Lukijat

perjantai 8. maaliskuuta 2013

mohairpitsihuivit

Pitkästä aikaa iski innostus pitsihuivien neulomiseen. Tuli vaan valittua aika helppoja malleja. Ehkä seuraavaksi jotain haastavampaa, ainakin pariin huiviin löytyisi varastosta lankoja.

Novitan ohjeella 2012 keväänä snyltäni saamasta Novitan Rose mohair -langasta kolmiohuivi hapsuilla. Näitä olen tehnyt ennenkin, joten alun jälkeen ei juuri ohjetta tarvinnut vilkuilla. Lahjalaatikkoon odottamaan varmaan ensi joulua.

 
Syksyn 2012 snyni taas lähetti minulle ihanaa kimaltelevaa lankaa, joka on siitä asti pyörinyt esillä, että miksi haluaisi tulla. Lopulta tein kuitenkin parini antaman ohjeen mukaan huivin. Kyseessä on Petunia Ullan nettineulelehdestä. Malli sopii aloittelevallekin pitsihuivin tekijälle. Yksi kerä ei kaikkiin kerroksiin riittänyt, mutta sopivasti onnistuin jättämään kerroksia välistä ja juuri sopivasti riitti lanka vaikka pelkäsin, että päättelykierroksella loppuu kesken. Ja huivista tuli juuri sopivan kokoinen sekä kaulahuivi että hartiahuivi käyttöön. Vähän tekisi mieli pitää tämä itse, mutta toisaalta minulla on aika samantapaisia huiveja jo entuudestaan, tosin ei yhtään kimaltelevaa. Saa kuitenkin mennä lahjalaatikkoon, pelastan sitten sieltä jos muutan mieleni =)


Olisiko hyviä ideoita, mielellään netistä suomeksi ja ilmaiseksi löytyviin huiveihin? Minulta löytyy hyvän kokoinen vyyhti punaista vironvillaa ja dropsin tummanvioletti vyyhti ohutta huivilankaa. Niille sopivia malleja siis seuraavaksi etsimään.

3 kommenttia:

  1. Hienoja huiveja. :) Varsinkin tuo valkoinen.

    VastaaPoista
  2. Kauniita huiveja! Ravelrysta löytyy ohje haulla kätevästi ilmaisia huiviohjeita.

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniita huiveja olet tehnyt, etenkin se valkoinen <3

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.