Täällä on vuosi käynnistynyt hiljalleen, ei ole ihmeempää blogattavaa tullut. Toistaiseksi olen pysytellyt lankakeristä kaupassa kaukana ja aloitin varastojen tyhjennyksen. Viime syksynä hamstrasin Novitan kausilankaa nimeltään Veera, kun oli euron kerä, niistä pyöräytin vuoden aluksi pari vauvapeittoa. Pikkumiehellä on peittoja jo joka kolossa, joten nämä menevät lahjalaatikkoon odottamaan, että jostain kuuluu ilouutisia. On valmiiksi lahjat sekä tytölle että pojalle.
Nyt työn alla on pikkumiehelle villapuku, jonka valmistumisessa voipi kestää ja rinnalla pikkutöinä teen villasukkia.
Talohommassakaan ei ole raportoitavaa, odotellaan ekoja piirustuksia ja paperisodassa taitaa muutenkin kestää ennen kuin ihmeempää tapahtuu.
maanantai 21. tammikuuta 2013
maanantai 7. tammikuuta 2013
Salainen ystävä syksy 2012-paljastukset
Syksyn salainen jouluystävä ja - neuleystävä paljastukset ovat vielä tekemättä.
Miksikö? No, syystä tai toisesta kumpikaan pareistani, joille paketteja lähetin, eivät ole joulukuun pakettiaan raportoineet, vaikka ainakin toisen perillemenosta on tullut emolle kuittaus. Toinen taas ei ilmeisesti ole lähettänyt viimeistä pakettiaan, sille jonka snynä hän toimii.
Toivottavasti molemmilla on joku painava syy, jottei laiskuttaan tai muusta sellaisesta syystä jättänyt leikkiä kesken. Jospa ei kuitenkaan mitään ikävää syytä.
Salaisena Jouluystävänä toimin Tiinatsihille FunnyStaff - blogissa.
Salaisena neuleystävänä toimin Heinukalle Lankalaatikon elämää -blogissa.
Minun salainen neuleystävä oli Lettu, kuten aiemmin kerroin, NeuleNirvana -blogista. Kiitos vielä ihanista paketeista. Langoille on suunnitteilla käyttöä tälle vuotta. Keltaisille langoille on jo idea tullut...
Salainen jouluystäväni on minulle vielä arvoitus, kun viimeisessä paketissa ei ollut korttia mukana, mutta eiköhän paljastus pian tule Joulureki -blogiin. Kiitos hänellekin.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Vuosi 2013 - kotia rakentamaan
Viime vuosi oli täynnä pienempiä ja suurempia neuleprojekteja.
Tämän vuoden suuri projekti on talon rakentaminen. Haluan keskittää tarmoni siihen, joten jätän muut projektit minimiin. Salaiseen neuleystävään en lähde tälle kevättä mukaan, niin mukavaa kuin se onkin. Syksyllä sitten uudella tarmolla jatkan pakettien vaihtoa.
Myös uwa:n jätän väliin, jossa pitää aloittaa ja saada valmiiksi 12 työtä määräajassa. Harkitsen sitten kesällä osallistunko kyjyyn, mutta voipi olla, että talon rakennus vie kaikki mehut, vaikka valmistalo onkin. Sisustukseen voipi ainakin kohdistaa niin paljon voimavaroja kuin jaksaa.
Muutossa on mukava aloittaa puhtaalta pöydältä, karsia rankalla kädellä turhaa tavaraa. Vuoden käsityö haasteekseni asetan siis lankavarastojen pienentämisen. Joten ensi alkuun teen keskeneräisiä valmiiksi ja sitten ryhdyn keksimään, mitä kivaa noista vanhoista keristä saakaan. Pyrin pitämään laskua kulutetuista ja hankituista langoista. Kaikki valmistuneet työt lasketaan, samoin myydyt tai lahjoitetut. Plussaa on kaikki langat, jotka minulle päätyvät, tavasta viis. Onnistumiseksi lasketaan, jos varastot ovat miinuksella nykytilanteeseen nähden vuoden vaihtuessa - pitänee keksiä jokin kannustinpalkkio itselle. Vuoden vaihtuessa seuraavan kerran ostan yhtä monta kerää lankaa kuin olen kiloina vuodessa miinukselle päässyt? Liekkö riittävä kannustin... Onko ehdotuksia?
Jos suuria muutoksia ei viime hetkellä tapahdu, meille tulee tämä deko 133 - talo, läjällä muutoksia tietenkin. Tontin raivaus ja maatyöt alkavat keväällä, viimeistään toukokuussa ja kesäkuussa alkaa talo nousta tontille. Uudessa talossa asumme toivon mukaan marraskuussa 2013. sopivasti ehtii kotiutua ennen seuraavaa joulua!
Ihanaa uutta vuotta 2013 kaikille! Mitä haasteita ja tavoitteita teillä muilla on tälle vuodelle?

Vuoden 2012 muistelot
Vuosi 2012 oli täynnä erilaisia projekteja, haasteita ja tavoitteita neulonnan saralla.
12 kipaletta pipoja, sukkia ja lapasia tuli väkerrettyä, tässä vielä listat, niin poistan ne sitten sivupalkista:

12 lapasparia vuonna 2012
1. Pitsitumput, vauvalle (lahja), 12/12
2. Kohoneulelapaset lahjaksi, 6.1. -valmis 25.1.
3. Vauvan joustovarsilapaset, lahjaksi 13.1.-valmis 25.1.
4. Lapaset lapselle, 7-veikka, 20.1-21.1.
5. Lapaset pikkumiehelle, 7-veikka, 21.1.-25.1.
6. Lumikko-lapaset pikkumiehelle 9-11.2.
7. Kirjoneulelapaset, itselle 15.4. -25.4.
8. Kirjoneulelapaset, joululahja 20.4. -1.5.
9. Kirjoneulelapaset, pikkuveljelle, Valmis 5.5.
10. Ampuma-lapaset, joululahja valmis 12/12
11. Huovutetut tumput, itselle valmis 9/2012
12. Huovutetut lapaset, joululahja , valmis 9/2012

12 päähinettä vuonna 2012
1. Virkattu lippis itselle aloitettu 4.1. Valmis 4.1.
2. Palmikkopipo, lahjaksi, 8.1. Valmis 8.1.
3. Kohoneulepipo, itselle, 10.1. Valmis 1.2.
4. Kypärämyssy, pikkumiehelle, 1.3. Valmis 29.3.
5. Virkattu kesähattu, itselle, Valmis 9.4.
6. Virkattu kesähattu pikkumiehelle, 15.4. Valmis 25.4.
7. Virkattu lippapipo tupsulla. Valmis 6/2012
8. Pitsipipo valmis 10/2012
9. Palmikkopanta valmis 10/2012
10. Palmikkopipo valmis 10/2012
11. Softy-pipo valmis 12/2012
12. Virkattu pipo pikkumiehelle valmis 12/12

12 sukkaparia vuonna 2012
1. Perussukat 23/24, ohut lanka, Valmis 11.2.
2. Pitkävartiset sukat, joululahja, 7-veikka Valmis 5/2012
3. Pitkävartiset sukat, joululahja, 7-veikka, valmis 6/2012
4. Pitkävartiset sukat, joululahja, 7-veikka, valmis 6/2012
5. Vauvan pörrösukat teddy, valmis 10/2012
6. Pitsisukat, joululahja, 7-veikka Valmis 7/2012
7. Kirjoneulesukat, pikkumiehelle, 7-veikka valmis
8. Huovutetut tossut, joululahja, huopanen valmis 9/12
9. Pitkät sukat, itselle, polku - valmis 11/2012
10. Polvisukat, 7-veikka, joululahja valmis 10/12
11. Pitsisukat, koko 25, 7-veikka, valmis 10/12
12. Kirjoneuleraita sukat, koko 33, 7-veikka valmis 10/12

Osallistuin näiden lisäksi viime vuonna tempauksiin uuden vuoden aatosta vappuaattoon ja juhannusaatosta jouluaattoon - joissa piti tietty määrä saada käsitöitä valmiiksi. Uwa onnistui, astetta isompi kyjy jäi 2 työn verran kesken. Näiden lisäksi osallistuin salaiseen neuleystävään keväällä ja syksyllä, salaiseen jouluystävään, anna hyvän kiertää tempauksiin, järjestin blogissani arvontoja ja muutamiin lankavaihtoihinkin osallistuin. Suklaansyönti tempaustani ja joulukalenteria unohtamatta.
Viimeisin vaihto oli jouluvaihto, joka järjestettiin novitan neulomossa. Pakettiin tuli pakata jotain pientä itse tehtyä ja 5 euron arvosta muuta.
Sain kauniin kolmionmallisen huivin, jonka reunaan oli ommeltu pitsinauha ja paperilyhdyn.
Kiitos lähettäjälle!
Paketista löytyi myös todella kaunis kortti!
Hyvää uutta vuotta kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)