Lukijat

tiistai 18. syyskuuta 2012

Lämpöä tulevaan talveen

Aluksi muistutus, tuolla edellisessä postauksessa on mahdollisuus osallistua anna hyvän kiertään (pif) tempaukseen, kolme ensimmäistä ehtii mukaan!

Pari Kyjy-työtä on valmistunut, nimittäin ihanan lämpöisiä huovutettuja tumppuja. Omat entiset kuluivat viime talvena loppuun ja seuraavaksi halusin itselleni ihanat, punaiset tumput, pirtin kehräämön hahtuvakiekosta tehtynä tietenkin, siitä tulee lämpimimmät ja notkeimmat tumput. Toiset tumput menevät joululahjaksi ja ovat Novitan huopasesta, mukavat siitäkin materiaalistaa saa, mutta varsin jäykät verrattuna hahtuvasta tehtyihin, kuvat taitavat kertoakin syyn.


Malli: huovutetut tumput
Ohje: Mustat Novita, punaiset Ulla nettineulelehti
Tarvikkeet: Novita huopanen piki ja Pirtin kehräämön hahtuva
Paino: mustat 163 g ja punaiset 130 g

Vilautetaan vielä kuvaa entisistä lapasistani, jotka taisivat ollakin ensimmäiset hahtuvasta tekemäni tumput vuodelta 2010 ehkä.


Kiitos Tjorven! Sain ihanan huivilankavaihto-pakettini. Oli pikkumiehen viivyttelystä apua, kun jäimme kaivinkonetta tuijottelemaan niin posti saapui. Kannatti rynnätä paikalle, muuten mokoma postipoika olisi vienyt ihanan pakettini takaisin. Sain siis Drops lace -vyyhdin. Kunhan Kyjy-töistä selviän, pitää ruveta etsimään ihanaa pitsihuivi-mallia tälle. Mukana sydämen muotoisia silmukkamerkkejä ja kerroslaskuri- erittäin tarpeellisia tavaroita siis. Sekä muumi-teetä. Täytyy myöntää, että muumeista en niin kamalasti välitä, mutta ei se nimi teetä pahenna =) Makuna nimittäin mansikka-raparperi. Mansikka on pitkäaikainen suosikkini ja mielenkiinnolla odotan miltä se maistuu raparperiin yhdistettynä. Nyt vaan urakalla entistä pakettia juomaan alta pois. Ja kaiken päälle vielä heijastin, jossa ihana kuva ja kätevä magneettilukitus. Tätä ihanuutta en pikkumiehelle anna vaan se pääsi oman syystakkini hihaan.

Ja jos ihmettelette, mitä joulupukki jo tuossa hyssyttelee, niin joulun salaisuuksia... Siis sähköpostista löytyi tänä aamuna salaisen jouluystävän tiedot, ei muuta kuin paketteja innolla suunnittelemaan!

Muistatteko hirviönkarkoitus -projektini? Nyt on yksi iso hirviö taas taltutettu. Se on yrittänyt piileskellä lehtien ja kaiken maailman tavaran alla, mutta on ihan liian iso piiloutuakseen. Sieltä sen nappasin ja näytin sille hiomakonetta ja maalia (Helmi puolihimmeä kalustemaali, cumulus ja mousse)

Näetkö tuon uran, mikä kiertää pöydän ja tuolien raitaa? Siihen kertyy tosi kivasti kaikki mönjät....
No, nyt se on hiottu pois.


Ja tällainen siitä tuli. Vaalea mousse päävärinä ja vaaleansininen cumulus tehostevärinä. Tehosteväriä olisi päässyt myös pöydän pintaan jonkinlaiseksi kuvioksi, jos mies ei olisi laittanut vastaan =) Mitäs sanotte?

Homma oli kyllä työn ja tuskan takana, olen ihan aloittelija maalaushommissa ja se näkyy työn jäljessä, liian tarkasti ei kannata siis zoomailla. Mutta isosisko aina pelastaa ja sain neuvoja miten pelastaa pöydän ja tuolien pinnat, joihin ötökät teki joukkoitsemurhaiskuja märkään maaliin kerta toisensa jälkeen.

Tässä vielä vanha mummon tekemmän pitsiliinan uusi elämä. Ompelin siis taustaksi puuvillakankaan ja tein siitä tyynynpäällisen. Luultavasti pala oli siihen tarkoitettukin, mutta takakappale vain en ikinä ehtinyt valmistua. Vieressä toinen mummon virkkaama tyyny ja takana pari vihreää tyynyä, jotka odottavat vielä uusia päällysteitä.
Pinon alla vielä mummoni tekemät tilkkutäkki ja tyyny. Nämä on miun aarteita =)

1 kommentti:

  1. Ihanan lämpöiset tumput ja komea tuunattu kalusto. Ja viimeisenä vielä mummon aarteet, ne on niitä kaikkein rakkaimpia!

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.