8. Pihalla hiippailee tonttuja!

Aamulla ensimmäisenä huomasimme tontut, ei niitä oikein voinut olla huomaamatta. Olivat nimittäin virittäneet köysiradan keskelle keittiötä. Isikin oli kuulemma naruun törmännyt aamuhämärissä.

Olivat myös jättäneet kirjeen, jossa kertoivat, että ovat kuulleet meidän pojilta tähtien sodasta ja epäilevät, että sellainen on Korvatunturilla käynnissä. Isompi saneli vastakirjeen, jossa kerrottiin, että kyseessä on vain piirretty, ei oikea juttu. Mutta jätimme pyynnön, että voisimmekohan päästä Korvatunturille selvittämään asiaa itse. Mitenkähän harjoittelijatonttumme moiseen pyyntöön suostuvat? Onkohan se mahdollista?

Köysiradalla oli putki (pilli, josta haitariosa leikattu pois) ja pöydällä lojui sattumalta ilmapallo ja teippiä. Mitähän niistä saisi aikaiseksi?

Tietenkin raketin! Ilmapallo täyteen ja teipillä kiinni putkeen. Päästetään ilmapallon suusta irti ja raketti ampaisee vauhdilla matkaan! Toistetaan niin kauan, että äiti ilmoittaa pyörtyvänsä, jos puhaltaa palloa enää kertaakaan. Ja jatketaan taas viiden minuutin päästä.


Ulkona oli niin kiva ilma ja aurinkokin näkyi taivaalla, että päätimme lähteä hetkeksi ulos toipilaamme kanssa (siis 2 v).
 

Mitä ihmettä taas kerran! Heti pikkumies bongasi lumessa tonttujen jälkiä.

Ja vähän aikaa kun  oli touhuttu, löytyi jotain vielä jännittävämpää. Jotain, jota ihmeteltiin koko loppupäivä.

Siinä niin, hangella, lojui pikkuruinen tonttulakki ja muistikirja.

Ainut selitys minkä keksimme on, että tarkkailijatonttu oli ollut työntouhussa kun tulimme ulos ja hänelle tuli niin kiire piiloon, että hattu ja kirja jäivät. Laitoimme aarteet huolella taskuun talteen ja pikkumies huolehti ne Korvatunturille vievän taikaoven luokse sisällä. Sieltä ne varmasti yön aikana palaavat oikealle omistajalleen kun omat tonttumme Leevi ja Väinö niistä huolehtivat.

5 v. tutki hatun tarkkaan ja huomasi, että se on neulottu. Ja keksi, että joulumuorin on sen täytynyt neuloa, sillä olemme nähneet satukirjoista, että hän osaa neuloa. Kulkusen puutetta vähän ihmetteli, mutta epäilin, että se häiritsisi tonttujen hipihiljaista hiippailua.

No, hyvä on, myönnetään. Mutta älkää kertoko kenellekään, ainakaan tontuille. Emme voineet vastustaa kiusausta, vaan avasimme pienen vihkon...

Vihkosta löytyi vieraampia nimiä: voi Mattia, olit saanut jostain miinuksen! Mutta jännitys tiivistyi. Löytyi merkintöjä naapurista. Sitten meiltä! Ja voi helpotus. Meidän perheestä on kaikki kilttien kirjoissa. Vihkossa oli vielä paljon tyhjiä sivuja. Tonttu varmasti jatkaa kierrostaan kunhan saan työvälineensä takaisin.

Miten tämä joulukuu voi olla näin jännittävä?

Kalenterista sain tänään kidutusvälineen.

Ripsentaivuttajiksi jotkut näitä kutsuvat, mutta kerran kun jätin silmäluomeani tällaisen väliin, kapistus lensi roskiin. Mutta päätin antaa tällä vekottimelle mahdollisuuden. Ehkä se on kehittyneempää mallia. Eikä satuta minua. Toivottavasti.