Onneksi se ei tarkoita herkuista kieltäytymistä. Kaakao kermavaahdolla ja kookoslumipallot mahtuvat yhä listalle...
Samoin kuin vappumunkit!
Olen innoissani kokeillut uusia reseptejä ja löytänytkin hyviä - innostusta on lisännyt myös pikkumiehen kiinnostus kasvisruokaan.
Käsitöiden osalta en ole vielä varma, mitä suunnan muutos tarkoittaa - vegaanithan eivät villaa käytä.
Itse päätin, että käytän jo olemassa olevia villavaatteitani ja lankojani, mutta uusia en toistaiseksi hankin. Lopullista päätöstä en ole osannut vielä tehdä - luovunko villasta kokonaan vai käytänkö villaa, jonka taustoista sen verta tiedän, että se on eettisemmin tuotettua.
Myös pesuaineiden osalta asia on hakusessa. Osaako kukaan suositella astianpesukoneeseen ja pyykinpesukoneeseen eläinystävällisiä pesuaineita? Jotka olisivat kuitenkin perushintaisia, kalliimpiin aineisiin ei oikein ole varaa. Pesupähkinöitä olen joskus käyttänyt, mutta lastenvaatteita en niillä puhtaaksi saanut. Osaan pyyykistä niitä voi käyttää, mutta ei ne yksinään toimi ainakaan minulla.