Lukijat

lauantai 24. marraskuuta 2012

Joululahja-arpajaiset 24.11.-12.12.2012

Joululahjoja ei voi olla koskaan liikaa, vai mitä?

Nyt järjestän joululahja-arpajaiset lukijoilleni. Lupaan lähettää yhdelle onnekkaalle jouluisen joululahjan. Paketin saa avata vasta jouluaattona 24.12. Paketista löytyy jotain itse tekemääni jouluista juttua, ehkäpä viimeaikaisista jutuista voi arvailla, mitä paketti saattaisikaan pitää sisällään.

Arvonta 24.11.-12.12.2012

Säännöt:
1. Mukaan pääsee kommentoimalla alle mitä odotat joulussa eniten.

Kaikki lukijani voivat osallistua yhdellä arvalla, myös uudet lukijat saavat osallistua. Lukijanani täytyy olla tuon google Lukijat-listalla tällä kertaa, jotta voi tavoitella pakettia kuusen alle.

27 kommenttia:

  1. Niitä perinteisiä juttuja, kuten yhdessä oloa, hyvää ruokaa, herkkuja, hedelmäsalaattia =)

    VastaaPoista
  2. Ihana arvonta ja älyttömänkekseliäs palkinto x)
    Odotan eniten sitä tunnetta jouluna! Vatsan pohjasta hipsuttaa niin aikuisella kun lapsellakin, kulkusen kilinää ja kinkun tuoksua <3

    VastaaPoista
  3. Että päästään koko minun lapsuuden perhe ja minun ja siskoni lapset vanhempieni luokse nauttimaan yhdessä olosta ja sitä lasten käsin kosketeltavaa jännitystä aattona. =)

    VastaaPoista
  4. Joulusta odotan eniten ruokaa :D Suuri ruoan ystävä kun olen. Vielä en tiedä minne tie vie jouluna, toivottavasti kuitenkin jonkun läheisen luo viettämään ihanaa aikaa yhdessä :)

    VastaaPoista
  5. Parasta on että tytär tulee viikoksi kotia, mutta tietenkin odotan että saisin edes pari lahjapakettia =). Olen yrittänyt olla oikein kilttinä :)

    VastaaPoista
  6. Eniten odotan joulussa sitä raukeutta, kun kaikki hössötys on ohi ja mahat täynnä ja lahjat avattu ja saa rauhoittua.

    VastaaPoista
  7. Eniten odotan rauhallista yhdessä oloa sekä lasten iloa.

    VastaaPoista
  8. Eniten odotan, että maailmalle lähteneet lapset tulevat viettämään joulua kotiimme:)

    VastaaPoista
  9. Eniten odotan sitä hetkeä kun saan Maajussikkani tänne viettämään jouluyötä kanssani <3

    VastaaPoista
  10. Odotan eniten riemuisia hetkiä kun lapset availevat lahjoja ja lämpöistä yhdessäoloa :)

    VastaaPoista
  11. Kiva arvonta :)

    Mä odotan eniten lepoa ja rauhallisuutta.

    VastaaPoista
  12. Osallistunpa minäkin. :)

    Tänä jouluna eniten odotan talon valmistumista ja sitä, että päästäs muuttamaan ennen joulua. Joulu uudessa kodissa siis.

    VastaaPoista
  13. Yksinkertaisesti odotan perheen kanssa yhdessäoloa :)

    VastaaPoista
  14. Odotan eniten tuon pojan ensimmäistä joulua. Ja myös sitä, että saamme viettää sitä sukulaisten kanssa yhdessä. Asun perheestäni niin kaukana, että nähdään vaan pari kertaa vuodessa.

    VastaaPoista
  15. Minulle se suurin odotuksen aihe on se, kun ekaa kertaa saamme olla kotona joulun. Koskaan ei ole sitä tapahtunut! Aina on oltu jossain tien päällä menossa sukulaisten luo. Nyt ihan vaan ollaan ja rauhoitutaan, tehdään ruoka ja sitä rataa.

    VastaaPoista
  16. Odotan lämpöistä joulun tunnelmaa,yhdessäoloa rakkaan perheeni kanssa ja hyvää jouluruokaa :) :)

    VastaaPoista
  17. Kyllähän mä joulussa odotan eniten koko perheen yhdessä oloa, tietty jotain lahjoja ja jouluruokaakin..! :)

    VastaaPoista
  18. Eniten odotan joulussa sitä kiireettömyyttä, ei tartte aamulla olla kukonpierasun aikaan ylläällä vaan saa nukkua, ei kiire mihinkään ollaan vaan ja ihmetellään.

    VastaaPoista
  19. joulussa odottelen pipareita ja muita herkkuja :)

    VastaaPoista
  20. Joulun olen töissä tänä vuonna ja vielä iltavuoroissa. Tytär on avopulensa kanssa viikon kotona, se on mukavaa. Joulu ruokaa jo odottelen.

    VastaaPoista
  21. Olen käynyt blogissasi joskus, kun etsin kivoja sukka- ja lapasmalleja. Aina vaan tulee kudottua samoja perussukkia mitä nyt raidoitusta ja väriä vaihtaa. Nyt uskalsin aloittaa valepalmikkosukat Pappilan mummon ohjeen mukaan ja jo toinen pari on tulossa :).
    Joulu on rauhoittumista läheisten kanssa, haudalla käynti, kinkku pitää olla, lahjoja me ei enää ostella.

    VastaaPoista
  22. Täytyi ihan tätä varten liittyä lukijaksi.. Ei vaineskaan, ei vaan tule yleensä "virallistettua" näin lukijuutta:)

    Joulussa odotan eniten leivonnaisia ja aikaa pelata lautapelejä omien ja R:n sisatusten kanssa, sekä tietysti muutakin yhteistä aikaa.

    VastaaPoista
  23. Yritys numero kymmenen. Onnistuukohan. Tämä jostain syystä temppuilee enkä pääsw lukijaksi. Mutta Wepa,tiedät kyllä.

    Vastaan siis silti. Odotan koko sitä joulun tunnelmaa,yhdessä oloa,valoja,hyvää ruokaa. Rakkautta ja lasten iloa ja riemua

    VastaaPoista
  24. Mukana arvonnassa,liityin lukijaksi <3

    Odotan joulussa eniten sitä yleistä tunnelmaa ja rauhoittumista, yhdessäoloa perheen kanssa, lasten riemua kun joulupukki käy kylässä, jouluateriaa... <3

    VastaaPoista
  25. Uutena lukijana mukana arvonnassa.

    Joulussa odotan eniten läheisten näkemistä ja ruokaa. Tunnelma joulussa on parasta ja se lasten riemu kun he näkevät joulupukin ja pääseevät lahjojen kimppuun..

    VastaaPoista
  26. Tänä jouluna on sitten työvuorot aattona ja joulupäivänä. Odotan kotiin tuloon jälkeen valmista joulupöytää ruokineen. Mukavaa yhdessä oloa läheisieni kanssa. Mukana arvonnassa, ihana kun palkinto on yllätys. Mukavaa Joulun odotusta sinulle ja lukijoillesi virallisesta Joulupukin kaupungista.

    VastaaPoista
  27. Muistinpas vielä viime hetkellä osallistua! Mie odotan joulussa eniten ruokaa, kaikkea herkullista evästä mitä jouluaattona pöydästä löytyy: kalkkunaa, laatikoita, salaatteja, jälkkäriä.. nam! ja olen myös sitä mieltä että lahjat kuuluvat jouluun <:)

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.