pyöröt 4 mm, silmukkamerkkejä
Paino: Vihreä-Violetit 59 g ja raidalliset 70 g

Esitellään nyt vielä nämäkin. Olen monesti ihastellut Myllymuksujen lastenvaatteita, mutten ole raaskinut tilata. Nyt nappasin ale-korista nämä ihanuudet. Pikkumies käyttää nyt 80 cm vaatteita, joita on jo tarpeeksi, joten otin seuraavaa kokoa eli tässä tapauksessa 90 cm. Merinovillainen liivi on aivan ihana ja sen voi jo varmaan ottaa käyttöön, pitkä helma ei haittaa. Housut ovat bambua.