Joten johan tuo oli aika tehdä sille jotain. Sitä paitsi, olen jo jonkin aikaa kaivannut meille lisää väriä, vaalea kausi on viimein ohi. (tottapuhuen tämä projekti oli jo vähän aiemmin, mutta en ole saanut aikaiseksi esitellä, siksi pihalla noin lumetonta ja valoisaa)
Ensin pöytä pääsi pihalle kevyeen hiontaan ja osien irrotukseen.
Sen jälkeen maalauspiste oli pakko sisälle perustaa, pakkasella kun ei voi maalata. Väriksi valikoitui sininen. Ja lopputulos on kiva ja tuo mukavasti väriä ja eloa meidän tupaan. Jossain vaiheessa voisi pikkupurkillisella maalia vielä paria kohtaa paikkailla, mutta muuten olen tyytyväinen.
Mutta tänä aamuna siellä tapahtui jotain normaalista poikkeavaa.
Darth Vader sai eilen ripauksen joulun taikaa ja oli nostanut voiman avulla tontun kaappia vasten. Onneksi tontulla oli turvaköysi oven nupissa kiinni, niin ei tippunut lattialle vaikka Darth Vader kaatui aamutohinoissa.
Toinen tonttu oli turvassa takan reunalla
Joulun taika oli tepsinyt myös joulupukkiin, sillä oli sylissään pienet yllätykset pojille!
Paukkukarkit, jotka sisälsivät pienet muoviset lelut (jos niitä sellaisiksikaan voi sanoa) ja paperikruunut.
Jatkossa kannattanee tehdä itse nämä, saa samalla hinnalla jotain kivaakin sisälle. Mtta hauska ne oli kiskoa ja paukuattaa kuitenkin.
Pikkumies kertoi, ettei joulun taika ollut häneen tepsinyt, ei ollut nähnyt unta korvatunturista. Pikkukaveri 2 v kuitenkin auliisti myönteli siellä käyneensä:
Äiti: Kävitkö yöllä korvatunturilla?
PK: Joo!
Ä: Näitkö joulupukin ja poroja?
PK: Joo! (näyttää käsimerkeillä että ratsasti porolla ja että se lensi taivaalla)
Ä:Oliko Korvatunturilla kaikki hyvin? Oliko siellä paljon lahjoja?
PK: Joo!
Joten haastattelun avulla selvisi, että meidän tontuilla on ollut liian vilkas mielikuvitus, ei sinne Korvatunturille ole kukaan hyökännyt. Voitte rauhoittua. Jospa tontutkin rauhoittuvat nyt ja keksivät rauhallisempia puuhia yöllä jatkossa.
Sain tänään veronpalautukset! Tai oikeastaan tuotteet, joita tilasin palautusten ansiosta. Vegekaupasta ihania herkkuja joulun ajalle, en olekaan koko vuonna raaskinut tehdä tilausta.
Vegaanisia vaahtokarkkeja, seitan kinkku aineet, chorizo nakkeja, seitan kastiketta ja muuta kivaa.
Eihän se tuhlausta ole jos ruokaa ostaa?
Joulukalenteri yllätti jälleen kerran iloisesti. Pieni purkki silmänympärysgeeliä, jonka pitäisi virkistää ja vähentää turvotusta. Viime aikojen yöunilla tulee tarpeeseen. Joku ei osaa mennä ajoissa nukkumaan, mutta joku pikkukaveri haaveilee jo neljän jälkeen heräämisestä, on hän onneksi yleensä kuuteen on suostunut sängyssä olemaan.
Tulipas kivan värinen lipasto. Ja kivaa että sait jouluherkut perille.
VastaaPoistaTeidän tontuilla kyllä seikkailuja riittää.