Lukijat

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Valkoa pimeyteen



Uskokaa pois, näitä on odotettu! Illat hämärtyvät koko ajan, ja kaukana katulampuista on jo oikeasti pimeää. Hiljalleen lisäilen ulos vielä lyhtyjä ja muita valoja. Pitää sitten kuvailla pihaa paremmin, kun vähän saadaan laitettua sitä lisää.

 Salainen neuleystäväni lähetti minulle kivan välimuistamisen - tai oikeastaan pojilleni. Nimittäin heijastimet näkyvyyden parantamiseksi. Pikkumies suoritti nopeasti jaon, hänelle lisko ja pikkukaverille sammakko. Pikkukaveri on muuten tänään 11 kk ja hän kävelee kädet pystyssä, sanoo useita sanoja, ei vierasta muita kunhan äiti on lähistöllä, harjaa isoveljen hiukset väkisin aina kun löytää harjan, puhaltaa kun näkee kynttilän, tai minkää vaan josta asia mieleen tulee. Rakastaa kiipeilyä, tutkimusretkiä, lehtien ja kirjojen selailua. Työntää päänsä kaikkiin pusseihin ja kasseihin mitä löytää ja kieputtaa löytämänsä langat kaulakoruiksi - ja suuttuu usein kun äiti purkaa vaivalla tehdyn virityksen. Nopeasti on vauvavuosi ihanuuden kanssa mennyt.
 Vähän aikaa sitten meinasi olla kiirus viikko. Tätini soitti eräänä sunnuntai-iltana ja kysyi, ehtisinkö tilaustyönä vauvan peiton neulomaan - tokihan minä. Ai seuraavaksi viikonlopuksi? No, jos se paksusta langasta onnistuisi? Seuraavana päivänä ryntäsin lankakaupoille ja valkeasta langasta sain tällaisen aikaan, jostain syystä kuva vähän kellertävä, peitto ihan luonnonvalkoinen. Kädet meinasivat kipeytyä, mutta perjantai iltana oli peite valmis ja lauantaina luovutin. Ja saaja oli tyytyväinen =)
Täällä on riittänyt jouluisia puuhia. Joululahjoja olen väkertänyt urakalla. Joulukalentereita varten liimailin ison vuoren pusseja. Yhden kalenterin vein jo pikkuveljelleni synttärilahjaksi ja oli kuulemma siistiä (samalla kävi tuuri ja selvisi, että isälläni lujuu turha tietokoneen näyttö joka jouti minulle. Jee, heti siis blogia päivittämään!). Tilda hahmoja olen katsellut parina vuonna, mutta viimein pääsin vauhtiin, tässä ennakkokurkkaus työn alla olevaan joulupukkiin. Tänä vuonna tavoitteena saada tämä valmiiksi, mutta ehkäpä jatkossa saan joka vuosi hahmon tai pari tehtyä itselleni, kunnes kavereita on sopiva joukko =) Eli sopivia kankaita ja tarvikkeita ryhdyttävä hankkimaan...

Tänään emännöin ekaa kertaa elämässäni kutsuja, nimittäin partylite -kutsuja. Kutsut menivät kivasti, saatte kuvia hankinnoistani, kunhan saapuvat perille. Nyt sohvannurkkaan neulomaan joululahjoja.

2 kommenttia:

  1. Kiva, kun pidit kutsut. Nyt minä saan siitä hyvästä semmosen ison kynttiläsomisteen lahjaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa :) minäkin haaveilin sellaisesta, mutta poiki vaan yhdet kutsut. Mutta siitäkin sain jo kivoja etuja :)

      Poista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.