Lukijat

torstai 29. maaliskuuta 2012

Sählyhousut

Viimeksi viime syksynä minulla oli innostusta puuhastella ompelukoneen parissa. Viime aikoina kone on alkanut vaatehuoneen perältä taas houkuttelemaan. Kun pikkumies ulkoili kaksi iltaa peräkkäin isin kanssa, tuli tällaista sillä välin valmiiksi.

Tarpeeksi helppo kun on malli, niin tulee minullakin valmista ompelutöistä. Yksi 'vika' tässä vain on. Leikkasin kankaat jo viime syksynä, joten housut on kokoa 74 cm. Kyllä ne vielä menettelee, mutta vähän niukat ovat jo valmiiksi. Mutta toisaalta, sopivat hyvin sählyn peluuseen, kun ei tarvitse pelätä lahkeeseen kompastumista. Pelailu on ollut viime viikkoina pikkumiehen lempipuuhaa, siitä asti kun löysi isin mailat urheiluvälinekaapista. Ukki toi pikkumiehelle vähän pienemmän mailan, mutta tyyppi ottaa vaan ison mailan itselleen ja kannsapelaajan täytyy ottaa sekä iso että pieni maila...



Housujen silittäminen ei olisi innostattunut, mutta kiltisti kaivoin laudan vaatehuoneen perältä. Kylläpä kannatti! Otin jaloista kiinni ja lauta-osa mätkähti suoraan poskiluuhun, vieläkin parin päivän jälkeen on melkoisen kipeä. Näkyvämpää jälkeä ei sentään tullut.

Pikkumies on oppinut hyvät leikit ihan pienestä pitäen. Tässä kuvaa eilisaamun leikeistä. Lankakeriä on muutenkin kiva tutkia ja kun varastot säännöllisesti levittää lattialle, niin äitikin muistaa kaupassa, että muutama kerä on kotonakin...


Kesälankoja himottaisi nyt ostaa, sillä varastoissa on lähinnä villalankoja. Aika vähän olen kesäisiä neuleita tehnyt, niin ei ole varastossakaan sopivia lankoja. Keltaista Novitan luxus cottonia minulla on ja niistä ajattelin virkattua kesähattua pikkumiehelle, sny:ltä saamallani kirjan ohjeella. Mutta ensin pitää tehdä UWA työt. Tajusin nimittäin tänään, että olen noin pari viikkoa reissussa juuri ennen vappua. Eli viimeiset ajat ennen UWAn loppumista. Nyt pitää tehdä apinan raivolla töitä valmiiksi. Tavoitteena kaksi melkein valmista työtä tehdä valmiiksi ja parhaani yritän, että saisin neuletakin tehtyä ennen reissua. Sitten jäisi pari pienempää työtä reissuun mukaan otettavaksi, jos iltaisin ehtisin edes vähän neuloa (jos enää jaksan kun olen päivät hoitanut neljää lasta).

Sny, samalla voisin siis vihjaista, että jos saisin ensi kuun paketin kahden ensimäisen viikon aikana (tai ihan loppukuusta vaihtoehtoisesti), olisin erittäin kiitollinen, ettei tarvitse reissussa kärvistellä kun paketti odottaa täällä postissa.

3 kommenttia:

  1. Okei Weba! Minäpä yritän suunnitella paketin niin ettei se jää jumiin postiin =)

    VastaaPoista
  2. Hienon hameen olet tehnyt! Just selasin uutta Novitaa ja siinä pari mekkotunikaa houkuttaisi...

    VastaaPoista
  3. Kunnon vehkeet ne olla pittää, muuten ei tule hommista mittään! Pikku-E, hoitomuksu 2v on "havaroinut" koko talven lunta ja sitä ennen syksyllä lehtiä roskakatoksessa olevalla taloyhtiön haravalla. Yritän joka kerta tarjota meidän omaa lasten haravaa, mutta ei kelpaa... On aika huiman näköistä työn tekoa, kun harava on tuplaten haravoijan mittainen!

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.