Tänään sain kosmetiikkakalenteristani shower cream -ainetta, pikainen tiedonhaku selvensi, että se puhdistaa ja kosteuttaa. Tykkään kyllä, mutta ehkä jonkun aiemman suihkugeelin sijaan olisi voinut olla muuta? Aika paljon toistoa, vaikka käyttöön kyllä tulevat kaikki. Jännityksellä odotan kahta vikaa luukkua. Tuleeko pettymys vai hehkutus?
Kalenteristani paljastui kolme tuikkua, tulevat kyllä joulun aikaan poltetuksi. Kiitos Jouluemo.
Tänään reippailimme poikien kanssa 3 km pulkkalenkin ja jaoimme samalla naapurien muistamiset.
Samalla taisin saada idean ensi vuoden joulukortteihin...
Eilen haettiin kuusi, melkein tuosta pihan laidasta. Kuusien karsimisen kun olen miehen käskenyt jättää vähemmälle, että joulukuusia on mistä valita!
Mielestäni ihan komea yksilö löytyi tälle vuotta. Alaoksien koristeet elävät jatkuvasti, kun pikkukaveri niitä poistaa ja pikkumies laittaa uudelleen paikoilleen. Neulottuja palloja vaan oli vähän näin isoon kuuseen, joten ensi vuoden tavoitteeksi tehdä jokunen taas lisää. Tänä vuonna en saanutkaan aikaiseksi yhtään kirjoneulepalloa, mutta 4 uutta neulottua palloa puuta kuitenkin koristaa. Jokunen neulottu pallo on myös tutuille mennyt joulumuistamiseksi.
Tänään oli vähän leppoisampi päivä. Vähän oli vielä siivoilua. Tuli rentouduttua katsomalla koko perheen kesken elokuva Mutta mitä tapahtui joulupukille. No, totta puhuen taisin olla ainoa, joka sitä oikeasti seurasi, mutta hengailtiinpa kuitenkin kerrankin kaikki olohuoneessa rauhassa yhdessä. Huomenna toinen osa.
Huomenna riittää sitten puuhaa, sillä ohjelmassa jouluruokien valmistelu niin pitkälti kuin vain voi. Ja lopuksi keittiön ja lattioiden siivous, mitä sotkua ehtii päivässä kertyä. Mutta nyt porokuiskaajaa katsomaan, päivän jakso on vielä näkemättä!
Ihana kuusi ihanin koristeiden. Enää yöksi. Puuhakasta päivää myös teille.
VastaaPoistaTäällä aloitettiin leivinuunin lämmitys että saadaan kinkku paistumaan.
Kaunista.
VastaaPoistaIloista ja tunnelmallista joulua sinulle ja läheisillesi!♥