Lukijat

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Pipo, peitto ja projekteja

Kaipasin jonkinlaista projektia keväälle lankojen parissa, vaikka vaihdot väliin jättäisinkin. Ilmoittauduin siis Novitan neulomossa lankavaraston supistelijoihin ja ufojen hävitysprojektiin. Lupaan tänne raportoida aina kuun vaihteessa tilanteen etenemisestä!

Itselleni otin tavoitteeksi vähentää lankavarastoja kilon kuussa. Joten jos sitä enemmän saa neulottua, sitten voi harkita uusien lankojen ostamista. Mutta jos olen jäljessä sitten pitää harjoittaa itsekuria. Saas nähdä miten onnistuu. Ainakin jos ohuilla langoilla välillä neuloo, niin tuskin ehdin kiloa kuussa kuluttaa. Mutta toisaalta paksuilla langoilla voipi enemmänkin mennä. Tässä kuussa on uusimpien valmistuneiden töiden myötä kulunut 750 g lankaa.

Ufojen (eli kaappiin nyhjäämään jääneiden keskeneräisten käsitöiden) hävitysprojektissa on tavoitteena juhannukseen mennessä päästä kaikista ufoista eroon - oli se sitten purkamista, työn loppuun tekemistä tai vaikka eteenpäin lahjoittamista keskeneräisenä. Vähän epäilen pääsenkö kaikista eroon - niitä on ainakin 13 tällä hetkellä. Mutta yritettävä on. Kyjyssä kesken jäänyttä paitaa itselleni olen jo jonkin matkaa tehnyt - vaikka se joutuikin taas syrjään uusien neuleiden tieltä. Varmaankin pari työtä pitäisi siis kuussa pyrkiä tekemään. Tälle kuutahan tulee vielä kiire!

Mutta on minulla jotain valmistunutkin jälleen. Pikkumiehen ohjeiden mukaan neuloin mustan joustinneulepipon tupsulla. Lankana dropsin babyalpaca silk ja lankaa kului yksi kerä eli 50 g.

Sitten sormet syyhysivät päästä syksyllä ostamani jättilankakerän kimppuun. Akryylilankakerällä oli painoa peräti 450 g eikä yhtään solmukohtaa (eli langan jatkamista solmulla) ollut koko kerässä! Kävisipä joskus niin Novitan raitalangoillakin (arvaas kellä mennyt taas hermo solmujen kanssa ja sekaisin menevän värityksen...)

Virkattujen tilkkujen kirjastani valkkasin simpukkapitsin. Vähän vaan reilummin kokoa...

Ja lopputuloksena muhkean kokoinen vauvan peitto! Tällä on sen verta enemmän kokoa että käypi isommallekin lapselle torkkupeitoksi tai aikuiselle jalkojen päälle. Vähän pohdinkin pitäisinkö tämän itse, mutta ei taida kuitenkaan olla tarvetta, joten menkööt lahjoitettavat/ myytävät pinoon.

Seuraavana projektina jälleen pikkumiehelle tulossa kun häneltä nyt toiveita satelee! Pienempi mies nukahti jo yöunille, joten nyt hipsinkin sohvan nurkkaan neulomaan.



1 kommentti:

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.