Lukijat

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Ompelua, neulontaa, askartelua, shoppailua...

Viime viikonloppuna kävimme kekrimarkkinoilla ihastelemassa tarjontaa ja tällaiset ihanuudet nappasin sieltä mukaan:

Ostin myös violetit maatuskakorvakorut ja laitoin ne heti korviin että pysyvät tallessa. Illalla poikaa nukuttaessa  kuitenkin huimasin, että toinen on kadonnut. Vielä en ole sitä löytänyt, jospa löytyisi. Katoaminen harmittaa niin kovin. On nämä maatuskat oikeastaan aika kivoja. Tekisi mieli tilata itselle tuota kangasta pätkä, mutta ensin pitää huventaa varastoja.
 (lisää on kyllä pikkuisen tulossa - sorruitko sinä kankaiden yönä tekemään tilausta?)
Se mielessä ryhdyinkin hommiin ja pikkumiehen vaatevarasto paisui näillä:



 

Oranssit ja vihreät leikkihousut harmailla resoreilla. Mustat liituraitahousut ruskealla resorilla. Kaikki housut on tehty vanhalla 80 cm kaavalla, lisäsin vaan lahkeisiin pituutta.

Ja Dropsin baby alpaca silk - langasta, jonka sain viime vuonna joululahjaksi, syntyi tarpeeseen nopsaa kauluri pikkumiehelle.

paino 26 g, ohje oma: 2o 2 n joustinneuletta, 28 s puikollaan. Lopuksi pari senttiä tasona 1 ja 4 sekä 2 ja 3 puikoilla, pientä lärpäkettä siis estämään tuulen tuiverrus takin alle. Vähempikin silmukkamäärä olisi riittänyt, mutta menee näinkin - jos vaan saan pikkumiehen pakotettua pitämään tätä. Ei ainakaan kutita ja on ohkasempi kuin edellinen, purosta tehty.


Sain kesällä nimipäivälahjaksi äidiltäni pari kerää röyhelöhuivilankaa. Viimein sain aikaiseksi viimeistellä huivit. Aikani toista huivia kaulaani peilin edessä kieputtelin ja tulin siihen tulokseen, ettei taida minun juttuja nämä olla, joten molemmat pääsevät joululahjapaketteihin.




Paketti- ja joulukortteja on välillä pikkumiehen kanssa ehditty askarrella lisää.


maanantai 29. lokakuuta 2012

Koruja ja silmukkamerkkejä


Osallistuin Marleen anna hyvän kiertää tempaukseen ja sain tällaisen ihanan paketin =)

Korviksia ja silmukkamerkkejä olen välillä väännellyt.




Kulkuset korviin joulukuuksi =)

tiistai 23. lokakuuta 2012

Ensilumi lahjoineen

Eilen illalla yhdeksältä zumbasta lähtiessä ulkona odotti ihana yllätys - lunta satoi! Tänään pääsimme pikkumiehen kanssa ulos ihastelemaan hentoa ensilunta, joka tosin on kovaa kyytiä sulamassa. Lumen tulo innosti myös pihaa siivoamaan - nuutuneet kesäkukat saivat viimein lähteä ja kesälelut kannettiin varastoon. Tilalle pääsivät ulkovalot takakuistia koristamaan ja pimeyttä hätistämään.



Ulkoillessamme posti toi mukavan lapun - lokakuun sny - paketti odotti hakemistaa.

Postista löytyi ihana ja runsas paketti.



Ensimmäisenä paketista pisti silmään ihana liukuvärjätty lankarulla kimalteineen. Tykkään tosi paljon! Kaveriksi ohje Petunia-huiviin. Taidan kyllä katsella itsekin ohjeita, mutta saatan hyvinkin päätyä snyni ehdottamaan malliin.

 Ja pakkauksesta löytyi myös kaksi kivaa ohjelehtistä. Ehdin jo vilkaista näitä nopeasti ja kivoja ohjeita riitti.
Ja löytyipä sieltä myös heijastimia, toinen led-valolla, nätti kortti ja roosa nauha tuikkuja.


Eikä pikkumiestäkään oltu unohdettu. Hän sai pienen satukirjan ja värikyniä, jatkoksi edellisen paketin värityskirjalle. Puuhiin ruvettiinkin heti:


Ja voi värityskirjan toki antaa ilman kyniä =) Onhan meillä entisiäkin, mutta noita liituja ei kyllä ollut ennestään montaa.

Edellisestä paketista sen verran, että kaulahuivi on nyt ollut päivittäisessä käytössä. Langoista aloitin pipoa, mutta silmukoita tuli reilusti liikaa ja aloitus meni purkuun, uutta ei ole vielä tullut aloitettua. Katsotaas, mikä lanka pääsee ekana työn alle.

Nyt pitää mennä pikkumiestä pukemaan, joka odottaa isiä koiran lenkitykseltä. Hän on nimittäin monta päivää toivonut pääsevänsä pimeällä ulos lamppujen kanssa. Otsalamppukin roikkuu jo kaulalla ja paketistä löytynyt avaimenperä led -kädessä. Pyykit ripustan nopeasti, niin jospa ehtisin vähän neuloa sitten =)


perjantai 19. lokakuuta 2012

Joulun kulutusjuhla

Olen jouluihminen, kuten blogistani on varmaan monen monta kertaa selvinnyt. Kalenteriin on jo merkitty kylän joulunavaus - pitänee muuten etsiä naapurikaupungin joulunavauksen ajankohta myös, vaikka kylän omat juhlat ovat aina olleet tunnelmallisimmat.

Joululahjojen suunnittelu, tekeminen ja ostaminen on ihanaa, vaikka jossain vaiheessa stressiä aina pukkaa, kun osalle on niin hankalaa keksiä hyvää lahjaa. Heti kun pikkumiehen syntymäpäivät marraskuun lopussa on juhlittu, joulukoristeet valtaavat talon. Askartelen joulukortteja ja muita joulujuttuja. Ihastelen kauppojen jouluvalikoimaa.

Kääntöpuolena on, että minulle on hyvin helppo myydä mitä vaan, kun vaan mainostaa sanalla joulu!

Kauppareissut tekee tiukkaa tähän aikaan vuodesta, pieni kyläkauppakin on täynnä houkutuksia!

Joululehdet ovat yksi tiukka paikka, niitä tulee joka vuosi ostettua liian monta.
Kotivinkin joululehdet on jo tilattu tänäkin vuonna ennakkoon.

Novitalta on tulossa tänä vuonna erillinen joululehti, juuri sain sen selville kun postista kolahti uusi Novita talvi 2012, siitäkin löytyi jo monia ihania joululujuttuja. Sen ostan takuuvarmasti. 
Kaupassa tulvi askartelu, neulonta ja virkkauslehtiä täynnä jouluisia ohjeita. Vielä pidin pintani ja jätin ne hyllyyn, mutta osaan tulen varmasti sortumaan...


Viime vuonna sorruin heti, kun joulusuklaat ilmestyivät kauppoihin ja suklaakonvehteja tuli syötyä marraskuusta joulukuuhun niin paljon, että ei niihin enää jouluna ollut niin suurta himoa. Eikä alennusmyyntejäkään jaksanut suklaan osalta enää hyödyntää.




Tänä vuonna siis lupaan, etten ahmi joulusuklaita ennen aattoa. Julkinen lupaus, pakko pitää =) Huom. vain ahmiminen kielletty, ei kokonaan maistelu. Elikkä jos saan lahjaksi suklaata tai sitä minulle tarjotaan, voin maistella, mutta itse ostan itselleni suklaata vasta jouluksi. Joulukalenteria ei lasketa! Tiukkaa teki jo tänään kaupassa kun nälissään törmäsin sinne ihan yllättäen ilmestyneeseen joulusuklaa -hyllyyn.
Nautin ennakkoon vaikkapa glögistä ja kanelikaakaosta joulun makuina!



BlueNun blogissaan arvuuttelee, paljonko glögiä heidän perheessään kuluu tästä joulun loppuun asti.
Minä varastan idean.

Elikkä arvatkaapas, kuinka monta suklaapalaa tai -konvehtia syön 23.12. mennessä? Alkaen tästä päivästä. Oikein vastanneiden kesken arvon yllätyspalkinnon. Tai lähimmäs arvannut voittaa. Arvailuja saa jättää kuun loppuun asti eli 31.10. Merkkaan syödyt suklaat sivupalkkiin, jotta voitte seurata tilannetta. Pakko julkistaa jokainen syöty suklaapala - tämän jos minkä pitäisi rajoittaa ahmimista. Uskallatko tehdä saman?

Kuvat: fazer

Jouluna syötyjä suklaita en takuuvarmasti kerro julkisesti =)

torstai 18. lokakuuta 2012

Anna hyvän kiertää -paketit

Osallistuin Etanan tahtiin-blogissa Anna hyvän kiertää -tempaukseen. Täältä ei löytynyt innokkaita osallistujia, mutta Novitan Neulomon puolella heitä riittää. Kun olin laittamassa pystyyn tempausta siellä, ilmoittauduin hetken mielijohteesta toiseen samanlaiseen, Marleen järjestämään tällä kertaa. Nyt on siis kuusi pakettia lähetettävänä ja neulomossa mukaan pääsivät:
Muru, Marleen, Tintti83, SiriS, Mammukka ja tytöt sekä Maiccu.

Nyt te kuusi voitte valita alla olevista paketeista mieleisen. Laitan vaihtoehtoja reilusti, jotta viimeiselläkin on valinnanvaraa. Tässä jaossa ylijäävät löytävät paikkansa joululahjojen joukosta tai ehkäpä muissa, tulevissa vaihdoissa.

Ekana neuloin pipoja, koska 12 pipon tavoitteesta tälle vuodelle uupuu vielä jokunen. Kaikissa lankana 7-veikka. Päänympärykset joustavia.

Paketti 1: pitsipipo n. 54 cm Varattu

Paketti 2: Palmikkopipo n. 56 cm Varattu
Paketti 3: Palmikkopanta n. 55 cm


Paketti 4. :Rautalankakuuset valkoisilla helmillä


Paketti 5 ja paketti 6: rautalankasydämet kulkusilla


Paketti 7 ja paketti 8: rautalankasydämet kilikelloilla


Paketti 9: rautalankakuuset punaisilla helmillä


Paketti 10: 5 kpl silmukkamerkkejä Varattu
Tein eilen illalla elämäni ensimmäiset silmukkamerkit! Jos joku nämä valitsee, mielelläni kuulisin arvion näistä, kannattaako tällä tyylillä tehdä lisää vai pitääkö tehdä tuotekehittelyä.

lisäys: jos silmukkamerkeille on kysyntää, voin tehdä näitä lisää, eli niitä voi varata vaikka kaikki ja paketista löytyy n. 5 kpl silmukkamerkkejä, väri ja tyyli voivat olla sitten mitä vaan.

Ja jos et näistä löydä mieleistäsi, voit valita vielä tästä:
Paketti 11  (varattu) ja paketti 12 (varattu): yllätys!


Nyt pääsen sitten jännityksellä odottamaan, mitkä paketit varataan!

tiistai 16. lokakuuta 2012

Arvonta 16.10-10.11.

Valmistuimme molemmat kaverini kanssa Oulun yliopistosta, eri aloille tosin. Minä ryhdyin rohkeasti kotiäidiksi valmistumisen jälkeen ja kaverini veti myös oman rohkean vetonsa ja ryhtyi yrittäjäksi vetämään Terveysteekkiä.

Nyt kaikilla tänne eksyneillä on mahdollisuus voittaa Terveysteekin tuotepaketti, jonka yritys on lahjoittanut minun arvottavakseni! Arvontaan voi osallistua 16.10-10.11.



Weleda Everon huulihoito
Palkinto:
Sana-sol pehmeä ja pureskeltava monivitamiini- ja kivennäisainevalmiste ja Weleda Everon huulihoito.

1. arpa: vastaa kommenttikenttässä kysymykseen: Milloin kotiinkuljetuksen saa veloituksetta Terveysteekistä tilatuille tuotteille?
+1 arpa: Olet lukijani tai liityt lukijakseni
+1 arpa: Mainostat arvontaa blogissasi tai facebookissa
+1 arpa: Tykkäät Terveysteekistä facebookissa

Voit siis osallistua jopa 4:llä arvalla! Laita viestiin monellako arvalla osallistut. Anonyymit laittakaa selkeästi erottuva nimi(merkki).

Arvonnan suoritettuani ja saatuani voittajan yhteystiedot, laitan ne yritykselle, joka laittaa palkinnon postiin.

Lohdutuspalkintoina voin laittaa kolmelle rautalangasta väännellyn koristeen, jotakin tähän tyyliin:

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Arvonta mainoksia

Kahvikanelilla on kaksi runsasta palkintoa arvottavana, nyt kannattaa osallistua! 14.10-27.10. aikaa osallistua.




Novamelina arpoo ihanan paketin 20.10.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Design talo- Kaustinen 138

Tänään oli aamupäivästä väsymystä ilmassa, mutta ahkerasti taas siivottiin ja kahvit keitettiin seuraavaa edustajaa varten. Tällä kertaa vuorossa oli Design talon edustaja - sama jonka kanssa vuosi sitten jo keskustelimme. Välissä vaan talomalli ehti muuttua.

Mies tekee taas sahan kanssa lähtöä tontille, pikkumies uinuu kantorepussa ja minulla on seuraavan raportin aika.

Tässä mallissa tykkään ulkonäöstä, tuosta upotetusta kuistista erityisesti. Kyseessä siis Design talon malli Kaustinen 138.

Myös tässä keittiön ja olohuoneen väliseinä poistettiin, keittiönkaappeja lisättiin ikkunan alle ja pöytä siirtyy keittiön ja oh väliin. Pesuhuoneesta poistimme wc:n ja seinää siirrettiin, jolloin kodinhoitohuone suurenee. Siihen saapi sitten lisäkaapin tai penkin saunaan menoa varten.

Säilytystilaa on vähän niukanlaisesti. Eilisessä Deko talossa eteisen lisäkomerot olivat aika hyvä plussa. Tähän niitä on hankalampi lisätä. Ehkä mh 4 olisi varaa napata pala pois, jolla saisi eteiseen lisää leveyttä, ehkäpä lisäkaapeille tai muuten vaan leveämmäksi. Harkitaan...

Terassin teko maksaa samat 120 e neliö kuin Deko taloilla, pistorasian lisäys oli noin 43 euroa, jos en jo sekaisin mennyt. Valaisimet aina ne perus tylsät. Keittön hinta nousee noin 1000 eurolla, jos laittaa massiivipuiset kaapin ovet. Pitänee seikkailla Ikean sivuilla ja katsoa paljon keittiölle tulee hintaa heidän herkuillaan.

Listahinta talolle on 168 523 €. Jätimme tarjouksesta pois takan ja lämmitysjärjestelmän. Kaikkien muutoksienkin kanssa hinta hitusen tippui tuosta alkuperäisestä, mutta 10-15 000  e tulee lisää kuten edellisessäkin sitten niiden laittamiseen. Hitusen kalliimpi, toki 5 neliötä isompi on tämä. Missähän ne lisäneliöt on?

Ja katselin tuossa budjettia ja nopeasti hinta nousee kaikilla pikku jutuilla. Tontin, maatöiden ja talon hinnan päälle tulee nopeasti 20 000 euroa lisää muita kuluja ja enemmänkin: liittymät putkineen, jätevedet, vastaava mestari, lupahakemukset ym., rakennusjäte, työkalut (raivaussaha ym), pohjatutkimukset ja mittaukset... Sisustus on oma lukunsa. Pihaa laitamme sitten hiljalleen kuntoon kun olemme ensin talon saaneet. Toki tie ja parkkipaikka pitää tehdä saman tien.

No, kunhan vähän toivutaan ja saadaan edustajilta kaikki tarvittavat paperit, alkaa ankara vertailu ja kilpailutus. Jos tiukille menee niin sitten ratkaisee se, kuka antaa kivoimmat lisäedut =)

tiistai 9. lokakuuta 2012

Deko 133

Neuvottelimme juuri puolitoista tuntia Deko-talojen edustajan kanssa. Pikkumies nukahti saman tien kun edustaja lähti ja yhtä nopeasti mies häipyi tontille moottorisahan kanssa (raivaussaha ei ole vieläkään tullut!). Tontilla on niin mahdoton pajukko sun muuta pöhelikköä, että ei voi mitään suunnitella ennen kuin siitä pääsee eroon.

Minulla on siis sopivasti aikaa tuoreeltaan kertoa neuvottelu kuulumisia. Samalla vilkuilen ikkunasta, josta näkee peräti kaksi omakotitalon rakennusprojektia kerralla!

Deko 153 C läjällä muutoksia on pitkään ollut suosikkini, mutta hintaa isolla talolla kuitenkin on. Viime hetken hinta- ja pohjakuvavertailujen jälkeen pudotimme 20 neliötä ja samalla 20 000 euroa pois eli siirryimme malliin deko 133.

Haaveilemastani erkkeristäkin jo luovuin, sellainen tekee heti 10 000 euroa lisää hintaa. Välillä tuntuu, että talonrakennussuunnitelmissa on kyse unelmista luopumisesta eikä niiden saavuttamisesta (missä mun lottovoitto?!). No, kaikkea ei voi saada ja koen tärkeämmäksi hoitaa pikkumiehen kotona kuin töissä käymisen erkkerin ja muiden hienouksien takia. Ja riittää maksamista näinkin, riippumatta kuinka kauan siihen menee, että työelämän aloitan. Kahdesta asiasta kuitenkin kiinni pidän: 4 makuuhuoneesta ja avokeittiöstä. Ja kyllähän tässä kaikkea kivaa on tiedossa.



Listahinta Deko 133 perinteinen - mallille on 147 220 € ja rahti 2 800 e. Muutostoiveet menivät kaikki heittämällä läpi eikä niistäkään pyydetty hirveitä. Tähän päälle tulevat takka, hormi ja lämmitysjärjestelmä (heiltä otettuna ja sähkölämmitteisenä noin 15 000 e) , vesikiertoinen lattialämmitys kuuluu perus hintaan. Maatöille, pihatien rakentamiselle ja liittymille tulee omat hintansa. Ja rakennusvalvojakin haluaa palkkansa.

Ja tietenkin kaikki sisustusratkaisut, jotka ottaa perusvaihtoehtojen yli (jos minä päätän, niin tähän tarvitaan runsaasti lisärahaa, jos mies, niin ei varmaan paljoakaan - saas nähdä mihin päädytään). Kyllähän noita menoja kertyy kun asiaa miettii.

Pakko vielä lisätä, että oma summmansa tulee huonekalujen uusimisesta, kalusteet on hommattu kotoa opiskelemaan muuttaessa ja pienellä budjetilla. Sohva on karmeassa kunnossa, sängyn jousitus patjojen reunoilta mennyt, ym.
Rakennuspuoli kuulosti järkevältä eikä se tuntunut olevan ongelma, jos otamme osan eri paikasta kuin heidän yhteistyökumppaneiltaan. Esim. takkaahan tähän ei kuulu ja sen otamme varmaan toista kautta, siitä lisää toiste. He hoitavat myös rakennusaikaisen rakenteiden sun muiden suojauksen, mikä on tärkeää. Siivoushommia ja tavaran kantamista jää meille.


Pikkumies ehti lisäillä omat merkintänsä tähän luonnokseen, mutta jospa tästä vähän ideaa saa muutoksista (kaikkea selostamaani ei ole piirretty). Suunnitelmissa olisi siis lisätä vaatehuone mh 1 ja 2 väliin sekä kaapit eteiseen, makuuhuoneiden väliin. Eteisessä ei voi liikaa kaappeja olla. Keittön ja olohuoneen välistä väliseinä pois, keittiönkaappeja lisää ja keittiönpöytä pois keittiön sisältä. Mh 3 voisi lisätä kapean ikkunan (370 e). Kodinhoitohuoneen ulko-ovi aukeamaan toiselle kädelle, jotta ovi ei avaudu terassin tielle. Sen voisi rakentaa tuohon talon seinän myötäisesti. Terassi maksaa 120 e neliö Dekon kautta otettuna. Sen voi myös rakentaa myöhemmin. Katsotaan miten sen kanssa tehdään...

No, tässä vasta ensi katsaus, asiaa ja pohdintaa riittää, mutta kaikki ei mahdu yhteen tekstiin. Huomenna tapaamme Desing talojen edustajan.

Lopuksi vielä päivän piristys snyltäni: kortti ja neuloja. Totta, kynttilöitä kuluu tähän aikaan vuodesta. Meillä tosin hitaanlaisesti, koska pikkumies on oppinut puhaltamaan...

maanantai 8. lokakuuta 2012

Joulutunnelmissa...

Tänään on oikein jouluinen päivä, sain uusia luukkuja joulukalentereihin sekä postin että postiluukun kautta ja olipa seassa ensimmäinen paketti salaiselta jouluystävältäkin!

Heppakin tuli kurkkimaan, mitä paketeista löytyy.



Ihania sydämiä, jotka sjyni on varmaan itse tehnyt? Olet tainnut suorittaa vakoiluja, sillä värit ovat täydelliset. Pienissä on magneetti ja pikkumies kiidätti ne jääkaapin oveen. Isoin pääsi lähistölle roikkumaan.
Lisäksi ihania joulun punaisia servettejä.

Ja pisteenä i:n päälle askartelukirja, ettei ideat pääse ehtymään.

Suuret kiitokset paketista, tykkään siitä kovasti.

Ja suuret kiitokset kaikille joulukalenterin luukkuja lähettäneille!
Tässä ennakkokurkkaus kalenteriini...

Painavemmat paketit on piilotettu vaatehuoneeseen ja kortti on päässyt edustamaan luukkua.

Ja tätä nautiskelin odotellessani, että kuvat latautuvat: