Lukijat

torstai 30. elokuuta 2012

Valoa ja iloa

Minua alkaa epäillyttämään, että onnistuin saamaan tämän kierroksen parhaan sny:n itselleni. Sain nimittäin jo toisen ihanan kortin ja kortin mukana tuli paperilyhty. Lyhdyn pohjalle laitetaan hiekkaa ja tuikku lasikipossa. Paperi on erikoispaperia, joka ei syty niin helposti. Kortissa myös vihjailtiin, että tulevasta paketista voisi löytyä jotain itse tehtyä. Ihanaa!

Sny myös tiedusteli korujen käyttöä. Rannekoruja en juurikaan käytä, mutta kaulakoruja ja korvakoruja käytän. Niidenkin käyttö on tosin vähentynyt pikkumiehen syntymän jälkeen. Riippuvat korvikset ovat suosikkini. kaulakorut pikkumies vaatii aina omaan kaulaansa =)

Tänä vuonna salaisessa neuleystävässä on jaossa muutama porkkanapaketti, joita voi tavoitella eri tehtävin. Osalllistujat voivat myös lahjoittaa lisää porkkanapaketteja. Itsellä on vielä harkinnassa se puoli. Ensimmäinen tehtävä oli tehdä elokuun inventaariokuva, käsityötarvikkeista, langoista ym. mistä haluaa, mikä voisi helpottaa sny:tä paketin kasaamisessa. Kyjyn ansiosta langat ja puikot ovat niin hajallaan, että niitä en vielä voi esitellä. Tässä vähän muita tarvikkeitani siis.



Ristipistotöitä minulla on kaksi varastossa ja molemmat on aloitettu. Talvimaisema-joululiina on vähän suuritöisempi, joten rinnalle tuli aloitettua suuremmilla pistoilla ja helpommalla kuvalla varustettu joulupukkiliina. Nämä esiinkaivettuani tuli innostus jatkaa pitkästä aikaa, mutta keskeneräisiä projekteja on niin paljon...

Lankojen värjäystä en ole vielä kokeillut, mutta tällaiset Kool-Aidit on tullut hankittua varastoon. Värjäykseen sopivaa lankaa minulla ei nyt ole, mutta pitää sitä vielä hankkia ja kokeilla lankojen värjäystä ensimmäistä kertaa.

Ja vielä pari pientä ompelusta loppuun:


Nallen päässä oleva hattu syntyi nopeaa kun laatikosta löytyi juuri sopivan kokoinen palanen apinakangasta. Pikkumiehellä on jo tällainen hattu jossain, joten saa nähdä kenelle tämä päätyy. Huomatkaas ihanat tyynynpäälliset nallen takana. Ne ovat edesmenneen mummoni tekemät ja sain ne juuri isäni luonta, jossa olivat kaapin perällä lojuneet tyhjänpanttina.
Tässä vielä kolmen sarja projektipussukoita. Tänä vuonna kun olen toistamiseen osallistunut tempaukseen, jossa aloitetaan monta työtä kerralla olen alkanut tällaisia kaipaamaan. Varsinkin kun pikkumies on varsin kova levittelemään langat, puikot ja ohjeet kaikki eri paikkoihin. Kevään snyltäni sain yhden pussukan, joka onkin ollut siitä lähtien käytössä, kiitokset siitä, mutta tässä vielä lisää, ja lisää näitä vielä on suunnitteillakin. Kankaan sain mummon virkkausten kanssa samassa paketissa, kiitos Maija =) Kaksi oli valmiiksi ommenltu tyynynpäällisen muotoon (ilman sisätaitetta), joten niihin tein vain nauhakujat ja kolmannen ompelin alusta asti itse.

7 kommenttia:

  1. Ihanaa, miten snysi sinua muistutteleetulevasta. Pysyy jännitys kivasti pinnassa :)

    VastaaPoista
  2. oikein lämmittää mieltä tuollainen lyhty. Kiva muistaminen.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa kun pidät yllätyksistäni, tuohon lyhty-korttiin kun törmäsin, tiesin HETI kenelle sen lähetän :)
    Syyskuukin alkaa kohta, paketin lähettäminen lähestyy, hihihihh!!!
    Lämpöisin terveisin SNY:si syksyllä 2012

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo lyhty-kortti!! Ja ihailen jokaisen sitkeyttä, joka harrastaa ristipistotöitä, niissä on niin paljon laskemista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä montaa työtä ole tehnytkään. Joulukalenterin itselleni (jota tehdessä usko loppui moneen kertaan), nalle puh-joulupostitaskun lahjaksi ja ihan pikkuisia pakettikorttikuvia yhtenä vuonna näpräsin.

      Poista
  5. Omapas kaunis muistaminen ja tsemppiä ristipistoiluun

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.