Lukijat

tiistai 23. lokakuuta 2012

Ensilumi lahjoineen

Eilen illalla yhdeksältä zumbasta lähtiessä ulkona odotti ihana yllätys - lunta satoi! Tänään pääsimme pikkumiehen kanssa ulos ihastelemaan hentoa ensilunta, joka tosin on kovaa kyytiä sulamassa. Lumen tulo innosti myös pihaa siivoamaan - nuutuneet kesäkukat saivat viimein lähteä ja kesälelut kannettiin varastoon. Tilalle pääsivät ulkovalot takakuistia koristamaan ja pimeyttä hätistämään.



Ulkoillessamme posti toi mukavan lapun - lokakuun sny - paketti odotti hakemistaa.

Postista löytyi ihana ja runsas paketti.



Ensimmäisenä paketista pisti silmään ihana liukuvärjätty lankarulla kimalteineen. Tykkään tosi paljon! Kaveriksi ohje Petunia-huiviin. Taidan kyllä katsella itsekin ohjeita, mutta saatan hyvinkin päätyä snyni ehdottamaan malliin.

 Ja pakkauksesta löytyi myös kaksi kivaa ohjelehtistä. Ehdin jo vilkaista näitä nopeasti ja kivoja ohjeita riitti.
Ja löytyipä sieltä myös heijastimia, toinen led-valolla, nätti kortti ja roosa nauha tuikkuja.


Eikä pikkumiestäkään oltu unohdettu. Hän sai pienen satukirjan ja värikyniä, jatkoksi edellisen paketin värityskirjalle. Puuhiin ruvettiinkin heti:


Ja voi värityskirjan toki antaa ilman kyniä =) Onhan meillä entisiäkin, mutta noita liituja ei kyllä ollut ennestään montaa.

Edellisestä paketista sen verran, että kaulahuivi on nyt ollut päivittäisessä käytössä. Langoista aloitin pipoa, mutta silmukoita tuli reilusti liikaa ja aloitus meni purkuun, uutta ei ole vielä tullut aloitettua. Katsotaas, mikä lanka pääsee ekana työn alle.

Nyt pitää mennä pikkumiestä pukemaan, joka odottaa isiä koiran lenkitykseltä. Hän on nimittäin monta päivää toivonut pääsevänsä pimeällä ulos lamppujen kanssa. Otsalamppukin roikkuu jo kaulalla ja paketistä löytynyt avaimenperä led -kädessä. Pyykit ripustan nopeasti, niin jospa ehtisin vähän neuloa sitten =)


7 kommenttia:

  1. Monipuolisen paketin olet saanut, meilläkin oli eilen aamuna hiukan lunta maassa. Suli nopeasti pois.

    VastaaPoista
  2. Tulipa hyvä mieli mullekin, kun pidit(te) paketin sisällöstä. Joo, tuo Petunia on hyvin yksinkertainen ohje, katsele vaan itse jos/kun löytyy mieleisempää :D
    Onneksi langan kimalle miellytti sinuakin, toisita kun se on vähän liikaa.
    Oikein ihania ulkoiluja teille pikkumiehen kanssa....ja vähän isommankin!
    terveisin syksyn 2012 SY:si

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole liikaa kimalletta. Vaikka ihan peruslankoja kuluu eniten, välillä on ihana saada käsiinsä jotain efektilankaa.

      Petunia on kyllä kiva malli ja joskus olen sitä katsellut, mutta en ole tehnyt. Mutta harkinnan alla vielä mitä siitä tulee. Ensin pitää edes pari kyjyä saada alta pois (tai mielellään kaikki loput eli 4 kpl)

      Poista
  3. Todella kaunista lankaa! Täytyy varmaan itsellekin metsästää kerä tai kaksi. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanan pienistä asioista pienten ilot syntyy:)

    VastaaPoista
  5. Tuollaista lankaa en olekaan ennen nähnyt, tulee varmasti kaunis huivi!

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.