Lukijat

torstai 6. marraskuuta 2014

Mitä jouluun tarvitaan?

Kääk, jouluun on enää 48 yötä. Joko iskee stressi? Ehtiikö siinä ajassa tehdä kaiken?

Minkä kaiken?
Mitä täytyy suorittaa, että joulu on täydellinen? Onko täydellistä joulua?

No, vähemmän joulusta innostuva voisi väittää, ettei jouluna mitään ylimääräistä kaipaa.

Mutta kuinka moni voi rehellisesti väittää, että nauttisi jouluaatosta yksi sotkuisessa kodissa lättypitsaa nauttien kirkkaan kattolampun loisteessa?

Ei taitaisi ikkunalla oleva joulutähti tunnelmaa pelastaa.

1. Tärkeintä minusta on viettää joulua haluamassaan seurassa, tarkoitti se sitten yksin tai satapäisessä juhlajoukossa. Aina se ei tietenkään onnistu, joten ne jotka siitä saavat nauttia, muistakaakin olla kiitollisia!

Minä haluan viettää joulun oman perheeni kesken, mutta nähdä myös laajennettua perhettä. Tänä jouluna aatto vietetään aluksi ihan oman perheen voimin, mutta ilta-aterialle saamme ainakin appivanhemmat. Sen jälkeen lähdemme miehen mummolaan, jossa väkeä riittää ja tunnelma on katossa. Seuraavina päivinä ehdimme sekä löhötä kotona että tavata sukulaisia.

No niin, seura on tärkein, mutta edelleen, jos ollaan rehellisiä. Perheen kesken ollaan joka päivä (eikös?). Ei se vielä juhlaa tee, vaikka arki juhlaa olisikin, niin ehkä joulun viettoon kaipaisi jotain ekstraa?



2. Jouluruokaa mahat pullollaan. Ilman kunnon jouluruokia olisi juhlatunnelmaa hankala tavoittaa. Stressiä voi vähentää ostamalla valmista tai puolivalmista. Mutta pitäähän se itsetehtyä olla? Ja kyllähän se joulumusiikin soidessa pipareita lasten kanssa leipoessa tai muiden nukkuessa aattoa edeltävänä yöllä sienisalaattia tehdessä on vaan oma taianomainen tunnelmansa, jonka joskus voi tavoittaa vaikka toisinaan löytää vaan stressin. Tottapuhuen valmiruoka-joulupöydästä puuttuisi minusta jotain olellista. Ei sillä, että kaikkea tarvitsisi alusta asti itse tehdä, mutta osa jutuista pitää vaan omin kätösin olla väkerretty.


Ruuanlaitossakin tärkeää on puuhastelusta nauttiminen eikä vain määränpäähän tähtääminen. Mitä sitten että piparkakkurakennelma ei näytä samalta kuin joululehdissä? No, sitten se varmaan harmittaa, jos koko leipominen tökkii ja haaveili vaan siitä mökistä hyllylle koristeeksi. Sitten kannattaa ostaa se unelmien mökki jos on varaa. Hyvä suunnittelu auttaa, ostetaan tarvikkeet ajoissa, tehdään pakkaseen ja valmistellaan mitä pystyy, jottei aatto mene hellan ääressä - jollei sitä halua.

Mahtavan jouluaterian lisäksi jouluun kuuluu normaalisti paheksuttu naposteleminen. Suklaakonvehteja, vihreitä kuulia, pipareita, pähkinöitä, kuivahedelmiä, sokeria ja siirappia, syödä saa yömyöhälläkin vaikkei edes olisi nälkä. Liekkö tämä kenellekään stressin aihe? Ehkä jos painostaan murehtii, mutta ehkä sen voi pariksi päivää vuodessa unohtaa?



3. Kodin joulutunnelma. Osalle riittää kynttilä ja joulukukka, toinen haluaa amerikkalaisen runsaan joulun (ja jotka sellaisen laittavat omistavat varmaan myös ison varaston). Pitää siivota ja puunata, kyllähän joulua voi viettää komerossakin (missä muualla voisi piileskellä kun pukin tulo jännittää?).
 
Rohkeimmat virittelevät jouluvaloja heti alkusyksystä nimittäen niitä tunnelmavaloiksi, jottei muut paheksuisi. Marraskuussa valoja alkaa näkyä joka torpassa yhä enemmissä määrin. Jossain vaiheessa leväytetään joululaatikot auki ja koristeet leviävät ympäri taloa. Joulukukkia hiippailee ruokaostosten mukana pöydille. Lähempänä aattoa pääsee kuusi sisälle. Aattona pöytä katetaan kauniisti. Kynttilät ja jouluvalot palavat. Kaikkialla on kaunista ja siistiä. Ulkonakin palavat lyhdyt ja linnuilla on ruoka-astiat täynnä. Joululaulut soivat.



Toisten mielestä turha vaiva, minun mielestä tähän taianomaiseen tunnelmaan pääseminen on sen vaivan arvoista. Mitä sitten että se kestää vaan hetken. Niinhän se siivoustulos aina lapsiperheessä.


4. Eniten stressiä monelle varmaan aiheuttava asia on joululahjat. Osaa ohittaa asian eikä hanki kenellekään, osa päättää rajata sopimuksin, kenelle ei lahjoja anneta. Kuinka moni on oikeasti sitä mieltä ettei halua jouluna yhtään lahjaa? Tylsää sanon minä. Eikö joulutunnelma latistu yhtään jos kuusen alla ei nökötä paketin pakettia tai pukki ei kolkuttele ovelle?  Miksi ei kerran vuodessa muistettaisi vähän kaikkia? Lähimmille kunnon lahjat, tutuille muistamiset, kummin kaimalle joulukortti.
 

 Pitää miettiä budjettia, mihin on varaa? Pohdinta on kova, mitä kukakin tarvitsee tai mistä hän voisi ilahtua. Kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Jo aattoiltana voit kirjailla ylös mitä lahjoja ehkä seuraavan vuonna hankkisit? Ostaa alesta pitkin vuotta jos säilytystilaa on. Paketoida marraskuussa. Joulukuussa asia onkin jo hoidossa, jäljellä vain lahjojen jako.



5. Jouluun kuuluu myös kaikenlaista mukavaa, joita kaipaisin jos ne puuttuisivat. Joulusaunaan on mukava päästä. Joulukuussa on ihana avata joulukalenterin luukkuja, ihan aikuisenakin. Jouluiset askartelut ja käsityöt ovat leppoisaa puuhaa illan pimetessä. Lahjojen paketointi. Jouluisten tehtävälistojen ja idealistojen kirjoittelu. Aattona joulupukin kuuma linja. Jouluiset elokuvat, kirjat ja sadut. Haluaisin lisätä, että haudoilla käynti ja kirkossa, mutta ei se meillä ole ikinä kuulunut ohjelmaan.

Tiivistelmä:
Minusta hyvän joulun ainekset ovat:
1. Hyvä seura ja leppoisa yhdessäolo
2. Runsas jouluruoka
3. Kauniisti koristeltu siisti koti
4. Lahjat, niitä on mukava antaa ja saada
5. Lisukkeet: käsityöt, sauna, lahjojen paketointi, joulukorttien askartelu, suunnittelu, kalenterit

Mitä sinun jouluusi tarvitaan?




3 kommenttia:

  1. Hui, nyt tuli minullekin melkein paniikki. Onkos siihen jouluun enää niin vähän aikaa!

    VastaaPoista
  2. Minun jouluun tarvitaan siisti koti, kynttilöitä, riisipuuro, joulurauhan julistus, paljon lahjoja (ostan varmuuden vuoksi itsekin itselleni, paketoin, avaan ja olen yllättynyt), herkkuruokaa ja -juomaa, pitkä koiralenkki, lasten tapaaminen jossain välissä, rauhallista oloa.
    Joulusauna, lumi, avantouinti olisivat mukavia, mutta ei mahdollisia.

    VastaaPoista
  3. Se täydellinen joulu on tosiaan valtava käsite ja jokaiselle se on erilainen asia. Mutta aika samoilla linjoilla mennään selkeästi.
    Jokaisen pitäisi pyrkiä tekemään joulusta itselleen ja perheelleen juurisellainen kuin haluaa.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.