Lukijat

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Vuoden 2015 suunnitelmia

Vuoden 2014 viimeinen valmistunut työ oli tämä lapaspari.

Lankana 7-veikka ja ohje Novitalta. Pari menee myöhästyneeksi joululahjaksi - jos vain sopivat saajalleen. Hitusen ahtaat ovat minun käteeni. No, jos eivät sovi, nämä pääsevät jollekin pienikätisemmälle ja teen uudet jossain välissä eri mallilla.

Vuoden vaihduttua on jälleen hyvä hetki pohtia suunnitelmiaan. Tänä vuonna minulla on tavoitteena järkeistää rahan käyttöäni. Säästää niissä paikoissa mistä säästäminen ei liian kurjalta tunnu ja hankkia rahoilla asioita, joita olen pitkään halunnut, mutta ei mukamas ole varaa.
Mutta miten tämä vaikuttaa käsitöihini ja blogiin?

No, toissavuonna olin raskaana ja vähensin lankamääriäni. Yhtenä syynä, että olihan se tiedossa, että vauvan synnyttä neulominen jää vähälle ja turhaa lankoja on kaapissa seisottaa. Viime kesänä pääsin taas neulomisessa hiljalleen vauhtiin ja pitkän langanostolakkoilun jäljiltä homma lähti vähän lapasesta.

Normaalista olen pitänyt varastoni 5 kg luokassa. Nyt tein inventaarion. En punninnut lankoja, mutta vähän merkkailin ylös täysiä keriä ja heitin isommista jämistä arvioita. Kyllä se 10 kg saattaisi rikki mennä. Eihän se paha teoriassa ole (kun vertaa joihinkin kunnon hamstereihin), mutta säilytystilaa on rajallisesti eikä vuodessa ehdi neuloa kovin montaa kiloa yleensä. Joten kaiken järjen mukaan voin säästää jättämällä lankahankinnat minimiin. Tai periaatteessa en tarvitse yhtään lankaa koko vuonna, jollei jotain tilaustöitä tule, joihin ei sopivaa lankaa löydy. Kun järjellä ajattelee, haluan enemmän uusia ruokalautaset kuin hommata lisää lankaa seisomaan kaappiin.Toisaalta totaalilanganostokieltoa kirvelisi laittaa. Jos ja jos... alet? Löytyy jotain niin ihanaa? Ehkä pitäisi asettaa jokin raja koko vuodelle. kilo tai pari? Ja jotain keppiä ja porkkanaa jos siinä selviän? Ideoita? Lähteekö kukaan mukaan?

Toinen mihin se vaikuttaa on vaihdot. Joulun alla osallistuin jälleen vaikka kuinka moneen vaihtoon ja ensi syksynäkin haluan varmasti osallistua. Mutta mites keväällä? Ainut vaihto johon keväällä olen välillä osallistunut on sny. Viime vuonna jätin kevään snyn välistä, sillä aikaa ei pikkuvauvan kanssa moiselle ollut. Tälle keväälle houkuttaisi lähteä mukaan, mutta toisaalta voisin käyttää rahat järkevämminkin. Rehellisiä jos ollaan, niin paketit ilahduttavat kyllä saapuessaan valtavasti, mutta ehkä jotkin hankinnat, joista on pitkään haaveillut ilahduttaisivat enemmän, pidemmän aikaa? Pohdinnan lopputuloksena siis taitaa olla, että jätän kierroksen väliin ja käytän rahat muihin hankintoihin.

Yhden hankinnan jo teinkin, mistä olen haaveillut. Uusi dvd-soitin. Edellinen rikkoutuikin jo ... puolitoistavuotta sitten, ainakin. Johan tuossa on kyllästynyt pieneltä kannettavalta dvd soittimelta filmejä katsomaan. Hinta oli alessa hurjat 29 euroa.

Vuoden ensimmäinen käsityö oli hiirihuivi pikkumiehelle, hänen toiveidensa mukaan valmistettuna ja baby alpaca silk langasta, joka selvisi vaativan kutittavuustestin.




1 kommentti:

  1. Onnea suunnitelmillesi. Minäkin ajattelin säästösyistä jättää SNYn väliin. Mutta voipi olla, että mieli muuttuu, kun nuo on niin kivoja, nuo paketit.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.