Lukijat

torstai 31. heinäkuuta 2014

Pikkumiehen oma projekti

Pikkumiehen on saanut sanoa sanottavansa oman huoneensa sisustuksesta, vaikka välillä on äitillä tehnyt tuskaa kun seinätarrat eivät ole täydellisessä symmetriassa. Siitä lisää tulevaisuudessa, mutta ensin esittelyyn hänen oma projektinsa.

Ensin oli Ikea. Sieltä tarttui mukaan pikkulipasto, joka oli käsittelemätöntä puuta (lastulevyä) ja pari purkkia maalia.

Ei muutakuin ulos pensseleiden kanssa.



 Kivaa oli. Niin kivaa, että kertaalleen maalatut laatikot piti saada takaisin viimeisteltäväksi, kun loppuivat kesken. Maalivalinnat yllättivät tällä kertaa äidin. Kuvittelin että harmaasta ja kirkkaansinisestä sininen olisi käytetympi väri, mutta poika maalasikin suurimman osan harmaalla ja käytti - omien sanojensa mukaan - sinistä viimeistelyyn.
 Ihan pikkuisen maalia meni myös alustalle.
 Vähän pidempään kuin ohjeen mukaiset kuusi tuntia näitä kuivateltiin. Ja sitten vielä vähän lisää, jotta viimeisetkin tahmeat kohdat kuivuivat...
Ja lopputulos on ihana =) Tuo myrskypilvi varsinkin. Tässä on hyvä säilyttää kaikkea pikkutavaraa, joihin pikkukaveri ei saa sormiaan yltää. Isoveli onkin välillä hälisemässä kun pikkuveli on jo oppinut mikä huone on kaikkein mielenkiintoisin ja sinne on ryömittävä tutkimaan pikakiitovauhtia.


4 kommenttia:

  1. oih..ihan mahtava. tuohon vielä lakkaa päälle niin kestää isältä pojalle. tai varmaankin äitinä sitten haluat sen ehdottomasti säästää itselläsi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, laatikon voisi kyllä lakkailla jossain välissä.

      Poista
  2. Lopputuloshan on varsin taiteellinen. :) Pikkumiehellä on selvästi silmää väreille ja niiden käytölle. :D

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.