Lukijat

torstai 26. marraskuuta 2015

Puuhaa lasten kanssa -joulukalenteri

Tänä vuonna julkaisen blogissa oman joulukalenterin. Luvassa on erityisesti mielenkiintoista ideaa lasten kanssa puuhasteluun. Ajattelin, että siltä varalta jos muutkin innostuvat toteuttamaan tulevia puuhiamme, joulukalenteri aukaistaan jo 1. adventtisunnuntai. Näit saat pari päivää aikaa toteuttaa ideaoita, osa vaatii kaupassa käyntiä, osaan löytyy tarvikkeet kotoa. Pyrin julkaisemaan jutun siitä lähtien joka päivä aina jouluaattoon asti, jollei ylitsevuotavia esteitä tule. Ja minusta on ihanaa, jos jätät kommentin silloin kun innostut jotain ideaa matkimaan =)

Luvassa on ainakin hauskoja jouluisia puuhasteluideoita lasten kanssa, mitä olen suunnitellut omien poikien kanssa touhuttavaksi ja ilmassa on paljon joulun taikaa!

Mietin nimittäin syksyllä, että tämä on uskomattoman ihanaa aikaa lasten kanssa, pojilla ikää 2 ja 5 v. Mitään epäillyksiä ei joulupukin olemassaolosta vielä ole ja mielikuvitusmaailma on läsnä joka päivä. Aion ottaa siitä kaiken ilon irti. Mitähän todisteita poikien kanssa tulemme löytämään siitä, että täällä hiippailee tonttuja?

Lisäksi esittelen, mitä ihana the body shopin luksuskalenteri pitäkään sisällään. Ja ehkäpä siinä sivussa esittelen käsitöitäkin, mitä ehdin joulukiireiden keskellä tehdä - toivottavasti ainakin.

Muista siis seurata blogiani sunnuntaista lähtien ekstra tarkkaan!

2 kommenttia:

  1. Mielenkiinnolla ja jännityksellä odottelen huomista.

    VastaaPoista
  2. Varmaan iltaan myöhään menee että ehdin päivittelemään.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.