Tässäpä vielä viimeiset punaiset ja vihreät käsityöt ennen aattoa.
Ensin vihreät...
Sain Marin lähettämästä joulukalenteriluukusta Novita Viivi -lankaa 3 kerää. Niistä pyöräytin pikkumiehelle virkkaamalla pipon ja kaulahuivin...
Pipoja taitaakin tämän myötä olla 12 kpl koossa.
...sekä kaulurin, jonka kääräisin joulupaperiin.
Novitan ekstra-ideoista löytämäni ohjeen avulla tein metsästyslapaset, nämäkin käärin pakettiin... Näistä ei tullut mitkään parhaat mahdolliset, mutta jospa saajalleen sopisi. Vähän on löysät ja eripariset.
Vielä yksi pari taitaa uupua 12 lapasparin tavoitteesta, pitänee tekaista välipäivinä nopeaan vaikka vauvan tumput, lahjalaatikkoon odottamaan seuraavia vauvauutisia, kyllähän niitä aina silloin tällöin tulee.
Tämä on myös Kyjy työ, joka päättyy jouluaattoon. Kaksi isoa työtä on kuitenkin ihan alkutekijöissään, joten tästä haasteesta en selvinnyt. Jos ensi vuonna kokeilen uudestaan, otan mukaan vain pieniä töitä, jotta aika riittää vaikka uusia ideoita tunkee väliin.
Snyni lettu lähetti viimeisessä paketissa minulle crystal-lankaa 4 kerää. Huivia ja pipoa mietin hetken, mutta niitä minulla jo on, mutta ei tällaista! Nyt pääsen juhlistamaan joulua kimaltelevasti =)
ps. tietokoneen vieressä on pari viikkoa pyörinyt Letun lähettämä kimalteleva kerä odottamassa oikeaa ohjetta...
Tilda-kirjassa törmäsin ihaniin omppuihin. Näitä en kyllä ihan heti ota alas joulun jälkeen.
Joulukoristesuunnitelmia oli lisääkin, mutta en taida tälle joulua niitä ehtiä tehdä. Tarvikkeet tosin jo on, joten saattaapi olla että jouluisia juttuja näkyy vielä tammikuussakin täällä.
Voi miten lämpimiä neuleita ja nuo omput ovat kivoja.
VastaaPoistaHyvää ja Tunnelmallista Joulua Sinulle