Lukijat

torstai 14. marraskuuta 2013

Joulupaketti muuttopuuhien keskelle

Täällä ollaan yhä yhtenä kappaleena kuten näkyy (rv 38+6):

Mahan kanssa muuttaminen on muuten aika rankkaa hommaa, vaikka työteho on minulla murto-osan muiden puuhastelijoiden saavutuksista.

Kohta alkaa kolmas yö uudessa kodissa, marsutkin ovat ihmetelleet asuinpaikan vaihdosta, vaikka valtaosin aikansa tutussa häkissä viettävätkin.


 Koiralle sopeutuminen on myös tehnyt tiukkaa. Kaikille äänille pitää haukkua ja kovasti jänskättää täällä yksin jääminen (tai edes kuvitelma siitä). Miehen lähdettyä aamulla töihin Örkki hyppäsi koiraportin yli, juoksi makuuhuoneen ovelle, avasi sen ja minut pojan kanssa nukkumasta löydettyään iloistui niin, että hännän lisäksi koko koira heilui. Uni kuitenkin maistuu tutun alustan päällä (tosin ennen muuttoa pehmuste oli kiinni tuolissa, mutta ei se niin tarkkaa ole).

Posteljooni soitti ovikelloa juuri sopivasti pari yötä sitten vanhalla talolla vähän ennen kuin tänne muutettiin ja antoi minulle aivan ihanan pirityksen muutto puuhiin. Sain siis toisen salaisen jouluystävän pakettini. Ja ystäväni, olet oikeassa, joulu on jäänyt nyt vähän taka-alalle muuttopuuhissa ja jännittäessä milloin vauva päättää tulla maailmaan, mutta paketin myötä aloin haaveilemaan vaiheesta, kun tavarat on saatu paikoilleen ja voi vähän koristeitakin lisäillä.

 
Mutta itse pakettiin: sisältö oli aivan ihana. Ihastuin eritoten tähän kauhan aluseen, jossa veikeä tonttu pelleilee. Tähän kelpaa laittaa puurokauhan  lepäämään riisipuuron hautuessa. Alusen lisäksi paketista löytyi jouluteetä (tulee varmasti juotua), tarroja ja jouluisia nauhoja 5x 1m. Ihania ja käyttöön tulevia kaikki. Ja lista vaan jatkuu. Sain myös tikkarin teko setin. Paketissa on kukka- ja sydän muotit ja tikkuja, joiden avulla voi tehdä esimerkiksi suklaatikkareita itse. Suunnittelin jo, että näitä saattaa seuraavissa juhlissa olla meillä tarjolla...

Paketista löytyi myös täydellinen jouluinen keittiöliina, jossa jouluresepti. Tämän kun saisi viritettyä jotenkin esille niin, että tekstikin näkyy.

Suuret kiitokset ihanasta ja runsaasta paketista, nappiin meni =)

Me jatkamme täällä muutosta selviämistä hiljalleen.


Pari makkaria on täynnä laatikoita odottamassa läpikäyntiä. Ja lisää on vaan vanhalta asunnolta joka ilta tulossa.

 
Uusia ongelmia löytyy kun asiaan perehtyy. 60 cm pyykinpesukone ei mahdu koloon, jonka piti olla 60 cm leveydeltään. Onneksi on ihana anoppi, joka pienentää meidän pyykkivuorta kun odotellaan, että kone saadaan paikoilleen - suuret kiitokset tästä(kin) avusta!
 
Myös uusi liukuovi peilikaappimme paljastui erittäin vaaralliseksi viritykseksi. Meidän 3-vuotias yritti avata ovea ja sai koko oven tippumaan paikoiltaan. Ovi jäi kuitenkin onneksi pystyyn eikä kaatunut pojan päälle. Mutta Domukselta odottelemme siis toivottavasti pikaiseen asentajia korjaamaan näitä, että pääsemme rauhassa täällä asumaan. Myöskin Dekon tasoitemiehet jättivät tänään saapumatta paikalle, joten emme pääse vieläkään sänkyä kokoamaan (makkari odottaa tapetin korjausta). Hermoja kysyy siis tämäkin vaihe.


Mutta tuvassa sentään on lopulta sohva, jonka pehmolelut ovat vallanneet. Sohva on alkuunsa miehen valitsema musta, mutta tämä yksilö vaihtaa aina välillä väriä =) Eiköhän tästä vähän kerrallaan koti saada.



14 kommenttia:

  1. Laitoin tiistaina paketin postiin,vielä vanhalla osotteella kylläkin...
    Onnea uuteen kotiin!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Sainkin emolta lähetyskoodin ja mies toivon mukaan hakee paketin minulle tänään. Molempien asuntojen postiluukkuja vielä tarkkaillaan tämä viikko ainakin ja posti hoitaa kuukauden verran käännön tänne.
    Meillä oli mukava herätys, oltiin vielä nukkumassa kun ovikello soi. Mutta tänään sentään tapahtuu. Nyt on tapetin/ maalipintojen korjaajat parhaillaan työn touhussa ja jossain vaiheessa tänään saapuvat myös Domuksen asentajat.

    VastaaPoista
  3. Kiva että paketti oli mieluinen ja kauhan pidin saapui perille ehjänä.
    On sinulla mahtava vatsa. Muistan itsekkin hyvin tuon loppuajan odotuksen. Nuorimmaiseni täyttää ensi vuoden alussa jo 10-vuotta. Mihin nämä vuodet oikeasti menevät.
    Seuraava paketti onkin sitten viimeinen ja saapuu uuteen osoitteeseesi.
    Iloista loppuodotusta ja muutto puuhaa koko perheellenne.

    T. Salainen JouluYstävä!!!!

    VastaaPoista
  4. Onnea uuteen kotiin! Ja onnea tulevaan koitokseenkin, kunhan masu alkaa sanomaan, jotta nyt eikä myöhemmin. :)

    VastaaPoista
  5. Oi, siellä on jo muutettu! Meidän dekokoti Iisalmessa odottaa vielä parin viikon loppurutistusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten teillä sujuu puuhat? Meillä tehtin eilen viimeiset asumiseen vaikuttavat korjaukset ja ensi viikolle jää pari pientä viimeistelyä. Viikonloppu menee tiiviisti entisen asunnon tyhjentämisen ja siivouksen merkeissä sekä uudessa järjestellessä. Jos vauva ei tuo muutoksia suunnitelmiin =)

      Poista
  6. Joko on pyykkikone paikoillaan? Tuo mun ukko sano, että ei taida se kolo olla 60cm, jos ei kone mahdu. :P Hyvältä näyttää muuten. Pitää tulla joskus katsomaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan kylään =) Alalaidasta oli hitusen kapeampi kolo, kun seinä kuulemma vino. Mutta siirsivät kaappeja sen verta että nyt mahtuu.

      Poista
  7. Olettekin päässyt jo muuttamaan, onnea!
    missä vaiheessa teillä oli näyttö, vai oliko sitä? milloin saitte tietää tarkan muuttopäivän, siis miten paljon ennen muuttoa että siihen osasi varautua..
    meille kans tulossa dekotalo. ja vähän sama tilanne, vauva ja muutto kilpailevat kumpi ehtii ensin..:)
    tympeä jos muuttovaiheessa tulee vielä kaikenlaisia puutteita esille, kyllähän sitä jo odottais pääsevänsä valmiiseen kotiin.
    Jaksamisia sinne muuttopuuhiin masun kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea ja jaksamista teillekin, muuttaminen viimeisillään raskaana osaa olla rankkaa - ja yhtälailla jos vauva ehtinyt syntyä!

      Meillä ei näyttöä ollutkaan, mitä ei kyllä missään vaiheessa meille ilmoitettu... Ei haittaa kyllä että se jäi välistä, mutta pitänee vielä udella syytä kun kiinnostaisi. Tarkka muuttopäivä selvisi vasta sinä päivänä kun saatiin lupa muuttaa. Eli viime maaanantaina oli lopputarkastus ja sille viikolle alunperin sovittu luovutus. Ja tarkastuksessa sanottiin, että kunhan työmies siltä päivältä lopettaa niin voidaan halutessa muutto aloittaa. Seuraavana päivänä sitten vaihdettiin osoitetta ja aloin pikaiseen muuttoilmoitusta tekemään ja loppuja tavaroita pakkaamaan...

      Poista
  8. Meillä ensi viikolla laminaattien, listojen ja väliovien asennukset. Sitten viimeiset hanat yms paikalleen miehen toimesta ja saunaan lauteet (myös itse tehden). Joten melko hyvällä mallilla ollaan talon suhteen! Perjantaina kävi kalusteasentajat, taisivat meiltä jatkaa matkaa sinne teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoivatkin jossain ennen meitä käyneet ja mietin olisiko teillä olleet. Kuulemma mukana ollut pikkuapuri oli viihtynyt siellä oikein hyvin =) Onnea loppusuoralle, jospa kaikki menee nyt putkeen. Taitaa teidän laminaattienkin laittaja tehdä meillä lenkin tänään, ihan pari pientä viimeistelyjuttua jäi viimeksi kun tarvikkeet uupuivat. Jospa teillä menee nyt viimeistelyt hyvin putkeen! Meillä oli suihkun putkessa se reikä, joten piti yhden huoneen laminaatteja aukaista ja pari viikkoa lattiaa kuivatella, mutta onneksi muuttamaan päästiin kuitenkin alunperin sovittuna viikkona, vaikka välillä haaveiltiin jo vähän aiemmasta muutosta.

      Poista
  9. Toivotaan, että nyt nämä viimeiset hommat menis putkeen vihdoin :)
    Aikamoinen hulina olikin perjantaina päällä kun pikkuapuri sai kaverikseen meidän 4 vee tytön. Siinä myös yhteensä neljä miestä teki töitä ja minä vielä vauvan kanssa tarkkailin sivusta :)
    Missä vaiheessa te sovitte talon luovutuksesta? Meillä kun ehkäpä viikon parin päästä alkaa olla se hetki käsillä...
    Näyttöä ei meille ole enää tarjottu vaikka siitä myyntivaiheessa puhetta olikin. Saatan jopa arvata syyn, ehkäpä ollaan oltu aika tiukkoja virheiden yms. kanssa ja sukset ovat välillä menneet niin sanotusti ristiin :D
    Mutta pääasia että talo valmistuu!!

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.