Lukijat

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joulutunnelmia

Viime hetken joululahjaksi neuloin Novitan Crystal-langasta pipon.


Jouluaatto sujui meillä mukavan touhukkaasti. Seurasimme joulupukin kuumaa linjaa, kokkailimme ja odotimme-- mummoa! Muissa taloissa ikkunoista kurkittiin tiuhaan, että milloin se joulupukki tulee, mutta meillä ikkunasta bongailtiin mummoa - ukkia unohtamatta. Pikkumies olikin oikein tyytyväinen kun söimme yhdessä jouluaterian, mukana oli myös pikkumiehen setä etelämmästä Suomea käymässä. Sen jälkeen availimme lahjoja ja illasta kävimme vielä isomummon ja -ukin luona, jossa se vähän vähemmän odotettu joulupukkikin kävi. Yhtään pelottava ei pukki kuitenkaan ollut.


Huomaa uusi kuusenalusmatto, laittoivat puoleen hintaan näitä juuri ennen aattoa ja sopivasti satuin silloin hyllylle. Lasipallot jätin tänä vuonna suosiolla laatikon pohjalle.


Huomaa neulomani joulupallo.



Lahjoja riitti runsaasti, suurin osa tietenkin pikkumiehelle, mutta ei voi kyllä valittaa noista omistakaan paketeista =)

Välipäivät ovat sujuneet leppoisasti, mutta jouluhyörinässä pikkumiehen unirytmi siirtyi, eilenkin nousin ilta kymmeneltä vasta pikkumiestä nukuttamasta, joten käsityöt eivät juuri ole edenneet. Jotain olen kuitenkin ehtinyt tehdä.


Vauvan tumput, menevät lahjalaatikkoon odottamaan uutta kohdetta. Nämä tein, jotta sain täyteen 12 paria lapasia vuodelle 2012. Lankana viime vuonna joululahjaksi saamani Dropsin baby alpaca silk.

Punainen kauluri, pääsee sydänheijastimen kanssa tänään synttärilahjaksi 9-v täyttävällä tytölle.

2 kommenttia:

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.