Lukijat

torstai 25. joulukuuta 2014

23. ja 24. luukku: Joulu!

Oletko lukenut kirjaa Regina Raskilta Jouluihminen?

Vähän on samat fiilikset täällä kuin kirjassa. Flunssa siis iski juuri aatoksi. Onneksi ei sentään kuumeen kanssa, joten vaikka pakkorauhoittuminen iskikin, niin ihan kaikkia menoja ei ole tarvinnut perua.

Mutta näissä on tullut möhmötettyä niin paljon kuin pystyn


Mies sai siis tehtäväkseen riisipuuron keiton aattoaamuna ja herkullista oli. Päivällä saunoimme ulkosaunassa, vaikka olikin aika kylmä kokemus, kun pakkasta oli pihalla -23 astetta. Tai oli siellä ylimmillä lauteilla lämmin, mutta muualla kylmää. Sen jälkeen nautimme päiväkahveilla jouluista suklaabrownieta. Suklaita ja pähkinöitä oli toki kokopäivän tarjolla. Pähkinät paahdoin ja kuorrutin sokerilla ja joulumausteilla.


Sen jälkeen pitikin koota voimat, jotta saatiin jouluateria kasaan ennen vieraiden tuloa, tai ei nuo nyt niin vieraita olleet, sukuahan me ollaan.



 Pellavaservetit ja renkaat tein tälle joulua. Samaten kaitaliinat.
 Partyliten somisteisiin pääsi tontut askartelulumeen seikkailemaan.
 Ateria aloitettiin juustoilla, vihreillä kuulilla, viikunahillolla (jota keitin ensimmäistä kertaa ikinä, sopi juuston kaveriksi) ja suklaa-juustotaateleilla.

 Sienisalaattia, rosollia, suolakurkkua, punasipulia, hunajamarinoitua valkosipulia ja omenasinappia.

Karjalanpiirakkaa, ruisleipää, levitteitä, joulusalaattia.

Laatikoita oli tarjolla tänä vuonna vain kahta laatua, peruna- ja porkkanalaatikkoa. Brie - juustokiekko leivinuunissa lämmitettynä oli jälleen kinkun sijaisena. Lisänä riistaa. Jälkiruuaksi suklaavaahtoa.

Herkuttelun jälkeen lähdimme isovanhempien luokse, jossa ei pitkään ehditty olla ennen kuin pukki ja muori saapuivat. He jakoivat meille kasan paketteja, jotka tosin eivät kiinnostaneet yhtä paljon kuin leikit pikkuserkkujen kanssa. Kotiin päästessämme kuusen alle oli jätetty aimo kasa paketteja.

Näitä on avattu vielä tänäänkin! Pojat kun ovat rauhallisia lahjojen tutkiskelijoita.

Ja päivä mentiin teitenkin teeman mukaisilla kynsillä.

Mutta nyt juttu on jo niin pitkä, että lahjojen salaisuuksia paljastelen vasta ensi kerralla.

Hyvää joulua kaikille!


3 kommenttia:

  1. Hyvää joulupyhien jatkoa sinnekin!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa jouluista tunnelmaa. Toivottavasti flunssa jo hellittää.
    Ihanaa Joulunaikaa :)

    VastaaPoista
  3. Mutta mitä body shopin kalenterista paljastui? :) Hyvää joulua!

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.