Lukijat

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Sitä sun tätä jouluista ideaa

Pirtin kehräämön hahuvakiekosta neulotut ja konehuovutetut lapaset on jo paketoitu joululahjapakettiin. Vastaavat ovat jo monena vuonna sujahtaneet aina jollekin ja aina on ollut oikein tykätty lahja. Kuuluu myös niihin harvoihin neuleisiini, joita mies aina välillä pyytää tekemään, kun entiset ovat kuluneet puhki koiran lenkityksessä.  Ohje Ullassa.

Yllätyspurkkeja, joiden sisältöä en voi täällä paljastaa. Mutta paljastetaan tekotapa. Idea on napattu netistä, jouluiselta keskustelupalstalta. Säilykepurkki avataan vetolenksun sijaan pohjasta. Puhdas purkki täytetään haluamallasi sisällöllä ja suljetaan pohjasta. Purkki pohjineen koristellaan jouluisesti (niin että avaustapa jää piiloon). Saaja saa sitten avata purkin vetolenkistä. Kaksi purkeista yllätyspurkkeja ja kyljessä lukee vain Iloista joulua. Kaksi purkeista sisältää tekstin: Joulustressin karkoittaja ja takana ohje: Joulustressin iskiessä varaa 15 min aikaa itsellesi ja avaa purkki.

Cernit massalla on tullut leikittyä toista kertaa. Isommat sydämet on tarkoitettu koristeeksi sellaisenaan. Erilaisille pienille koristeille on suunnitteilla jatkojalostusta, kunhan ehtisin ja jaksaisin joku päivä projektia jatkaa.
  Siitä lisää toivottavasti tämän joulun aikana =)
 
Ja viimeisenä vähän neuleita. Pikkumies inhoaa kaikkea kaulan ympärille tulevaa, joten yritän epätoivoisesti hänen kaulaansa jotain keksiä. Nyt tein kaulurin ihanan pehmeästä Sublime ekstra fine merino wool langasta, joka ei varmasti kutita ja on yhtä pojan lempiväreistä. Huonosti poika on tätäkään silti suostunut pukemaan. Jäljelle jäävästä kerästä yritin kysellä, mitä siitä voisin pojalle tehdä, mutta hän vakuutti, että vauva tarvitsee enemmän jotakin =) Tein siis lopulta tämän perinteisen vauvan kauluhuivimallin mukaan lämmikettä vauvallekin. Tätä mallia ei ole ennen tullutkaan toteutettua vaikka ohjeeseen olen törmännyt siellä sun täällä.

3 kommenttia:

  1. ihania väkerryksia. Jospa kylmenevät ilmat houkuttelisivat pikkumiehenkin käyttämään lämpimännäköistä kauluria.

    VastaaPoista
  2. Kivat nuo cernit massasta tehdyt koristeet...käypäs blogissani,siellä on jotain sinulle,ota vastaan ,jos haluat :)

    VastaaPoista
  3. Kivat nuo cernit massasta tehdyt koristeet...käypäs blogissani,siellä on jotain sinulle,ota vastaan ,jos haluat :)

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.