Aluksi olimme molemmat maalämmön kannalla, mutta perustamiskustannukset ovat aika kovat. Sähkölämmitystä vastaan taas kirkuu sisäinen viherpiipertäjä minussa, vaikka takalla vähän lämmittelisikin apuna. Sen sijaan vesikiertoinen takka, jolla lämmitetään niin lattialämmitystä että käyttövettä kuulostaa hyvälle, tällainen systeemin on Tulikivellä. Jos jaksaa kaksi kertaa päivässä lämmittää, niin sähköä ei hirveänä pitäisi kulua niihin hommiin ja puitahan meillä tulee omiin tarpeisiin riittämään ja jossain vaiheessa tulevaisuudessa ylikin oman tarpeen. Mutta loppujen lopuksi laskelmat osoittivat, että ei se maalämpö hirvittävän paljon kalliimmaksi kuitenkaan tule kuin tuo toinen systeemi. Joten maalämpö on alkanut houkuttelemaan taas. Nyt pitääkin selvittää tarkempia hintoja maalämmölle. Talo tulee harjulle, joten kallio on syvällä. Se tarkoittaa vaakaputkistoa. Putkistoa voisi varmaan kaivaa maahan pitkän pihatien varteen, jota pitää muutenkin kaivella auki.
Millä sinun talosi lämpiää ja minkä systeemin valitsisit jos nyt olisit valintaa tekemässä?
Takka on tietenkin oleellinen osa lämmitystä omakotitaloissa. Itse olen haaveillut jonkinlaisesta takka-leivinuunista, varsinkin nyt kun siskoni on kehnut kuinka hyvää ruokaa sellaisen avulla saa kätevästi kokattua.
Mutta takan ulkonäkö mietityttää, sitä kun ei ihan noin vaan vaihdeta. Alkuunsa haaveilin valkoisesta takasta, jossa jonkinlaista koristereunaa, riittävän leveää esim. kynttilöille. Tässä Uunisepiltä yksi kiva vaihtoehto.
Sen jälkeen ihastuin Tulikiven vuolukivi takkoihin.
Toisaalta tuollainen vaalea takka, mutta ei ihan valkoinen voisi sopia muihin sisustussuunnitelmiini eli haaveilen vaaleasta, mutta en puhtaan valkeasta sisustuksesta.
(kuva Uunisepiltä, takkaleivinuuni tämä ei ole, mutta yksi vaihtoehto takan värisävylle)
Minkälaisesta takasta sinä pidät? Onko joku ominaisuus mikä kannattaa erityisesti ottaa huomioon?
Jatkossa suunnitteilla lisää pohdintoja talonrakennuksen suurista ja pienistä valinnoista. Kaikki apu ja vinkit ovat tervetulleita!
maalampö olisi helppo. Tässä puullalämmittäessä riittää savottaa, talvet kannat puita sisälle ja siivoat roskia mitä tuovat tullessaan. Kesät taas teet polttopuita ja mätät niitä liiteriin. Puuhaa siis riittää.
VastaaPoistaMutta on se silti niin ihanaa juoda aamuteet kun puuhellasta huokuu suloinen lämpö ja illalla istuskella takkatulen ääressä.
Vaikeita ja isoja valintoja nämä. Mutta lämpimäksi se tupa on saatava.
Nynnyleivinuuni/leivinuuni ehdottomasti ja vaalean valitsisin minä.
Myö on mietitty hake/pellettilämmitystä. Maalampö on oikeesti kallis. Pelkkä sähkölämmitys on kans iso EI. Rinnalle leivinuuni ja takka. Saunaan puukiuas. Katolle aurinkopaneelit. Oma tavoite ois,että sähköö tulis käytettyä mahd.vähän.
VastaaPoistaItseäni kiehtoo luonnonkivet. Takka ja uuni sais olla vaikka vaaleat ja pintaan vois upottaa niitä kiviä.
Lämmitys muodoista en tiiä mittään mutta vastaampa kumminkin. Minun silmää miellyttää vuolukivitakka, vuolukivi luovuttaa lämpöä pitkään. Itse en varmaan jaksais lämmittää uunia/takkaa jokapäivä kaksi kertaa.
VastaaPoistaAivan ehdottomasti kannatta laittaa maalämpö. Ja jos tonttia riittää, vaakaputkisto toimii hyvin, ei ehkä täysin optimaalisella tavalla noin läpäisevässä maassa, mutta putket on halpa kaivaa verrattuna porakaivon tekemiseen. Alle päivän homma ja taatusti halvempi kuin poraporukka.
VastaaPoistaMeillä on ollut maalämpösysteemi vaakaputkistolla vuodesta 1999 ja vain kerran on putkistoon lisätty nestettä
ja kaikki on toiminut moitteetta. Lämmintä vettä riittää kahden teinitytön suihkulotrauksiinkin. Pari kertaa vuodessa muutetaan virtausnopeutta (alle minuutin homma, onnistuu nappulaa vääntämällä) ja talon voi jättää huoletta pitkäksikin aikaa talvellakin oman onnensa varaan. Sähkökatkojen varalta meillä on muurarin muuraama hella/leivinuuni, joka on aivan lyömätön. Hellalla ei todellakaan koriste-esineitä pidellä, se on varsinkin talvisin päivittäisessä käytössä.
Maalämpö on oikeesti halpa, kun huomioi, että työtä sen ylläpitämiseen ei tarvitse tehdä, se ei vaadi mitään erillistä paloeristettyä tilaa tai säilytystiloja kuten hake tai pelletit. Ja lisäksi se on ekologinen, auringon energiaahan sekin pääosin käyttää.
Omaa silmääni miellyttää tuo viimeinen eli vaalea, mutta ei valkoinen takka. Takoista en tosin muuta osaa sanoa kuin, että materiaalin kannattaa olla sellaista, joka varaa lämpöä kunnolla. Siskon varaava takka hohkaa nimittäin mukavasti lämpöä vielä seuraavanakin päivänä lämmittämisestä. Ihan innoissani seurailen, miten teidän projekti edistyy! Toivotaan, että omakin mies joskus lämpiää omakotitaloasumiselle, että minäkin saan vielä joskus oman talon ja etenkin sen pihan! :)
VastaaPoista-Sini
Ai niin, blogin uusi ulkonäkö on ihana! Oletko itse taiteillut vai mistä olet löytänyt noin ihanan taustan?
VastaaPoistaKiitos! Iski innostus vähän uudistaa blogin ulkonäköä, vaihdoin kaksipalstaiseen aiemman 3 sijaan ja harkinnassa vaihtaa tuo yläkuva vielä...
PoistaEn minä noin taitava ole, Elegia's background Garden -blogista tausta, sen nappi löytyy blogini alalaidasta kooste-kuvien vierestä. Siellä paljon muitakin kivoja vaihtoehtoja, myös edellinen taustani oli sieltä.
Kaikki joilla maalämpö on tuttavapiirissäni ovat erittäin tyytyväisiä sen helppouteen ja lämmöntuottokykyyn. usko mua, te ette halua olla naimisissa lämmityskattilan/kiertoilmatakan kanssa! Puukeskuslämmitys kuulostaa ekologiselta ym. mutta se on todella sitova ja niitä puita saa kantaa kyllästymiseen asti. Maalämpö ja sen lisäksi sitten niitä tulisijoja tunnelman- ja lämmönluojiksi. Ja se "leivinaaltouuni" ehdottomasti, jos vain mahdollista! En voisi kuvitella elämää talossa jossa ei ole leivinuunia <3
VastaaPoistaKiitos kaikille vastauksista, pitää laittaa mieskin lukemaan nämä =)
VastaaPoistaKokonaan puilla en halua järjestää lämmitystä, olisi tosiaan hankala esim. talvella reissuissa. Maalämpöön ovat päätyneet myös kaksi sukulaista, jotka rakentavat parhaillaan ja isäni vaihtoi taloonsa viime vuonna maalämmön ja on kovasti ratkaisua kehunut. Pitää nyt tosissaan selvittää sitä vaihtoehtoa. Takan lämmitys aamulla ja illalla ei välttämättä ole realistinen vaihtoehto, jos kaikki lähtevät aamusta talosta liikkeelle. Joutuisi aika järjettömän aikaisin heräämään, että sen ehtisi tehdä.
Takan ulkonäkö on sitten niin käyttäjäkohtainen asia. Pitää miehen kanssa siitä neuvotella ja käydä ihan liikkeissä selvittämässä vaihtoehtoja.