Lukijat

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Karvatonta oravaa paleltaa


Onhan tuosta ennenkin ollut puhetta, pikkumies kutiaa helposti eikä suostu mitä vaan kaulaansa laittamaan. Yritystä on kyllä ollut, olen neulonut huivia ja kauluria niin villasta, merinovillasta kuin tekokuidustakin. Yleensä laihoin tuloksin, vaikka kyllä tekokuitu ja merinovilla välillä kelpaavat. Löysin netistä kauniita neulottuja kettupuuhkia ja keksin, että mitäs jos tekisi vastaavan oravana, oravat kun ovat pojan suosikkieläin. Ohjetta en viitsinyt etsiä vaan neuloin omasta päästä. Pojan kanssa kauppaan ja lankoja valitsemaan. Kutittavat langat eivät käy tietenkään, joten kesälangoista piti valinta tehdä. Ja sen piti olla oranssi, tai niin lähelle oranssia kuin valikoimasta löytyi. Ja tämä oli pojan valinta. Häntään taas valittiin sähäkkää violettia.


Saattoi minun päänsisäinen värisuunnittelija vähän kapinoida vastaan, mutta jos poika tämän suostuu kaulaansa laittamaan niin antaa mennä - totesin - ja maksoin langat.


Ei tätä veijaria ehkä söpöksi voi sanoa - itselleni tulee mieleen nyljetty oravanraato, jonka häntä on paleltunut.... Mutta en minä sitä äännen sano, elkääkä työkään, ainakaan pojan kuullen. Tämä kun kelpaa kaulaan!

Joskus kun innostuu voisi tehdä perinteisemmän näköisiä versioita.

Kyseessä oli Kyjy työ ja tämän lohtupala peiton ymppäsin samaan työhön, että 50 g raja varmasti täyttyy. Orava on vielä punnitsematta, mutta palalla oli painoa 30 g joten varmasti ehto täyttyy.

Neulomossa neulotaan aina välillä tarpeen vaatiessa lohtupeitto, muut lähettävät kasaajalle 20x20 kokoisia paloja, joisa kasataan peitto ja lähetetään lohduttamaan sitä joka lohtua kaipaa. Tällä kertaa lähdin mukaan yhdellä simppelillä palalla.

3 kommenttia:

  1. Kiva kettu ja lohtuopeiton pala menee kohti hyvää kohdetta. Miun neulottu possu löytyy kirjasta neulo lempileluja

    VastaaPoista
  2. Minusta orava on hieno. Ehkä vähän laihanpuoleinen, mutta onneksi on pörhäkkä hännänpää.

    VastaaPoista
  3. Mä nauroin ääneen ajatukselle nyljetytä oravan raadosta pojan kaulassa XD

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.