Pari neulottua joulupalloa, näitä on siis tullut tehtyä. Oravapallon valmistuttua pikkumies nappasi sen omaan piilopaikkaansa saman tien ilmoittaen, että tykkää oravista.
Ompelukoneella valmistui tämä ihanuus. Eli jouluinen viirinauha. Suunnittelin tämän tekoa jo viime joulun alla, mutten ehtinyt tehdä sitä ennen joulua ja alkuvuodesta innostus jonnekin katosi. Muistelin ostaneeni 2,5 m kanttinauhaa, johon liput on kiinnitetty ja ajattelin viiriä keittiön ikkunaan. Valmiin tuotoksen mitattuani, ekasta viimeiseen lippuun pituutta onkin 3 m plus päätynauhat. Joten taitaa olla tarpeeksi pitkä olohuoneen ikkunaan. No, muuton jälkeen selviää minne tämä asettuu. Viirissä kolmesta eri kankaasta ommeltuja lippuja: punainen, ruutukangas ja tähtikangas.
Joskus voisi tehdä lyhyemmän viirinauhan vähemmän jouluisilla kankailla...
Pikkumiehelle ostin uuden paketin muovailuvahaa ja hänen aikansa kului siitä väkerrellessä =) Pikkuisen vaan meinasi harmittaa kun hänen lopputuloksiaan en uuniin laittanut. Ehkä ensi kerralla pitää ostaa iso paketti valkoista muovailumassaa, jotta pikkumieskin voi jonkun oman tuotoksen säilöä.
Yläreunan pikkujutuista lisää tietoa lähiaikoina.
Pienelle leipuri-apurilleni ompelin ylijääneistä kankaista jouluisen essun piparkakkujen ja joulutorttujen leipomista varten. Toisella puolella ruutukangasta ja toisella punainen kangas ja tähtitasku. Nauhat ruutukankaasta. Tämän voi ripustaa kyllä keittiöön näkyvälle paikalle joulun ajaksi =) Kaavaa piirtelin essusta, jonka ostin paikallisilta markkinoilta pikkumiehelle aiemmin. On sitten omansa jouluun ja muihin leivontoihin.
Lisää jouluisia koristeita tulossa vielä tälle syksylle!
ps. Kuvien muokkaus toiminto oli ilmestynyt takaisin google+ sivulle!
ihania noi pallot.
VastaaPoistaKiitos =) Mukava kun seurailet blogiani!
PoistaSultahan syntyy vaikka mitä. Kadehtien luen, miten monipuolinen tekijä olet.
VastaaPoistaKiitos
PoistaIhania koristuksia ja väkerryksiä. Taidampa itsekkin tutustua tuohon massaan. Hmm,tarttee suunnitella.
VastaaPoistaAika helppoa oli, ja aina voi ottaa uusiksi jos lopputulos ei miellytä, tosin jos värejä sekoittelee niin niitä ei takaisin saa erilleen =) Alussa aika jäykkää, joten kannattaa vähän lämmittää tai pyöritellä käsissä. Netistä löytyy kyllä ohjeita.
Poista