Minulla on pieniä kuvausongelmia. Toistaiseksi siis hitusen hankalaa, mutta kuvia sentään saapi välillä. Mutta saattaa aiheuttaa viivettä loppukuun luukkujen esittelyyn.
body shop muisti eilen pesukukalla ja tänään hunajaisella huulirasvalla. Molemmat menee luokkaan ihan ok. Edullesempaakin pitää olla välissä ja pesukukalle on varmasti käyttöä, joten kiva juttu. Hunajahuulirasva on ihana, mutta yksikin huulirasva olisi kalenteriin riittänyt.
Eilen sain pienen rusinapaketin, kiitos siitä Kipalle (kuvaa ei valitettavasti ole)
Tänään sain muorilta jännän paketin. Lankakerän, jonka sisällä ilmiselvästi jotain oli. Mutta jumppaan oli kiire, joten meni iltapäivään, ennen kuin selvisi mitä. Kaksi kaunista tuikkua, nappeja tuoliprojektiini, oikein sopivia, kiitos! Ja kynsitarroja, jouluisia tietenkin. Näitä kyllä aatoksi laitan punaisen kynsilakan kaveriksi! Ja mahtaa jaolle tulla pari pikkuapulaistakin.
Pikkukaveri sai tänään kaksi minirusinapakettia, kiitos Tea. Ja pikkumies sai ohuen kuoren, jonka sisältä paljastui ritaritarroja, olivat mieleisiä. (valitettavasti näistäkään ei ole kuvaa nyt). Kiitos Jouluemo.
Yllätyin kun joulukuun sny saapui. En vielä odottanut sitä, kun parini jälleen kerran viestitteli kiireistään. Onhan se vähän harmi, kun pari ei ehdi olla muuten niin aktiivinen, mutta paketit ovat olleet oikein kivoja.
Tällä kertaa sain hauskan kortin, 2 mehiläisvahakynttilää, jouluisen suklaalevyn ja kaksi piirakan muotoista suklaaherkkua. Paketin toi minulle ihana anoppini, jotten joutunut kärvistelemään ylimääräistä ja suklaa herkuteltiinkin heti hakupalkaksi yhdessä. On sitä toki vielä jäljellä ja piirakatkin odottaa, jos niitä saisi jotenkin hyödynnettyä joulukattauksen koristeluissa vaikkapa.
Pupuset olivat pojille ja he ilahtuivat niistä.
Lanka oli mukavan paksua vaihteluksi, alpakkaa tälläkin kertaa ja pikkumies jopa hyväksyi nämä! Joten mietinnässä mihin nämä riittäisi. Ei ehkä 100cm paitaa näistä tule? Ehkäpä asustelinjalla mennään kuitenkin. Pitänee vaikkapa dropsin ohjeita tutkia.
Kiitos paketeista Saara!
Olohuoneen seinää sohvan yllä koristaa nyt jättikranssi.
Ja jottei lanka lopu kesken tartuin dropsin alpakka juhla tarjoukseen ja tilasin laatikollisen alpakkaa, tai taisi sinne eskimo lankaakin eksyä vähän joukkoon. Monen monta kertaa olen suunnitellut dropsin lankoja tilaavani, mutta aina se on jäänyt, kun kaupasta tarttuu varastoon Novitan lankoja niin helposti. Mutta nyt kun oli alessa pojan kelpuuttamaa lankaa niin pakkohan se oli tilata. Suunnitelmatkin on jo pojalla selvät, mitä hänelle pitää tehdä. Kunhan nykyisen neuleen saan valmiiksi aloitankin heti näiden työstön, ekana tilauksessa harmaa hiirikaulahuivi.
Tapion lankakauppa muisti vielä kivalla joululahjalla - neulapaketilla. Niille onkin käyttöä!
Kranssista tuli ihana ja voi että mitä lankoja. Nyt on taaa valinnanvaraa.
VastaaPoistaIhania lähetyksiä olet saanut.
VastaaPoista