Lukijat

tiistai 4. joulukuuta 2012

Hyvää syntymäpäivää!

Hyvää syntymäpäivää kaksi vuotiaalle pikkumiehelle! Virallinen päivä oli tosin jo viime viikolla ja koko viikonloppu juhlittiin, joten kiirettä on pitänyt.



Sain viime viikon lopulla snyltäni välimuistamisen, joka oli samalla korvaus postissa rikkoutuneesta lumisadepallosta. Aivan ihana =)


Ompelin muuten itselleni Maatuska-kassin.



Kassi puuvillaa ja vuoritettu. Ulkopuolella roikkuu ompelemani maatuska-maskotti ja sisäpuolella on pikalukolla kiinni pieni vetoketjupussukka, joka sekin on vuoritettu. Olen kaksi vuotta kantanut useimmiten mustaa hoitolaukkua, joten tämä piristää mukavasti =)

Nyt kun synttärihulinoista on selvitty, on aika keskittyä joulunvalmisteluihin.



Kyllän minä sorruin joulupallo-kirjan itselleni ostamaan, varsinkin kun pienessä alennuksessa tuli vastaan. Näitä jos ainakin yhden, uuden erilaisen tekee joka jouluksi. Kehittyy kirjoneuletaidotkin hiljalleen.

Ihanaa joulun odotusta kaikille!

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä synttäriherkkuja. Harmi ettei päästy paikalle. Ja oikein oikein ihanaa joulunodotusta myös teille.

    VastaaPoista
  2. Voi miten pirteä ja söpönen tuo maatuskakangas. Mistä olet sen hankkinut? Olen muutamassakin nettikuapassa kattellut mutta jotenkin en oo saanut aikaiseksi tilata. Lämmintä joulunodotusta:)

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.