Sain aikoja sitten idean jonkun lehden perusteella. Siinä ommeltiin pitsiliina kiinni kankaaseen tiheällä siksakilla ja poistettiin taustakangas.
Viimein iski inspiraatio, miten hyödynnän sitä ideaani. Makuuhuoneen tummat verhot on aika uusia.
Tarvikkeita aloin haalimaan hyvän aikaa ennen kuin ostin edes ompelukonetta. Ja sittenkin piti pohtia ennen kuin uskalsin aloittaa. Entä jos tuhoan mummolan pitsiaarteet?
Sain kerättyä sekä miehen mummon kättentöitä että oman, edesmenneen mummoni pitsiliinoja.
Kankaan ostin Ikeasta, valkaisematonta puuvillaa. Kangas kutistui yllättävän paljon pesussa, joten tein helmakäänteistä kapeat suunnittelemieni leveiden sijaan - kiva näinkin.
Ompeleminen teetti töitä tosissaan, monta kertaa ehdin istua koneen ääressä ja silitysraudan kanssa heilua. Lopulta tuli valmista. Ainahan sitä kesii jotain, mitä olisi voinut tehdä paremmin, mutta kokonaisuudessaan olen oikein tyytyväinen lopputulokseen.
ps. Täällä on oltu salaisissa puuhissa, järjestimme pikkumiehen kanssa tuolle perheen isommalle miespuoliselle yllätyssyntymäpäivät. Salaisuuden pitämistä helpotti metsästyskausi, ehdittiin leipoa salaa ja piilottaa tuotokset. Viimehetkien pakonomainen siivoaminen tosin herätti epäillyksiä.
Huippukauniit verhot ja herkuista notkuva juhlapöytä.
VastaaPoistaTosi kauniit verhot! Tuollaiset minäkin haluan. Kiitos ideasta.
VastaaPoistaAAAAH MITEN I H A N A T
VastaaPoistaVoin kuvitella, että on meinannu päästä penteleitä suusta noita tehdessä, mutta taatusti oli kaiken ähräämisen arvosta, on meinaan hianot!
VastaaPoistaJep, varsinkin minun ompelutaidoilla oli aikamoinen saavutus ja kova tuskailu. Tärkeintä oli ettei venyttänyt pitsiä ommellessa vaikka kuinka tuntui, että asettuisi paremmin. Sorruin siihen vain ekan pitsin yhdessä nurkassa. Lopputuloksena veti tietenkin kankaan mutkalle.
PoistaMä en normaalisti tykkää pitsijutuista, mutta noi verhot ovat todella ihanat! Mä pöllin ton idean ehkä sulta joskus :)
VastaaPoistaPölli vaan =) Kannattaa tehdä pienempi koe versio ennen tositoimmiin ryhtymistä. Minä tein yhden - epäonnistuneen - tyynyliinan tuolla tekniikalla harjoitukseksi. Sorruin venyttelemään pitsiä ommellessa, vaikka olin sen kiinnittänyt tietenkin valmiiksi, ja ihan ihme möykky tuli.
Poista