Lukijat

lauantai 12. joulukuuta 2015

12. Joulutunnelmia ja salaisuuksia

 hsss... Ei saa kertoa pikkukaverille. Tällainen viritelmä odottaa 2 vuotiasta paketissa aattoa varten. Pussi, jonka sisällä kymmenkunta kalaa, jämäpaloista ommeltu. Sisällä magneetti ja kaksi onkea, joissa magneetit.

 Kalastuspeliä suunnittelin pelattavaksi vaikka mahallaan sohvalla kun kalat maassa. Tai ihan vaan vieressä istuen.

Joulukorttien aika alkaa olla. Joten virittelin korteille paikan poikien makuuhuoneeseen. Virkkasin paksusta punaisesta langasta ketjusilmukkaketjun, jonka viritin ikkunaan. Tähän pääsevät kortit pyykkipojilla. Viime vuonna olivat teipillä seinässä, mutta osa tippuili ja sitten ei päässyt kurkkaamaan kortin toista puolta irrottamatta sitä. Katsotaan toimisiko tämä paremmin. Pikkumies suunnitteli jo, että jätetään tämä pysyvästi ja tähän voidaan kiinnittää aina kaikki kortit.

Poikien huoneiden (makuu-huone ja leikkihuone) sisustus jouluksi on vähän hankalaa. Tavaraa riittää ja aina ne vaihtuvat. Mutta jotain jouluista pitää yrittää sekaan saada.


 Muovailuvaha joulukalenteri, jonka 2 v sai synttärilahjaksi. On ollut tykätty. Muovailuvahaa saa käyttää jatkuvaan ja luukuista on paljastunut jouluisia muotteja ja työkaluja massan työstöön.



Tietokone/ sekalainen huone sai ikkunoilleen isot lumihiutaleet. Näitä on helppo ja nopea tehdä, mutta lopputulos on näyttävä.
 Yritin kasvattaa amarylliksiä viime vuotisista sipuleista, mutta toistaiseksi näyttää että puskevat vain lehtiä. Mutta ovatpa vehreyttä edes tuomassa näin.
Tontut ottivat välillä rauhallisemmin ja lukivat satuja sängyn vieressä


2 kommenttia:

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.