Lukijat

tiistai 15. joulukuuta 2015

15. Reissusta kotiin

Viimeisen reissupäivän aamuna tontut löytyivät uuden kaverinsa kanssa lautapeliä pelaamasta, mikäs sen hauskempaa joukolla.



Mutta sitten piti sanoa heipat uudelle ystävälle ja lähteä kotimatkalle - jälleen nuhassa.

Sunnuntaina sain avata kolmannen adventtikalenteripakettini.

Sisältä löytyi jouluiloa - kirja. Täytyy myöntää etten flunssaisena ole jaksanut vielä perehtyä kirjaan, mutta alkuselauksen perusteella tykkään. Lisänä löytyi vielä 3d askarteluarkki. Näistä väkertelen joulukortteja kunhan kerkiän, ensi vuodelle siis.



En muista esittelinkö aiemmin, mutta tällaiset sukat laitoin pakettiin tänään ja huomenna vien postin matkaan, ensimmäiset varpaista aloitetut sukkani.





Kalenteri yllätti jälleen kerran iloisesti

Tällä hetkellä ainakin tuntuu, että kannatti sijoittaa luksuskalenteriin tavallisen sijaan, olen tykännyt näistä paljon enemmän kuin viime vuonna. Tai viime vuonnakin tykkäsin, mutta nyt on ollut harvassa ne vähemmän tykätyt yllätykset.


ps. Pieni purnaus. Nyt alkaa tämä kipeänä olo tympiä. Ois niin paljon kivaa joulupuuhaa, mutta mitään ei jaksa. Tai jos ite jaksaisi niin lapset tarvii äitiä. Jospa ensi viikko menee terveenä. Joo, tiedetään, perusflunssa, ei mikään maailmanluokan ongelma. Teki nyt silti mieli purnata tänään. Ei mulla muuta...

3 kommenttia:

  1. minä voin ottaa sun flunssan, jos menet minun puolestani töihin. TÖissä yksi kiireisimmistä ajoista, joten tekemistä riittää. Tosin ei sieltä kehtaa poiskaan olla, joten kipeänä töissä olo ei kyllä sekään houkuttele. :P

    Kunhan poika on isompi, niin pitää kokeilla tuota tonttujuttua kyllä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä päivä alkaa joululoma? Nyt tietty riittää iltahommia joulujuhlien ja muiden kanssa. No, vaihdetaan vaan. Vähän vaihtelua arkeen 😃 mutta käy sinä musiikkitunnit silti pitämässä, jooko. Oppilaat nauraa mut pihalle vielä...

      Poista
    2. Lauantaina alkaa meillä loma, kun aloitettiin koulu aiemmin. :) Ja musiikintunteja ei tarvii pitää, kun vaihdettiin toisen open kanssa. Se pitää mun luokan musiikin ja mä pidän sen luokalle terveystietoa. :D

      Poista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.