Lukijat

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Postia

Perjantaina ulkoiltiin ihan vaan kotipihassa pikkumiehen kanssa kun huomattin postin auton kaartavan pihaan. Mentiin saman tien postia hakemaan ja posteljooni harmitteli kovasti, että minulle olisi paketti ollut, mutta tiesi, ettei se mahdu postilaatikosta sisään, joten ei ottanut sitä matkaan. Eipä siinä mitään, ehdinpä tilaamani lankapaketin myöhemminkin saada ei sillä vielä ole kiire, joululahjoihin lankoja sieltä tulossa. Mies kuitenkin lähti illalla vielä postin auki ollessa liikkeelle, joten käskin napata paketin matkalla. Illalla pikkumiehen nukkumaan menon jälkeen aloin viimein tutkia mitä tulikaan tilattua. Mutta ei sieltä vielä tilaustani saapunutkaan, posti olikin salaiselta neuleystävältä!

Paketista löytyi 4 kerää Viking Baby Ull lankaa, jotta saan tehtyä jotain kivaa pikkumiehelle, suklaapatukka (hyvää oli), kaksi mittanauhaa (niitä tarvitsee aina, pikkumies ja tuo isompikin piilottelee aina minun ainokaista, paremmat mahdollisuudet löytää mittanauha kun niitä useammassa paikassa), teetä ja kortti.

Etsiskelinkin jo ohjeita ja suunnittelin, että langoista voisi tehdä uusimmassa Novitassa talvi 2011 olleen vauvan kypärämyssyn. Merinolanka on varmasti mukava paljaalla iholla herkän kaulan ja pään ympärillä. Lankaa varmaan jää, niin pariksi voi tehdä lapaset tai villasukat. Pitää ottaa pian puikoille, että saa tälle talvelle myssyn käyttöön pikkumiehelle, jota myös Rekoksi kutsutaan.

Kiitos sny, lokakuun paketti oli myös ihana ja langat tulevat varmasti käyttöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.