Lukijat

torstai 14. helmikuuta 2013

Haaste 11+11



Haaste

Otavanmuorilta sain haasteen 11+11
Ohjeet:
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
11 asiaa minusta:
  1. Olen kyllästynyt kotitöihin.
  2. Valvon usein liian myöhään, kun en malta lopettaa käsitöitä tai lukemista.
  3. Olen ostellut joulualennuksista juttuja ensivuoden joulua varten, myös vaihtoja ajatellen.
  4. Tykkään listojen tekemisestä.
  5. Tykkään taikinasta, siis sen syömisestä.
  6. Käyn pikkumiehen kanssa parhaillaan 4 kertaa viikossa kerhoissa ym. Viimeksi tänään.
  7. Maksimi penkkipunnerruksessa minulla on 40 kg, sillä teen joten kuten toiston tai kaksi.
  8. Käyn zumbassa vaikka en jaksaisi, sillä se on illalla klo 20-21 ja minulle paras aika treenata tällä hetkellä on viimeistään klo 18 tai 19.
  9. Inhoan autolla ajamista pimeällä, liukkaalla ja lumituiskussa, varsinkin jos kaikki yhtäaikaa ja hullut ohittelee, kun ajan liian hitaasti heidän makuun.
  10. Taaperon hampaiden pesu kunnolla on minusta vaikeaa (ei se suosiolla moiseen suostu).
  11. Olen lakto-ovo-vegetaristi, ollut noin 10 vuotta.

1.Kirja vai elokuva?
Kirja
2. Kummalla puolella sänkyä nukut?
oikealla tai keskellä
3, Oletko ilta vai aamu ihminen?
en kumpikaan, enemmänkin päivä-ihminen.
4. Marjastatko/sienestätkö?
marjassa käyn välillä, sieniä en tunnista.
5.Mitä pelkäät?
onnettomuuksia, että jollekin läheiselle sattuu jotakin. Välillä myös mielikuvotusolentoja pimeässä yksin.
6. Lempijäätelösi?
Joku, missä paljon suklaata ja kastiketta, mutta itse jäätelö esim vaniljaa.
7.Ostatko tavaraa mielummin uutena vai vanhaa?
Uutena tulee enemmän ostettua, vanhana saatu paljon lahjoituksina.
8.Osaatko vain olla, tekemättä mitään ja unohtaa tekemättömättä kotityöt. Vai vaivaako jatkuva huono omatunto ja pakko tehdä kokoajan jotain?
Liiankin tehokkaasti osaan unohtaa tekemättömät hommat, kunnes yhtäkkiä silmät aukeaa kaikkialle levinneeseen kaaokseen...
9. Milloin kävit viimeksi pulkkamäessä?
Varmaan viime viikolla pojan kanssa.
10.Lahjoitatko ikinä tavaraa tai rahaa. Hyväntekeväisyyteen tai ystäville?
Pieniä summia rahaa välillä keräyspurkkeihin, ylimääräiset tavarat yritän yleensä lahjoittaa kuka ne vaan huolii. Yleensä vaatteet ja tavarat käytetään  meillä loppuun asti.
11.Missä säästät?
Siellä sun täällä, omissa vaatteissa, kampaamo ym. käynneissä. Käyn kirjastossa enkä osta kaikkia kirjoja omaksi. Lomamatkoihin ei juuri käytetä rahaa. Talon rakennuksessa säästetään eniten rakentamalla kohtuullisen kokoinen perusmallinen talo vaikka olisihan sellainen kartano hieno =) Ja rakennetaan maalle, missä tontin hinta on vain kohtuullisen pieni osa kokonaiskustannuksista.
  1. Oletko osallistunut netin kautta ikinä mihinkään vaihtoon?
  2. Mitä blogia tykkäät lukea usein (linkki)?
  3. Käytkö kirpputoreilla?
  4. Kuinka paljon sinulla on lankaa?
  5. Onko keittökaappisi järjestyksessä vai pursuavatko ne yli äyräiden?
  6. Mistä netistä löytyvästä ohjeesta tykkäät erityisesti (linkki, ohje voi liittyä ihan mihin vaan)?
  7. Missä olet viimeksi käynyt lomamatkalla?
  8. Mihin kauppaan haluaisit voittaa 200 euron lahjakortin?
  9. Led-kynttilät vai oikeat?
  10. Laitatko leivälle voita vai margariinia?
  11. Lempikirjasi tällä hetkellä? 
 Haastan mukaan:
Kalapuikko neuloo
Elämän saippuakuplia
Silmukat sekaisin
Mun sun meitin
Lankanottonen
Lankarullan langat

Pikästä aikaa olisi jotain käsityötäkin esiteltävänä, mutta kamera ja kone eivät halua tehdä yhteistyötä. Olen parhaillaan sortumassa ystävänpäivän lankatarjouksiin, saas nähdä painanko tilaa nappia...

4 kommenttia:

  1. Jännityksellä odotamme miten käy ;)

    VastaaPoista
  2. Jaahas, pitääpä viikonloppuna tehdä haaste. :)

    VastaaPoista
  3. En sortunut vaan pysyin tiukkana, päättäväisyyttä keräsin tutkimalla lankavarastoja. Kaupasta hain tänään kuitenkin yhden kerän lankaa, sillä varastolangoilla aloittamistani sukista loppui lanka kesken, joten eka plussa hommattu, ei kuitenkaan 1,5 kg, mihin melkein sorruin, olin jo tilausta tekemässä. Pikkumies pelasti sulkemalla tietokoneen ja suunnitelma vähentää lankavarastoja palasi mieleen harkinta-ajalla... En tiedä, oliko rikollista jättää käyttämättä tarjous Novitan puroa 1 kg 20 euroa... Tarjous oli ainoastaan ystävänpäivän voimassa lankakauppa tapiossa.

    VastaaPoista
  4. Osallistuin tuohon haasteeseen jo tammikuussa Lilyssä joten jätän väliin tällä kertaa
    http://www.lily.fi/juttu/blogihaastemoderni-slamari

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.