Pitkään odotettu sny paketti saapui viimein tänään. Snyni oli postittanut sen 10.9. ja lapussa oli leima 12.9., missä lie seikkaillut tähän päivään asti, oikeasta paketista oli kyse vielä eikä kakkosluokan postista....
Mutta tänään odotus päättyi. Päätin virkistäytyä (poika heräsi hyyvin aikaisin) ja lähteä pojan kanssa pyörällä pakettia hakemaan. Kymmenen metriä ajettuani pysähdyin ja totesin eturenkaan olevan ihan tyhjä, siinä on ihan kunnon reikä, joten pumppaamisesta ei ollut hyötyä, tyhjentyi hetkessä uudelleen. Onneksi mies tuli ajoissa kotiin ja ehdin vielä autolla postiin, ettei vielä huomiseen tarvinnut odottaa.
Ja näin ihanan paketin sain, se selvisi jo postin parkkipaikalla =) Superwash sport lankaa kolme kerää, täyttä villaa. Minulle uutta ja aivan ihanan väristä. Tykkään monivärisistä langoista ja värit muutenkin ihanat, vihreää, punaista ja ruskeaa. Taidan ryhtyä etsimään kivojen lapasten ohjetta, ihan itselleni tekisin. Paketista löytyi myös tuikkuja, juuri niitä polttelenkin eniten kynttilöistä. Ja herkullisen näköinen levy hasselpähkinä suklaata, jota taidetaan huomenna vähän maistella. Ja kaunis syksyinen kortti, joka jäi kuvassa vähän piiloon.
Kiitos paljon sny, tykkään paketista oikein kovasti!
Hyvä että viimeikin paketti löysi tiensä perille.
VastaaPoistaUskomattoman herkullisen paketin oletkin saanut.
VastaaPoistaOlipas ihana paketti! Aivan ihanaa lankaa, kyllä siitä on ilo tehdä jotain!
VastaaPoistaHei, kerropas mikä tuo oikealla palkissa oleva lankatase on? Hauska juttu!
VastaaPoistaOlen tämän vuoden yrittänyt lankavarastoja vähentää, joten merkkaan ylös kaikki taloon tulevat langat plussalle ja miinukselle sitten kaikki valmistuneet työt. Toistaiseksi siis varastot vähentyneet! Hei, pitääpä tosiaan nämä sny langat merkata plussalle, vaikka eka kerä puikoilla jo onkin...
PoistaHyvä idea, munkin pitäisi lankavarastoja pienentää. Pitäisköhän alottaa vuodelle 2014 kirjanpito. :)
PoistaOn muuten kivan väristä lankaa, hienon paketin olet saanut. :)
vautsi minkä paketin olet saanut.
VastaaPoistaKiva paketti. Kummasti iskee suklaanhimo, kun näkee suklaata. :D
VastaaPoistaOnpa kivan väristä lankaa! Täytyy tulla kurkkimaan, miltä näyttää valmiissa työssä. :)
VastaaPoista